EHYT

Kampanja kannustaa ottamaan kannabiksen puheeksi nuoren kanssa

3.11.2019 23:59:00 EET | EHYT | Tiedote

Jaa
Alkoholin ja tupakan käyttö nuorten keskuudessa on tutkimusten mukaan vähentynyt tai pysynyt ennallaan. Vaikka myönteistä kehitystä on tapahtunut nuorten päihdekulttuurissa, ovat kannabiskokeilut kuitenkin lisääntyneet.

Yhä useampi nuori on kokeillut kannabista, mutta vanhemmilla, opettajilla ja muilla nuorten parissa toimivilla ammattilaisilla on edelleen huonot valmiudet keskustella nuorten kanssa kannabiksen käytöstä. Tuore kampanja kannustaa ottamaan kannabiksen rohkeasti puheeksi.

”Kannabiksesta puhuminen koetaan haastavana. Moni vanhempi tai nuorten parissa toimiva ammattilainen pelkää ottaa asiaa esille. Kannabiksen käytöstä olisi kuitenkin hyvä puhua ennakoivasti nuoren kanssa”, sanoo Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n projektipäällikkö Kim Kannussaari Kannabisinterventio nuorille kannabiksen käyttäjille -hankkeesta.

Kannussaari näkee, että puhumattomuuden taustalla on tiedon puutetta ja hämmennystä siitä, miten aiheeseen tulisi suhtautua tai miten siitä pitäisi puhua.

”Kannabis on aiheena hyvin latautunut ja siihen liittyy paljon ennakkoluuloja ja tietämättömyyttä. Moni esimerkiksi kuvittelee, että jos nuori puhuu kannabiksesta, täytyy taustalla ilman muuta olla käyttöä. Pahinta mitä voi tehdä, on olla tarttumatta aiheeseen, jos nuori nostaa sen esille”, Kannussaari sanoo.

On luonnollista, että vaikeista asioista keskusteleminen jännittää. Tämä voi kuitenkin helposti johtaa siihen, että keskustelua lykätään tai se jätetään kokonaan käymättä. Silmien sulkeminen ei silti auta, sillä aihe koskettaa nykyään yhä suurempaa joukkoa. Tuoreen kouluterveyskyselyn mukaan 13,8 % lukion 1. ja 2. luokan oppilaista ja 19,7 % ammattikoululaisista on kokeillut kannabista. Tämän vuoksi on tärkeää, että puhetta käydään ennakoiden myös aikuisten kesken.

”Aikuisten kannattaa hankkia tietoa ja keskustella kannabiksesta myös muiden aikuisten kanssa. Kannattaa miettiä etukäteen oma suhtautuminen aiheeseen. Jos sitten käy niin, että ilmenee käyttöepäily esimerkiksi oman nuoren kohdalla, on valmiimpi keskustelemaan asiasta”, Kannussaari muistuttaa.

EHYT ry:n ja YAD ry:n yhteinen Puhu nuorelle kannabiksesta -kampanja käynnistyy Ehkäisevän päihdetyön viikolla. Viikon teemana on tänä vuonna kannabis. Kampanja kuuluu 4. – 17.11. useilla radiokanavilla (Suomipop, Aalto, Rock, Loop, HitMix ja Helmi) ja näkyy myös sosiaalisessa mediassa. Lisäksi kampanjaan kuuluu viisi podcast-jaksoa, missä tunnetut henkilöt keskustelevat kannabiksesta Kim Kannussaaren johdolla. Mukana on mm. näyttelijä, muusikko Antti Reini, Huono äiti -blogista tuttu Sari Helin ja Egotripin laulaja, kaupunginvaltuutettu Mikki Kauste.

Kampanjan tarkoituksena on herätellä vanhempia ja nuorten parissa toimivia ottamaan kannabis puheeksi. ”Pysähdy kuuntelemaan ja puhu nuorelle kannabiksesta!”, tiivistää Kannussaari kampanjan viestin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kim Kannussaari | Projektipäällikkö
Kannabisinterventio nuorille kannabiksen käyttäjille -hanke
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
+358 50 5977 555 | www.kannabishanke.fi
kim.kannussaari@ehyt.fi
Twitter @KimKannussaari

Linkit

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 17-19
00510 Helsinki

050 344 7930http://www.ehyt.fi

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntija- ja kansalaisjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

”Omat tarpeeni, tunteeni ja rajani ovat jääneet toissijaisiksi” – päihderiippuvaisen läheinen tarvitsee tukea omien rajojen löytämiseen28.4.2026 08:14:59 EEST | Tiedote

Läheiset ottavat usein vastuuta päihderiippuvaisten ihmisten ongelmista oman terveytensä, taloutensa ja jopa turvallisuutensa kustannuksella, selviää järjestöjen tekemästä tuoreesta kyselystä. Läheistenpäivänä 5. toukokuuta muistetaan niitä, joiden elämään toisen päihderiippuvuus vaikuttaa. Päivän teemana on tänä vuonna "Omat rajat". Päivän aikana läheisille järjestetään webinaari sekä Oulussa ja Seinäjoella paikallinen tapahtuma. Seitsemättä kertaa vietettävän Läheistenpäivän takana ovat päihdejärjestöt.

Väärennettyjen bentsodiatsepiinien markkinat kasvussa – tiedon ja tuen tarve suuri23.4.2026 08:02:00 EEST | Tiedote

Bentsodiatsepiinien päihdekäyttö on yleistynyt Suomessa alkuvuonna. Markkinoilla liikkuu yhä enemmän väärennettyjä bentsodiatsepiineja. Ilmiö lisää merkittävästi käyttöön liittyviä terveysriskejä, sillä katukaupasta hankittujen aineiden sisältö ja vahvuus voivat vaihdella huomattavasti. Tiedot käyvät ilmi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Nopean huumetiedon verkoston (NOPSA) alkuvuoden 2026 raportista.

Järjestöt ja THL: Rahapeliuutisointi vaatii nyt entistä suurempaa vastuullisuutta31.3.2026 08:48:05 EEST | Tiedote

Uuden rahapelilain myötä rahapelimarkkinointi lisääntyy entisestään, kun lisenssin saaneet yhtiöt saavat luvan tarjota pelejään verkossa 1.7.2027 alkaen. Toimitukset voivat vaikuttaa siihen, miten rahapeleistä uutisoidaan. Siksi rahapelihaittoja ehkäisevät järjestöt ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ovat laatineet toimituksille ohjeistuksen eettisestä ja vastuullisesta rahapeliuutisoinnista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye