Varman puisen toimitilan päävuokralaiseksi Stora Enso – Katajanokan tontista arkkitehtuurikilpailu

Varma tavoittelee puurakenteisesta toimitilahankkeesta noin 20 000 neliön kokonaisuutta, josta Stora Enson käyttöön tulevien tilojen koko on noin 5 500 neliötä. Varma on aloittanut rakennukseen sijoittuvan hotelliyrittäjän etsinnän. Hotellin ja Stora Enson pääkonttorin lisäksi rakennukseen tulee toimistotiloja muille yrityksille ja palveluntarjoajille.
– Vastuullisena kiinteistöjen omistajana haluamme edistää puurakentamista. Puu pienentää kiinteistöjen hiilijalanjälkeä ja tukee myös hiilineutraaliustavoitteitamme. Katajanokan lisäksi meillä on suunnitteilla puurakenteinen toimistotalo Keilaniemen Portti, jonka rakentaminen on tarkoitus käynnistää 2020. Olemme iloisia, että saamme tehdä yhteistyötä Stora Enson kanssa, joka on puurakenteisen hankkeen toteuttamiseen paras mahdollinen kumppani, kiinteistöistä vastaava sijoitusjohtaja Ilkka Tomperi sanoo.
– Uusiutuvien materiaalien yhtiönä me Stora Ensossa haluamme pääkonttorimme sijaitsevan vastuullisesta ja uusiutuvasta puusta toteutetussa rakennuksessa. On hienoa olla osana toteuttamassa modernia maailmanluokan puurakentamista Helsinkiin ja luomassa samalla ensiluokkaisia työtiloja henkilöstöllemme, Stora Enson Suomen maajohtaja Seppo Parvi sanoo.
Tontin osoite on Katajanokanlaituri 4. Varma ja Stora Enso tekevät tilojen käytöstä pitkäaikaisen vuokrasopimuksen. Vastuullisuusnäkökulmat laajasti huomioivalle rakennukselle tullaan hakemaan LEED Platinum -ympäristösertifikaatti.
Kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu huomioi arvokkaan rantatontin
Katajanokan hankkeesta järjestetään kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu kutsukilpailuna, millä halutaan varmistaa rakennuksen korkea arkkitehtoninen laatu ja hankekokonaisuuden suunnittelu avoimesti. Rakennuksen suunnittelussa otetaan huomioon merellisen rantaviivan asettamat maisemalliset vaatimukset, kulkureitit, ympäristö ja tontin keskeinen sijainti. Hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Stora Enson ja Helsingin kaupungin kanssa.
– Helsingille tämä on hyvin kannatettava hanke ja merkittävänä toimitilahankkeena tukee Helsingin keskustan elinvoimaa. Korkeatasoinen puuarkkitehtuurikohde on hyvin linjassa kaupungin kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden kanssa. Mielestäni on tärkeä pitää huolta siitä, että arvokkaalle tontille tuleva rakennus luo myös viihtyisää ja elävää kaupunkitilaa, sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.
Asemakaavoitus käynnistyy vuoden vaihteessa. Kaavan valmistelu ja arkkitehtuurikilpailu ajoitetaan niin, että avoin ja osallistava keskustelu kilpailuehdotuksista toteutuu. Rakennuksen on tarkoitus valmistua 2023.
Lisätietoja:
Ilkka Tomperi, sijoitusjohtaja, kiinteistösijoitukset, Varma, puh. 050 379 1903
Marjut Tervola, viestintäpäällikkö, Varma, puh. 045 673 0120
Satu Härkönen, viestintäjohtaja, Stora Enso, puh. 040 832 7458
Heikki Mäntymäki, viestintäpäällikkö, Helsingin kaupunkiympäristön toimiala, puh. 050 413 1729
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 900 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2018 Varman maksutulo oli 5,1 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,7 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli syyskuun 2019 lopussa 47,4 miljardia euroa. www.varma.fi
Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Konsernin palveluksessa on noin 26 000 henkilöä yli 30 maassa. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 10,5 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Stockholm AB:ssa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään kauppaa Yhdysvalloissa. storaenso.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varma
Muutoksia Varman organisaatioon – Markus Aho nimitetty varatoimitusjohtajaksi ja Tarja Syvälä uutena jäsenenä Varman johtoryhmään29.4.2025 12:00:49 EEST | Tiedote
Varman hallitus on nimittänyt yhtiön varatoimitusjohtajaksi Varman sijoituksista vastaavan johtajan Markus Ahon (DI). Samalla yhtiön eläke- ja vakuutuspalvelut yhdistetään uudeksi Eläke- ja vakuutuspalvelut -toiminnoksi. Toiminnon johtajaksi on nimitetty Varman eläkejohtaja Tarja Syvälä (KTM), josta tulee samalla Varman johtoryhmän jäsen. Hän raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Risto Murrolle. Nimitykset ja organisaatiomuutos tulevat voimaan 1.5.
Varman tutkimus: kolmannes henkilökohtaisista avustajista kokee työssään psykososiaalista kuormitusta29.4.2025 09:41:55 EEST | Tiedote
Varma kartoitti kyselytutkimuksella vakuuttamiensa henkilökohtaisten avustajien työoloja ja työkyvyn tilaa. Avustajat kokevat työssään eniten psykososiaalista kuormitusta. Keskeiset voimavarat ovat työn merkityksellisyys, sujuva yhteistyö työnantajan kanssa sekä vaikutusmahdollisuudet. Valtaosa avustajista arvioi työkykynsä hyväksi.
Värdet på Varmas placeringar nästan på samma nivå som i början av året – Stark solvens ger trygghet på en ovanligt skakig marknad25.4.2025 12:01:53 EEST | Pressmeddelande
Efter första kvartalet uppgick marknadsvärdet på Varmas placeringar till 64 miljarder euro. Värdet på placeringarna var på nästan samma nivå som i början av året. En diversifiering mellan världsdelar och tillgångsslag har burit upp placeringsavkastningen när värderingen av amerikanska aktier har sjunkit. Marknaden har präglats av en betydande osäkerhet.
Varman sijoitusten arvo lähes alkuvuoden tasolla – Vahva vakavaraisuus antaa turvaa epätavallisessa markkinaheilunnassa25.4.2025 12:01:53 EEST | Tiedote
Varman sijoitusten markkina-arvo oli ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen 64 miljardia euroa. Sijoitusten arvo oli lähes alkuvuoden tasolla. Hajauttaminen maanosittain ja omaisuuslajeittain on kannatellut sijoitustuottoja, kun yhdysvaltalaisten osakkeiden arvostukset ovat laskeneet. Markkinoille leimallista on ollut huomattava epävarmuus.
Value of Varma’s investments close to the level at the start of the year – strong solvency safeguards against unusual market volatility25.4.2025 12:01:53 EEST | Press release
At the end of the first quarter, the market value of Varma’s investments stood at EUR 64 billion, i.e. close to the level at the start of the year. Diversification across continents and asset classes supported investment returns as the valuations of US equities decreased. The markets have been characterised by major uncertainty.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme