Uusia vahvistuksia S-Pankin salkunhoitoon – FIM Fennon salkunhoitajaksi Juha Varis
9.10.2019 10:30:00 EEST | S-Pankki Oyj | Tiedote

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.s-pankki.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Konkarisalkunhoitaja Juha Varis aloittaa työt S-Pankissa ensi viikolla. Varis ottaa luotsattavakseen FIM Fenno -rahaston, joka sijoittaa suomalaisiin osakkeisiin.
Varis on tehnyt yli 20-vuotisen uran varainhoidossa ja työskennellyt aiemmin salkunhoitajana Danske Bankissa ja Tapiola-ryhmässä. Vuonna 2012 hänet valittiin Suomen parhaaksi salkunhoitajaksi Thomson Reutersin kyselytutkimuksessa. Lisäksi Variksen luotsaamat rahastot ovat voittaneet vuosina 2014–2016 arvostettuja Lipper-palkintoja.
”Olen erittäin innoissani uusista tehtävistäni ja siitä, että pääsen luotsaamaan juuri FIM Fennoa”, Varis kertoo.
FIM Fenno on perustettu vuonna 1998 ja sitä ovat luotsanneet vuosien varrella monet nimekkäät salkunhoitajat.
Salkunhoidossa tapahtuu myös muita uudistuksia. FIM Eurooppa -rahastoa hoitava senior salkunhoitaja Seppo Kurki-Suonio aloittaa osakesijoituksista vastaavana johtajana Sauli Hämäläisen siirtyessä toimitusjohtajaksi UMO Capital -perheyhtiön palvelukseen. Kurki-Suonio on työskennellyt S-Pankissa syyskuusta. Sitä ennen hän on työskennellyt salkunhoitajana Ilmarisessa, Eterassa ja Danske Bankissa.
Koko salkunhoidosta vastaava sijoitusjohtaja Mika Leskinen kertoo olevansa erittäin tyytyväinen viimeaikaisiin rekrytointeihin.
”Juha ja Seppo ovat todella rautaisia ammattilaisia ja tuovat paljon osaamista mukanaan. Minulla on täysi luottamus siihen, että uusien vahvistusten turvin pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä parempaa salkunhoitoa”, Leskinen sanoo.
S-Pankin Varallisuudenhoitoliiketoiminta vastaa S-Pankki-konsernin varainhoitopalveluiden tuottamisesta, asiakkuuksista sekä liiketoiminnan kehittämisestä. Liiketoiminta tarjoaa S-Pankki-brändin alla säästämisen ja sijoittamisen palveluita kuluttaja-asiakkaille. FIM-brändin alla tarjotaan yksityispankkipalveluita sekä palveluita institutionaalisille sijoittajille.
Kesäkuun lopussa liiketoiminta hallinnoi 8,5 miljardin euron varallisuutta. Hallinnoitavat varat kasvoivat 25,3 prosenttia vuodentakaisesta. Osuudenomistajia hallinnoitavissa rahastoissa oli noin 268 000 – kolmanneksi eniten Suomessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika LeskinenSijoitusjohtaja
Puh:050 327 6985mika.leskinen@s-pankki.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
S-Banken: Marknadsuppgången fortsätter trots osäkerhet – ekonomin visar motståndskraft9.6.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Den motsägelsefulla situationen på finansmarknaderna fortsatte i maj: aktier steg brett till nya toppnivåer samtidigt som osäkerheten kring effekterna av kriget i Iran förblev hög. S-Banken fortsätter med en försiktigt optimistisk syn och håller aktievikten neutral. Inom ränteplaceringar överviktas europeiska företagsobligationer av investeringsgrad samt skulder från tillväxtmarknader.
S-Pankki: Markkinanousu jatkuu epävarmuudesta huolimatta – talous osoittaa vastustuskykyä9.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Rahoitusmarkkinoiden ristiriitainen tilanne jatkui toukokuussa: osakkeet nousivat laajasti uusiin huippuihin samalla, kun epävarmuus Iranin sodan vaikutuksista pysyi korkealla. S-Pankki jatkaa varovaisen optimistisella näkemyksellä ja pitää osakepainon neutraalina. Korkosijoituksissa ylipainossa ovat eurooppalaiset investointitason yrityslainat sekä kehittyvien markkinoiden lainat.
Färsk undersökning: Upp till tre av fyra finländare skulle vara beredda att skaffa en sommarstuga9.6.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Enligt S-Bankens årliga enkät om livet på sommarstugan har finländarnas intresse för att skaffa stuga ökat. Intresset för förmånligare stugor, särskilt de som kostar mellan 20 000 och 40 000 euro, har ökat något. De viktigaste orsakerna till att skaffa stuga är fortfarande naturens lugn, bastu och bad. Uppgången på stugmarknaden syns också hos S-Banken i det ökade antalet beviljade lån för fritidsbostäder.
Tuore tutkimus: Jopa kolme neljästä suomalaisesta olisi valmis hankkimaan mökin9.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
S-Pankin vuotuisen Mökkikyselyn mukaan suomalaisten into mökinhankintaan on noussut. Edullisempien, erityisesti 20 000–40 000 euroa maksavien mökkien kiinnostus on hienoisessa kasvussa. Tärkein syy mökin hankintaan on edelleen luonnon rauha, saunominen ja uiminen. Mökkimarkkinan piristyminen näkyy myös S-Pankissa vapaa-ajan asunnoille myönnettävien lainojen määrän kasvuna.
Euroopan keskuspankin 11.6.2026 korkokokouksen ennakko – “EKP:n koronnosto näyttää varmalta”5.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Euroopan keskuspankin (EKP) seuraava korkopäätös julkaistaan ensi torstaina, ja odotukset koronnostosta ovat vahvistuneet kokouksen lähestyessä. Energiahintojen nousu on kevään aikana kiihdyttänyt inflaatiota ja nähtävillä on jo ensimerkkejä hintapaineiden laajentumisesta myös muihin hyödykkeisiin. S-Pankki odottaa EKP:n tekevän koronnoston kesäkuun kokouksessaan. Myös toisen noston todennäköisyys syksyn aikana on kasvanut. Todennäköiset koronnostot heikentävät talousnäkymiä niin Suomessa kuin euroalueella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

