Vuodesta 2020 alkaen jokaisella Helsingissä syntyvällä lapsella on kulttuurikummi
9.10.2019 11:30:00 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Ensi vuodesta alkaen jokaisella Helsingissä syntyvällä lapsella on kummina kulttuuritoimija, jonka kautta lapsi perheineen saa kokea kulttuuri- ja taide-elämyksiä. Tavoite on edistää lapsiperheiden hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta. Perheet kutsutaan mukaan toimintaan neuvoloissa heti lapsen synnyttyä ja kummius jatkuu, kunnes lapsi aloittaa koulun. Lapsen kehitysvaiheelle sopivaksi räätälöidyssä toiminnassa korostuu kulttuuri perheen arjen parantajana.
”Kulttuurin kummilapset edistää jokaisen lapsen yhdenvertaista oikeutta taiteeseen ja kulttuuriin sekä mahdollisuutta tulevaisuustaitojen, kuten empatia ja vuorovaikutus, kehittämiseen. Pitkäjänteinen yhteistyö eri kulttuuritoimijoiden kanssa näitä tavoitteita kohti on todella arvokasta”, sanoo Helsingin kulttuurijohtaja Mari Männistö.
Hankkeen taustalla ovat erinomaiset kokemukset Helsingin kaupunginorkesterin kummilapsitoiminnasta vuosina 2000 ja 2012 syntyneiden kanssa. Kaupunginorkesterin kummilapsitoiminnan inspiroimana toiminta laajenee jatkuvaksi siten, että eri taiteenalojen kummilapsiksi pääsevät kaikki Helsingissä syntyvät lapset vuodesta 2020 eteenpäin. Kulttuurin kummilapset –hanketta kehittää noin 30 erikokoista eri taiteen ja kulttuurin tahoa.
Vuonna 2020 syntyneistä lapsista tulee Helsingin kaupunginorkesterin kummilapsia ja vuonna 2021 syntyvistä Helsingin teattereiden (Helsingin kaupunginteatteri, Suomen Kansallisteatteri, Svenska Teatern, Q-teatteri, Nukketeatteri Sampo ja Teatteri IlmiÖ) kummilapsia. Vuodesta 2022 alkaen mukaan tulee joka vuosi uusi taidemuoto, kunnes vuonna 2027 vuorossa on jälleen Helsingin kaupunginorkesteri. Helsingin kaupungin kulttuuripalvelut koordinoi Kulttuurin kummilapset -hanketta.
”Jane ja Aatos Erkon säätiö arvostaa Helsingin kaupungin kulttuurimyönteisyyttä, ja haluaa avustuksellaan tukea pienten kaupunkilaisten kasvamista luontevasti kulttuurin kuluttajiksi. Luotamme, että hanke luo tasa-arvoisia mahdollisuuksia kaikille perheille nauttia kulttuurielämyksistä”, toteaa säätiön asiamies Marja Leskinen.
Yhteyshenkilöt
Mari Männistö
kulttuurijohtaja, Helsingin kaupungin kulttuuri ja vapaa-aika
puh. 0400 539900
s-posti: mari.mannisto@hel.fi
Ulla Laurio, suunnittelija, Helsingin kulttuuripalvelut (HUOM! tavoitettavissa 17.10. alkaen)
puh. 040 149 3584
s-posti: ulla.laurio@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta ja nuoriso sekä yhteisistä palveluista. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Merellinen Helsinki -viikonloppu 5.–7.6. avaa kesän - mukana ennätysmäärä tapahtumia22.5.2026 07:55:22 EEST | Tiedote
Viikonloppuna 5.–7.6. Helsingin merelliset toimijat kutsuvat tutustumaan kaupungin merellisiin kohteisiin ja palveluihin. Tapahtuman aikana voi muun muassa risteillä edullisesti Helsingin saaristossa, saunoa meren äärellä, tutustua 1400-luvun merikarttoihin, kokeilla melontaa tai herkutella haukipizzalla.
Rekordmånga evenemang i Det havsnära Helsingfors 5–7.622.5.2026 07:51:50 EEST | Pressmeddelande
Under veckoslutet 5–7.6 lockar evenemanget Det havsnära Helsingfors besökare med rekordmånga evenemang, hela 50 arrangörer deltar. Vad sägs om att kryssa i Helsingfors skärgård för en billig peng? Eller vill du kanske bada bastu vid havet? Lockas du av sjökort från 1400-talet, av att testa paddling och foiling eller kalasa på gäddpizza?
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 26.5.202621.5.2026 14:04:35 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 25.5.2026 esityslista on julkaistu. Lautakunta käsittelee kokouksessaan muun muassa helsinkiläisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia vahvistavaa uutta osallisuussuunnitelmaa vuosille 2026–2029, Pukinmäen nuorisotalon ja kirjaston väistötilojen hankesuunnitelmaa sekä Tapulikaupunki–Puistolan nuorisotalon tulevaisuutta. Esityslistalla ovat myös Tennispalatsin tilojen jatkovuokraus, saarien uimakoppien vuokrausmallia koskeva oikaisuvaatimus sekä Itä-Helsingin Jalkapalloareenat Oy:n ylipainehallin korjaushankkeen lainahakemus.
Liikuntajaoston kokouksen päätöstiedote 19.5.2026: Avustuksia myönnettiin yhteensä 1,1 miljoonaa euroa19.5.2026 18:42:46 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston kokouksen 19.5.2026 päätöstiedote on julkaistu. Avustuksia myönnettiin liikuntaseuroille, muille liikuntaa järjestäville yhdistyksille sekä säätiöille 62 hankkeeseen yhteensä 1,1 miljoonaa euroa.
Igen i sommar: Gratis popup-simskolor vid Helsingfors badstränder18.5.2026 13:00:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors idrottstjänster och FitPit Oy ordnar också den här sommaren gratis popup-simskolor vid Solviks, Sandstrands och Palettdammens badstränder. Dessutom blir det simskolor enligt det korta pop-up konceptet i simhallen “Vita huset” i Haga.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
