Suomalaissijoittajien usko Teslaan palasi lokakuussa – autovalmistaja palasi ostetuimpien yhdysvaltalaisosakkeiden listalle
6.11.2019 08:00:00 EET | Danske Bank A/S, Suomen sivuliike | Tiedote
Suomalaissijoittajien kiinnostus suuntautui lokakuussa aiempia kuukausia enemmän kotimarkkinoille. Suomen osuus Danske Bankin asiakkaiden tekemissä osakekaupoissa oli nyt 85 prosenttia, kun syyskuussa osuus oli reilut 80 prosenttia.
Kaupan keskittymistä Suomeen selittävät ainakin osittain kolmannen neljänneksen katsaukset, jotka vaikuttivat voimakkaasti useisiin suomalaisten laajasti omistamiin yhtiöihin. Vaihtokärjestä löytyivät Nokia, Outokumpu ja Nordea.
”Nokian, Nordean ja Outokummun tulokset aiheuttivat isoja liikkeitä yhtiöiden osakkeisiin. Näistä vain Nordeaa ostettiin enemmän kuin myytiin”, sanoo Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen.
Kemppaisen mukaan lokakuun alussa osakekauppaan vaikutti paljon taantumapelkojen kasvaminen heikohkojen makrotalouslukujen vuoksi.
”Markkinoiden tunnelmat kuitenkin paranivat lokakuun kuluessa, kun kahdessa isossa poliittisessa riskissä asiat etenivät hyvään suuntaan. Kauppaneuvotteluissa USA ja Kiina pääsivät alustavaan sopuun ensimmäisen vaiheen kauppasopimuksesta, jossa on tarkoitus sopia helpot asiat.”, Kemppainen sanoo.
Teslan tulos lisäsi ostoja
Suomen jälkeen suosituimmat markkinat ovat Yhdysvallat ja Ruotsi. Yhdysvalloissa eniten vaihtoa keränneet yhtiöt olivat Bank of America, MoneyGram International, Spotify ja Tesla.
Sähköautovalmistaja Tesla palasi ostetuimpien listalle pitkän tauon jälkeen. Yhtiö julkisti lokakuussa tuloksensa, joka oli vastoin analyytikoiden ennusteita voitollinen. Tämän seurauksena osakkeen hinta nousi lähes 20 prosenttia päivässä.
”Teslan yllättävä tulos palautti siis ainakin osittain suomalaistenkin sijoittajien uskoa yhtiöön. Sähköautoyhtiönä se hyötyy ilmastohuolien kasvusta. Yhtiö on tunnetuin sähköautovalmistaja, mutta jatkossa se tulee kohtaamaan lisäkilpailua. Lisäksi hidastuva talous vaikuttaisi myös Teslaan muiden autovalmistajien tavoin” Kemppainen sanoo.
Sijoitukset maittain, kunkin vuoden lokakuu
OSAKEKAUPAT MAITTAIN LOKAKUUSSA
|
Maa |
2016 |
2017 |
2018 |
2019 |
||||
|
Suomi |
88,7 % |
88,3 % |
87,7 % |
85,2 % |
||||
|
Ruotsi |
3,8 % |
4,9 % |
2,2 % |
2,0 % |
||||
|
USA |
1,9 % |
2,0 % |
3,0 % |
6,7 % |
||||
|
Saksa |
1,6 % |
1,8 % |
1,8 % |
1,8 % |
||||
|
Norja |
1,4 % |
1,2 % |
1,1 % |
1,0 % |
||||
|
LÄHDE: Danske Bank |
||||||||
|
YHDYSVALLAT |
|||||||
|
VAIHDETUIMMAT |
Osuus |
MYYDYIMMÄT |
Osuus |
OSTETUIMMAT |
Osuus |
||
|
Bank of America Corp. |
7,6 % |
Bank of America Corp. |
6,6 % |
Bank of America Corp. |
8,6 % |
||
|
MoneyGram International Inc. |
5,6 % |
MoneyGram International Inc. |
5,1 % |
Spotify Technology SA (USD) |
8,3 % |
||
|
Spotify Technology SA (USD) |
4,2 % |
SoftBank Group Corp ADR |
3,9 % |
MoneyGram International Inc. |
6,2 % |
||
|
Tesla Inc (US) |
3,1 % |
Phosagro GDR (GB) |
2,3 % |
Tesla Inc (US) |
5,7 % |
||
|
Intel Corp. |
2,2 % |
AT&T Inc. |
2,2 % |
Intel Corp. |
4,2 % |
||
|
RUOTSI |
|||||||
|
VAIHDETUIMMAT |
Osuus |
MYYDYIMMÄT |
Osuus |
OSTETUIMMAT |
Osuus |
||
|
Scandi Standard AB |
12,5 % |
Scandi Standard AB |
21,6 % |
SCA AB B (Svenska Cellulosa) |
13,6 % |
||
|
Hennes & Mauritz AB B |
10,9 % |
Hennes & Mauritz AB B |
12,6 % |
SSAB AB B |
11,3 % |
||
|
Ericsson, Telefon AB LM B |
9,7 % |
Ericsson, Telefon AB LM B |
9,7 % |
Ericsson, Telefon AB LM B |
9,8 % |
||
|
SSAB AB B |
8,8 % |
SSAB AB B |
7,0 % |
Hennes & Mauritz AB B |
8,5 % |
||
|
SCA AB B (Svenska Cellulosa) |
6,3 % |
Nordea Bank Abp (SE) SEK |
5,8 % |
Attendo AB |
7,1 % |
||
|
SUOMI |
|||||||
|
VAIHDETUIMMAT |
Osuus |
MYYDYIMMÄT |
Osuus |
OSTETUIMMAT |
Osuus |
||
|
Nokia Oyj (FI) |
17,4 % |
Nokia Oyj (FI) |
23,7 % |
Nokia Oyj (FI) |
11,4 % |
||
|
Nordea Bank Abp (FI) EUR |
8,3 % |
Outokumpu Oyj |
7,5 % |
Nordea Bank Abp (FI) EUR |
10,1 % |
||
|
Outokumpu Oyj |
7,9 % |
Sampo Oyj A |
7,1 % |
Outokumpu Oyj |
8,3 % |
||
|
Neste Oyj |
6,5 % |
Neste Oyj |
6,4 % |
UPM-Kymmene Oyj |
8,1 % |
||
|
Kesko Oyj B |
5,7 % |
Nordea Bank Abp (FI) EUR |
6,4 % |
Neste Oyj |
6,5 % |
||
Tietoa vertailusta
- Osakkeiden ostomaat perustuvat Danske Bankin suomalaisten asiakkaiden tekemiin kauppoihin lokakuussa.
Tietoa Danske Bankin sijoituspalveluista
- Danske Bankin kautta voi ostaa osakkeita seuraavista maista samalla välityspalkkiolla: Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja, USA, Saksa, Iso-Britannia, Ranska, Italia, Sveitsi, Kanada, Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Portugali, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tsekki, Unkari, Meksiko.
- Välityspalkkiot ovat minimissään 2-8 euroa kaupankäyntiaktiivisuudesta riippuen.
- Kattavat markkinainformaatio, uutis- ja analyysipalvelut sekä analyysityökalut saatavilla. Monipuolisilla Sijoittajan lisäpalveluilla asiakas voi räätälöidä kaupankäyntipalvelut juuri omia tarpeitaan vastaavaksi sijoituspäätösten tekemiseksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Senioristrategi Tuukka Kemppainen, Danske Bank, 050 3760596, tuukka.kemppainen@danskebank.fi
Tietoja julkaisijasta
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.
Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.
Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Ensiasunnon ostajat 2026: Mies ostaa ensimmäisen asunnon yleensä yksin, nainen puolison kanssa29.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Miehistä joka toinen (50 %) ostaa ensiasunnon yksin, kun naisista näin tekee vain joka kolmas (32 %), selviää Danske Bankin Ensiasunnon ostajat 2026 -kyselytutkimuksesta. Naiset suhtautuvat myös lainanlyhennykseen eri tavoin kuin miehet.
Päivittämätön puhelin on riski digihuijausten aikakaudella23.4.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn yleistyminen ja rikollisten ammattimaistuminen ovat lisänneet digihuijauksia merkittävästi, ja huijausten tunnistaminen on käynyt entistä vaikeammaksi. Yksi suurimmista riskitekijöistä digiasioinnissa ovat päivittämättömät älypuhelimet ja käyttöjärjestelmät. Danske Bank on aloittanut yhteistyön Elisan kanssa mahdollistaakseen asiakkailleen ajantasaisia digitaalisia asiointilaitteita sekä tukea niiden turvalliseen käyttöön.
Vanhemmilta saatava tuki asettaa ensiasunnon ostajat eriarvoiseen asemaan16.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Valtaosa suomalaisnuorista haluaisi omistaa asunnon. 40 prosenttia toteuttaa haaveensa vanhempien tuella, mikä nostaa esiin kysymyksen nuorten yhdenvertaisista mahdollisuuksista päästä kiinni omistusasumiseen. Tällä hetkellä omaan asuntoon säästää yhä harvempi.
Danske Bankin ja Secton kumppanuus nostaa yritysautokantojen palvelut uudelle tasolle9.4.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Danske Bank tuo markkinoille uudenlaisen yritysten autoleasingratkaisun yhteistyössä Secto Automotiven kanssa. Ratkaisu yhdistää joustavan rahoituksen ja Secton digitaaliset hallinta- ja raportointipalvelut, mikä mahdollistaa yritysautokantojen kustannusten ja ympäristövaikutusten läpinäkyvän seurannan ja huippuluokan asiakaskokemuksen.
Danske Bank: Valtaosa nuorista tavoittelee edelleen omistusasuntoa25.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Danske Bankin tuoreen Ensiasunnon ostajat 2026 -kyselytutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisnuorista haluaa edelleen omistaa asunnon. Asunnon hankkimista harkitsee 32 prosenttia vastaajista, jotka eivät ole koskaan omistaneet asuntoa. Niistä 68 prosentista, jotka eivät nyt harkitse asunnon ostamista, 86 prosenttia haluaisi kuitenkin joskus omistaa asunnon. Tutkimuksessa selvitettiin 18–39-vuotiaiden näkemyksiä ensiasunnon ostamisesta ja omistamisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
