Intrum Oy

Intrumin tutkimus: luottotappioiden riski suurempi kuin edellisen taantuman aikana, mikäli kotitalouksien tulonmuodostus heikkenee

Jaa
Kotitalouksien tulot ovat jatkaneet kasvuaan, ja kasvu on nyt viiden vuoden takaisella tasolla. Samaan aikaan kulutus on kuitenkin kasvanut tuloja enemmän mikä viittaa siihen, että osa kulutuksesta tapahtuu luotolla. Intrumin tuoreen Nordic Debt Collection -analyysin mukaan luottoriskit näyttävät kasvavan, mikäli taantuma iskee Suomeen ja kuluttajien tulot pienenevät.

Kansainväliset epävarmuudet voivat johtaa maksuhäiriöihin ja luottotappioihin, mikäli viennin kysynnässä tapahtuu vähenemistä. Signaaleja muutoksesta on jo ilmassa, kun kotitalouksien luottamus talouden kehitykseen on heikentynyt ja säästäminen lisääntynyt. Samaan aikaan perintätoimeksiantojen määrä Suomessa on kehittynyt maltillisesti, mutta keskimääräinen velkapääoma on noussut neljässä vuodessa 33 prosenttia eli 150 eurosta 200 euroon.

– Mikäli taantuma iskee Pohjoismaihin ja Suomeen, luottotappiot voivat olla suurempia kuin edellisen taantuman aikaan, sillä velkapääomat ovat nyt korkeammalla tasolla, varoittaa Juha Iskala, Intrumin myyntijohtaja Nordic Debt Collection -analyysin tulosten pohjalta.

– Kun kuluttajien luottamus talouteen heikkenee, heidän kulutuskäyttäytymisestään tulee varovaisempaa, säästäminen lisääntyy ja kulutus laskee. Kysynnän vähentyminen heikentää yritysten toimintamahdollisuuksia, mistä seuraa työttömyyttä ja sitä kautta kotitalouksien tulojen pienentymistä. Erityisesti ne väestöryhmät, joilla on jo entuudestaan paljon velkapääomaa ja heikko taloudellinen tilanne, tulevat kokemaan taantuman seuraukset kovina.

Nordic Debt Collection -analyysin mukaan vastaavanlainen kehitys on mahdollista Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Tanskassa kehitys ui vastavirtaan, kun tanskalaiset ovat maksaneet velkojaan pois.

Lue ja lataa raportti:

Lisätietoja:

Juha Iskala, myyntijohtaja
juha.iskala@intrum.com, puh: 050 370 6333

Leena Rindell, viestintäpäällikkö
leena.rindell@intrum.com, puh: 050 376 1124

Nordic Debt Collection -raportista

Nordic Debt Collection -analyysissa esitetty perintätieto perustuu Intrumin omaan dataan. Perintätietoon sisältyy ainoastaan kuluttajaliiketoiminnan perintätiedot (B2C). Ostettujen saatavien tieto on jätetty tutkimuksen ulkopuolelle. Uudet ja aiemmat asiakkaat on voitu sulkea tiedoista pois markkinan muutosten mahdollisimman tarkan esitystavan vuoksi. Tiedot on kerätty Suomesta, Ruotsista ja Tanskasta kattaen aikajakson Q1 2015 - Q2 2019. Norjan tiedot kattavat aikajakson Q1 2006 - Q2 2019. Kaikki perintätoimeksiannot on raportoitu sille vuosineljännekselle, jolloin toimeksianto kirjattiin vastaanotetuksi Intrumille. Muut käytetyt lähteet on ilmoitettu viitteissä.

