Beely-auton hankkiminen on vastuullisempi vaihtoehto
31.10.2019 13:29:38 EET | Beely Oy | Tiedote
Kun uusi asiakas ottaa Beely-autolleen vakuutuksen LähiTapiolassa tai Turvassa, auton hiilidioksidipäästöt kompensoidaan YK:n kompensaatiomallin kautta ilman asiakkaalle koituvia lisäkustannuksia.
"Sitran tänä keväänä tekemän 'Resurssiviisas kansalainen' -seurantatutkimuksen mukaan yli 60 prosenttia suomalaista tarvitsee autoa arjen sujumisen varmistamiseksi. Kaksi kolmasosaa haastatelluista piti vastuullisia valintoja tärkeinä omassa arjessaan. Nykyisen ilmastoahdistuksen valossa moni voikin potea huonoa omaatuntoa myös auton käytöstä", Beelyn toimitusjohtaja Pertti Pigg toteaa.
Beely on kiinteään kuukausimaksuun perustuva fiksumpi tapa hankkia auto. Se on myös vastuullisempi vaihtoehto, sillä Beelyn kautta hankittavat autot ovat lähes uusia, päästöteknologioiltaan moderneja autoja. Näin edesautetaan autokannan uudistumista ja ympäristökuormituksen keventämistä. Suomessa ajetaankin selvästi vanhemmilla autoilla kuin EU-maissa keskimäärin: liikenteessä olevien autojen keski-ikä on maassamme noin 12 vuotta.
"Olemme iloisia tästä ainutlaatuisesta yhteistyöstä Beelyn rahoitusyhtiökumppanin kanssa. Pienillä teoilla saadaan lisää vastuullisuutta autoiluun liittyviin ilmastovaikutuksiin", Pigg sanoo lopuksi.
Lue lisää: www.beely.fi
Yhteyshenkilöt
Tiedustelut:
Pertti Pigg
p. 050 5688 266.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Beely Oy on yksityisautoilijoille suunnattua palvelukonseptia tarjoava yritys, jonka kautta asiakas voi hankkia lähes uuden auton kiinteällä kuukausimaksulla vähintään 12 kuukaudeksi. Sopimukseen kuuluvat huollot ja korjaukset.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Beely Oy
Beely ja Hedin Automotive uudistavat vaihtoautoilua3.2.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Autokauppaketju Hedin Automotive ja kuukausihintaisena palveluna autoja tarjoava Beely aloittavat yhteistyön, joka vie suomalaista autoilua kohti tulevaisuutta. Tavoitteena on tuoda huolettomuutta ja sujuvuutta ihmisten arkeen fiksusti hinnoitellun kuukausiautoilun avulla.
Beely tutki suomalaisten suhdetta luksukseen – suomalaiset unelmoivat vapaa-ajasta ja mielenrauhasta tuotteiden sijaan13.8.2024 13:00:00 EEST | Tiedote
Autoalan kasvuyhtiö Beelyn tutkimus paljastaa, mikä on suomalaisille arjen luksusta. Vapaa-aika ja mielenrauha korostuivat vastauksissa. Lähes 90 prosenttia toivoo helppoja keinoja ennakoida kulujaan.
Korona kolhaisi pahasti perinteistä autokauppaa – uudesta riskittömästä konseptista pelastusrengas?31.3.2020 09:58:19 EEST | Tiedote
Perinteinen autokauppa on kipuillut jo kauan. Moni on jättänyt auton hankkimatta korkean hinnan ja omistamiseen liittyvien riskien vuoksi. Tällä hetkellä näyttää siltä, että COVID-19-virus on hiljentänyt vaisun automarkkinan tykkänään. Kun uusia autoja rekisteröitiin vuonna 2019 vajaat 115 000, ensirekisteröintien määrän arvioidaan tänä vuonna romahtavan 85 000 autoon. Luku on matalampi kuin finanssikriisin aikaan.
Uusi Beely-palvelu ratkaisee autoilun ja vaihtoautokaupan ajankohtaisimman haasteen28.6.2019 10:15:00 EEST | Tiedote
Helmikuussa perustettu Beely Oy on juuri avannut palvelunsa, joka tuo kokonaan uuden tavan vaihtoauton hankintaan ja käyttöön. Uudenlainen ja joustava palvelu poistaa asiakkaalta auton omistamiseen liittyvät riskit. Beelyn liikeidea, ”Oma auto ilman omistamisen murheita”, kiteyttääkin palvelun luonteen erinomaisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
