Leskeneläke saattaa jopa jäädä hakematta – viisi faktaa perhe-eläkkeestä
31.10.2019 07:07:00 EET | Työeläkeyhtiö Elo | Tiedote
Perhe-eläke turvaa lesken ja alaikäisten lasten toimeentuloa perheen huoltajan kuoltua. Leskeneläkkeen myöntämisen edellytyksenä on aina, että avioliitto on solmittu ennen menehtyneen puolison 65-vuotispäivää.
Leskeneläkkeen saamiseen vaikuttaa moni asia, mutta sukupuoli ei ole yksi niistä.
– Miehiltä leskeneläke saattaa jäädä jopa kokonaan hakematta, sillä miehet saivat oikeuden leskeneläkkeeseen vasta 90-luvun alkumetreillä. Osa ihmisistä muistaa yhä vanhan toimintatavan, kertoo Elon asiakaspalvelupäällikkö Sofia Antturi.
Jos menehtynyt puoliso on yleensä hoitanut perheen raha-asiat, kuolemaan liittyvät talousasiat voivat olla vaikeita hoitaa.
– Oma työeläkeyhtiö auttaa leskeneläkkeen hakemisessa ja eläkkeen maksuun liittyvissä asioissa. Esimerkiksi Elo ohjaa ja auttaa puolisonsa menettäneitä ilman, että heidän täytyy itse olla yhteydessä meihin, sanoo Antturi.
Muista leskeneläkkeestä ainakin nämä
1. Leskeneläke on usein selvästi odotettua pienempi
Leskeneläke ei ole koskaan sama kuin poismenneen puolison eläke, vaan se on enimmillään puolet menehtyneen eläkkeestä. Lisäksi lesken oma eläke voi pienentää leskeneläkkeen määrää.
Vuonna 2018 leskeneläke oli ETK:n mukaan keskimäärin 571 euroa. Miesten leskeneläkkeen määrä oli keskimäärin kolmannes naisten leskeneläkkeen määrästä.
2. Myös lesken lapsilla voi olla oikeus perhe-eläkkeeseen
Alaikäisellä lapsella on aina oikeus perhe-eläkkeeseen oman vanhemman kuollessa. Lapsi voi siis saada lapseneläkettä, vaikka vanhemmat eivät olisi olleet naimisissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa.
Lisäksi lesken lapsi, joka asui puolison menehtyessä tämän ja lesken kanssa samassa taloudessa, saa lapseneläkkeen. ETK:n mukaan keskimääräinen lapseneläke on 403 euroa kuukaudessa.
3. Uusi avioliitto voi katkaista leskeneläkkeen
Jos leski menee uudestaan naimisiin alle 50-vuotiaana, perhe-eläke lakkautetaan ja leski saa kolmen vuoden perhe-eläkkeen kerralla. Jos hän on yli 50-vuotias mennessään uudestaan naimisiin, perhe-eläke jatkuu loppuelämän ajan, mutta jos uusi puoliso menehtyy, leskelle ei makseta uutta perhe-eläkettä.
4. Avopuolisolla ei ole oikeutta leskeneläkkeeseen
Tällä hetkellä leskeneläkkeen saaminen vaatii aina avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen. Asia voi kuitenkin muuttua: työmarkkinajärjestöt ovat tänä vuonna ehdottaneet muutosta, jonka myötä myös avopuoliso voisi saada leskeneläkettä tiettyjen ehtojen täyttyessä.
Ehdotus uudistuksesta, joka vaikuttaa myös leskeneläkkeen ja lapseneläkkeen kestoon, etenee parhaillaan sosiaali- ja terveysministeriössä.
5. Leskeneläkkeen saaminen voi katkaista Kelan maksaman vanhuuseläkkeen
Kela laskee yhteen eläkkeensaajan työeläkkeen sekä mahdollisen leskeneläkkeen. Jos noin 1 300 euron raja ylittyy, leski ei enää saa Kelalta eläke-etuuksia.
Löydät yksityiskohtaisempia lisätietoja perhe-eläkkeestä täältä. Samasta esitteestä löytyy tietoja myös ryhmähenkivakuutuksen ja muiden vakuutusten vaikutuksesta perhe-eläkkeeseen.
Kokeile Elon laskurilla, miten oma eläke vaikuttaa leskeneläkkeen määrään. Samalta sivulta voi myös tarkistaa oman oikeuden leskeneläkkeeseen.
Lisäksi on hyvä muistaa, että työeläkkeen mukainen perhe-eläke eroaa Kelan perhe-eläkkeestä. Lisätietoa löytyy Kelan sivuilta.
Lisätietoja:
Sofia Antturi, asiakaspalvelupäällikkö, puh. 045 670 2075
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kristiina NieminenViestinnän suunnittelupäällikkö
Puh:040 586 8778kristiina.nieminen@elo.fiTietoja julkaisijasta
Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.
Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo
Kestävyysaiheet ulottuvat läpi koko Elon toiminnan - kestävyysraportti 2025 julkaistu25.2.2026 12:47:04 EET | Tiedote
Elo on julkaissut tilinpäätöksen ja hallituksen toimintakertomuksen vuodelta 2025. Osana toimintakertomusta raportoidaan kestävyydestä EU:n CSRD-kestävyysraportointidirektiivin mukaisesti.
Elos resultat och solvens visade en starkt positiv trend 2025 – placeringsintäkterna var 7,4 procent13.2.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
I arbetspensionsbolaget Elo var året ett balanserat år av utveckling. – Våra placeringsintäkter var mycket starka, 7,4 procent. Vi stärkte vår solvens ytterligare och förbättrade kostnadseffektiviteten samtidigt som vi ökade satsningarna på data och analys, berättar verkställande direktör Carl Pettersson.
Elo vahvassa tulos- ja vakavaraisuusvireessä vuonna 2025 – sijoitustuotto 7,4 prosenttia13.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elon vuosi oli tasapainoinen kehittämisen vuosi. – Sijoitustuottomme oli vahva, 7,4 prosenttia. Vahvistimme edelleen vakavaraisuuttamme ja paransimme kustannustehokkuutta samalla, kun kasvatimme panostuksia dataan ja analytiikkaan, kertoo toimitusjohtaja Carl Pettersson.
Elo panostaa kasvaviin yrityksiin – Heli Tulisalo johtamaan kasvuasiakkuuksia16.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elo on nimittänyt MBA Heli Tulisalon kasvavien yritysten asiakkuuksista vastaavaksi myyntijohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään viimeistään 1.4.2026 ja raportoi asiakkuusjohtaja Juho Yliselle. Heli Tulisalo siirtyy Eloon Postista verkkokaupan ja jakelupalveluiden myyntijohtajan tehtävästä.
Mielenterveyden haasteet yleisin syy hakea työkyvyttömyyseläkettä – näköpiirissä uusi uhka suomalaisten työkyvylle12.1.2026 09:30:00 EET | Tiedote
”Pitkät työttömyysputket tulivat ehkä pahimpaan mahdolliseen aikaan. Työttömänä olevien henkilöiden kohdalla riskinä on osaamisen hapertuminen”, sanoo Elon työkykyjohtaja Kati Korhonen-Yrjänheikki.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