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Intrum Oy
Intrum Oy
Hitsaajankatu 20
00811 Helsinki

09 229 111http://www.intrum.fi

Tietoja Intrumista

Intrum on luotonhallintapalveluiden johtava asiantuntija, jolla on toimipisteitä 24 Euroopan maassa. Intrum auttaa yrityksiä menestymään tehostamalla niiden kassavirtaa ja pitkän aikavälin kannattavuutta sekä tukee asiakkaitaan kohti parempaa taloudellista tulevaisuutta. Tukemalla yksilöitä ja yrityksiä voimme vaikuttaa siihen, että he pääsevät eroon veloistaan. Tämä on yksi Intrumin tärkeimmistä tehtävistä. Intrumilla työskentelee yli 9 000 luotonhallinnan asiantuntijaa, jotka palvelevat noin 80 000 yritystä Euroopassa. Vuonna 2018 Intrumin pro forma tulos ylsi 13.4 miljardiin Ruotstin kruunuun. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa Ruotsissa ja Intrumin osake on listattu pörssissä Nasdaq Tukholmassa. Lisätietoja: www.intrum.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy

Tutkimus: Yritykset hyödyntävät aiempaa enemmän luottotietopalveluja24.4.2025 08:05:00 EEST | Tiedote

Viime vuoteen verrattuna moni yritys onnistui saavuttamaan tavoitteensa usealla mittarilla ja tavoittelee sinnikkäästi kasvua epävarmuudesta huolimatta. Kauppasota voi kuitenkin kampittaa yritysten kasvuhaaveet ja haalistaa aiemmat onnistumiset kaukaiseksi muistoksi. Yrityksissä varaudutaankin nyt talouden häiriöihin kustannussäästöillä, myynnin vahvistamisella ja saatavien nopealla kotiuttamisella. Osana varautumista maksuviiveitä torjutaan aiempaa tarmokkaammin erityisesti annakkomaksujen ja luottotietopalvelujen avulla, kertoo luotonhallintayhtiö Intrumin julkaisema Eurooppalainen yritysten maksutaparaportti.

Perintään siirtyy aiempaa suurempia summia15.4.2025 07:55:00 EEST | Tiedote

Luotonhallintayhtiö Intrumin laskunvälityksen ja perinnän katsaus kertoo, että yhä useampi muistutuslasku jää maksamatta ja siirtyy perintään. Perintään siirtyvien maksujen määrät ja summat kasvoivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä sekä yritys- että kuluttajaperinnässä. Vuoden 2024 lopulla maksukyvyssä nähtiin lievää parannusta, mutta perintätapausten määrien ja pääomien kasvu voi ennakoida maksukyvyn heikentymistä kevään ja kesän aikana.

Maksuviiveellisiä yrityksiä aiempaa vähemmän – suurin parannus majoitus- ja ravitsemistoimialalla14.4.2025 07:50:00 EEST | Tiedote

Luotonhallintayhtiö Intrumin maksuviivetutkimus vuoden 2025 ensimmäiseltä neljännekseltä kertoo, että maksuviiveellisten yritysten suhteellinen osuus on laskenut 3,84 prosentilla viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Positiivisen alkuvuoden ilo voi kuitenkin jäädä lyhytaikaiseksi. Toimialavertailussa majoitus- ja ravitsemistoimialalla maksuviiveellisten yritysten osuus on laskenut viime vuoteen verrattuna eniten. Suhteellisesti eniten nousua maksuviiveellisten yritysten määrässä oli julkisen hallinnon ja maanpuolustuksen toimialalla. Alueellisesti maksuviiveellisten yritysten määrä nousi Kainuussa ja Pohjois-Savossa. Eniten maksuviiveellisiä yrityksiä on edelleen Satakunnassa, mutta määrä on laskenut. Yhdysvaltain asettamat tullit ja poliittinen epävarmuus voivat romuttaa alkuvuoden positiivisen kehityksen ja yritysten kasvuhaaveet.

Tutkimus: Huoli taloudesta ja työstä varjostaa suomalaisnaisten uskoa tulevaisuuteen7.3.2025 08:09:16 EET | Tiedote

Naiset suhtautuvat talouden ja työllisyyden tulevaisuuden näkymiin miehiä pessimistisemmin, paljastaa luotonhallintayhtiö Intrumin Eurooppalainen kuluttajien maksutaparaportti. Tutkimuksessa ilmenee selkeitä eroja naisten ja miesten tulevaisuuden näkymissä työllistymisen ja taloudellisen hyvinvoinnin osalta. Velkaongelmat ja niiden taustalle olevat syyt voivat selittää naisten huolia tulevaisuudesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye