Viisi ehdokasta kisaa Rakentamisen Ruususta

Ehdokkaat ovat:
- Hekan ja Hason uudet asuintalot Pukinmäessä, Isonpellontie 4–6
- Eteläranta 10:n julkisivukorjaus
- Erottajan aukion kehittäminen yhteistyönä
- Korkeavuorenkatu 21 – korjaus ja muutos asunnoiksi
- Työmaa-aitaan toteutettu katutaideteos Sörnäisten ääni
Median edustajat ovat tervetulleita palkinnon julkistustilaisuuteen Musiikkitalon alalämpiöön perjantaina 22.11.2019 kello 14–16.
Rakentamisen Ruusu on Helsingin kaupungin vuotuinen tunnustus poikkeuksellisen laadukkaasta rakennettuun ympäristöön liittyvästä työstä. Ehdokkaat nimeää Helsingin rakennusvalvonta, ja voittajan valitsee kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto. Palkinto annetaan tänä vuonna 25. kertaa.
Rakentamisen Ruusu 2019 -ehdokkaat
Kohteiden kuvat ja tarkemmat kuvaukset ehdokkaista ovat tiedotteen liitteenä.
Hekan ja Hason uudet asuintalot Pukinmäessä, Isonpellontie 4–6
Ehdokkuuden perusteet:
- Kokonaisuuden taitava istuttaminen Vantaanjoen herkkään kulttuuriympäristöön
- betonielementtijulkisivujen innovatiivisuus
- onnistunut asuntosuunnittelu
- haastavien rakentamisolosuhteiden hallinta.
Palkittavaksi esitetään:
- J-P Lehtinen, pää- ja rakennussuunnittelija, B&M Oy
- Esa Haavasoja, vastaava työnjohtaja, Varte Oy
- Helsingin kaupungin asuntotuotanto (ATT), rakennuttaja
Vantaanjoen äärelle Helsingin Pukinmäkeen valmistui keväällä 2019 kolmen asuinkerrostalon kokonaisuus ”Nikamat”. Asunnoista puolet kuuluu Helsingin Asumisoikeus Oy Rantapuistoon ja puolet Heka Koillinen Oy:hyn.
Rakennukset muodostavat ympäristöönsä hyvin istuvan kokonaisuuden, jonka suunnittelussa on otettu onnistuneesti huomioon rakentamispaikan olosuhteet. Rakennuskokonaisuuden muoto rajaa joelle avautuvaa pihaa ja suojaa sitä liikenteen melulta. Piha-alue on suunniteltu niin, että esimerkiksi joen ajoittainen tulviminen ei ole haitaksi. Kaikista asunnoista avautuu näkymiä vähintään kahteen suuntaan. Monimuotoista ja -sävyistä julkisivua on selvästi pohdittu suunnitteluvaiheessa huolella.
Eteläranta 10:n julkisivukorjaus
Ehdokkuuden perusteet:
- Sitoutuminen alkuperäisen arkkitehtuurin arvojen ja ominaispiirteiden vaalimiseen
- suunnitelmien ja mallien sinnikäs kehittäminen
- osapuolten yhteiset ponnistelut laadukkaan lopputuloksen aikaansaamiseksi.
Palkittavaksi esitetään:
- Juha Petäjä, pää- ja rakennussuunnittelija, Arkkitehtitoimisto Petäjä Oy
- Risto Huttunen, kaupunkikuvan ja arkkitehtuurin ulkopuolinen tarkastaja, Huttunen-Lipasti Arkkitehdit Oy
- Teollisuuskeskus Oy, hankkeeseen ryhtyvä
- Arto Kuusela, rakennesuunnittelija, Vahanen Oy
- Eero Meriläinen, vastaava työnjohtaja, Skanska Oy
Eteläranta 10:ssä sijaitsevan rakennuksen julkisivu korjattiin alkuperäiseen asuunsa huolellisesti suunnitellen. Viljo Revellin ja Keijo Petäjän suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1952, ja se on nykyisin modernismin merkkikohde Helsingissä.
Tänä vuonna valmistuneessa korjauksessa julkisivut eristeineen purettiin kokonaan. Uusien valkobetonisten julkisivuelementtien värisävyn ja tekstuurin löytämiseksi tehtiin erittäin huolellista selvitystyötä. Korjaustyöhön kuului rakennuksen monien alkuperäisten ominaispiirteiden palauttaminen. Uusi julkisivuväri ja elementtijako vastaavat mahdollisimman hyvin alkuperäistä. Muutos on kuitenkin huomattava, sillä laatoitus oli vuosien varrella kellertynyt rapautumisen myötä.
Erottajan aukion kehittäminen yhteistyönä
Ehdokkuuden perusteet:
- Usean osapuolen kesken saavutettu saumaton ja avoin yhteistyö, joka tähtäsi keskeisen kaupunkiaukion elävöittämiseen ja kaupunkikuvallisen laadun aikaansaamiseen.
Palkittavaksi esitetään:
- Stiftelsen för Svenska Teatern i Helsingfors
Erottajan aukion aluetta on leimannut vilkas liikenne ja takapihamainen tunnelma. Alkusyksyllä 2019 valmistuneessa peruskorjauksessa aukiolle sijoitettiin julkisivuiltaan korkeatasoinen kahvila ja Eva Langen suunnittelema taideteos. Samalla kaupunki on uusinut Erottajan kunnallistekniikkaa ja selkeyttänyt alueen kaistajärjestelyjä. Aukio on avartunut ja siellä on nyt mahdollista järjestää pieniä kaupunkitapahtumia.
Uuden kahvilarakennuksen toteuttajana Svenska Teatern mahdollisti aukion uudistamisen korkeatasoiseksi kaupunkiaukioksi. Svenska Teatern on luonut edellytykset huomattavan sujuvalle yhteistyölle, jossa on ollut mukana lukuisia osapuolia.
Korkeavuorenkatu 21 – korjaus ja muutos asunnoiksi
Ehdokkuuden perusteet:
- Määrätietoinen toiminta suojellun rakennuksen arvojen vaalimiseksi
- vanhan ja uuden taitava yhteensovittaminen
- huolellinen suunnittelu ja laadukas toteutustyö.
Palkittaviksi esitetään:
- Jani Prunnila, pääsuunnittelija, Arkkitehtitoimisto Jani Prunnila Oy
- Kiinteistökehitysyhtiö Grand Residence Development Oy, rakennuttaja
- Juuso Rautkylä, Janne Nikkonen, valvontatehtävät, Rautkylä Konsultointi Oy
Uusrenessanssirakennus Korkeavuorenkatu 21:ssä on muutettu toimistotalosta asuintaloksi. Vuonna 1889 valmistunut Axel Högberg suunnittelema rakennus muutettiin näin ollen alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa. Lisäksi asuinkäyttöön muutettiin vuonna 1987 valmistunut toimistosiipi.
Rakentamisessa on kunnioitettu talon historiallisia arvoja. Vanhojen porrashuoneiden koristemaalaukset on entisöity upeasti. Vanhimmassa rakennuksessa huonetiloja ja asuntojen kokoja varjeltiin liiallisilta muutoksilta. Pihasiivessä muutostyöt tehtiin nykypäivän ratkaisuin: rakennusta laajennettiin ja uusi julkisivu tehtiin kokonaan lasisena. Verhouksena on teräsverkko, johon villiviini aikanaan kasvaa.
Työmaa-aitaan toteutettu katutaideteos Sörnäisten ääni
Ehdokkuuden perusteet:
- Välttämättömyyden kääntäminen ympäristöä positiivisella tavalla rikastuttavaksi hyveeksi
- innovatiivinen asian haltuun ottaminen
- kollektiivinen osallistuminen ja ympäristövastuun ottaminen.
Palkittaviksi esitetään:
- Apaja Kollektiivi ry
- Haapaniemen Kenttä Oy
Väino Tannerin kentän työmaa-aidan taidehanke syntyi urheilukentän toimijoiden tilaamana työnä. Yli sadan metrin mittaista aitaa haluttiin elävöittää.
Apaja Kollektiivi paneutui asiaan pohtimalla paikan henkeä ja äänimaisemaa sekä selvittämällä kaupunkilaisten kokemuksia paikan äänistä. Näin maalauksen aiheeksi hahmottui kaksi ääniaaltoa. Ympäristön värimaailma toimi yhtenä sävyjen lähtökohtana. Aidan syvä profilointi huomattiin hyödyksi, sillä eri suunnilta katsottuna aita saa aina uuden ilmeen.
Helsingin rakennusvalvonta haluaa kannustaa huolitellun, jopa lisäarvollisen työmaaympäristön luomista sekä tukea positiivista yhteisöllistä osallistumista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arkkitehti Leena Makkonen
puh. 09 310 37262
leena.makkonen@hel.fi
Helsingin kaupunki, rakennusvalvonta
Tiedotteen lähetti:
kaupunkiympäristön toimiala, viestintäpalvelut
kymp.viestinta@hel.fi
Puh. 09 310 79528
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Ändringarna av detaljplanerna för Brunnsgatan och Esplanaderna inleds22.4.2025 13:30:24 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad har påbörjat ändringarna av detaljplanerna för Brunnsgatan och Esplanaderna. Målet är att Brunnsgatan ska omvandlas till en gata för kollektivtrafik utanför järnvägsstationen. På Esplanaderna tryggar man områdets kulturhistoriska värde. Trafikmässigt bevaras två körfält på Esplanaderna per riktning.
Kaivokadun ja Esplanadien asemakaavojen uudistaminen käynnistyy22.4.2025 13:30:24 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki on käynnistänyt Kaivokadun ja Esplanadien asemakaavojen uudistamisen. Tavoitteena on Kaivokadun muuttaminen päärautatieaseman edustalla joukkoliikennekaduksi. Esplanadeilla turvataan alueen kulttuurihistoriallinen arvo. Liikenteellisesti Esplanadeilla säilytetään kaksi ajokaistaa suuntaansa.
Koncepttävling för Tomtbacka gård inleds – nu söks en erfaren aktör som kan utveckla området22.4.2025 12:36:18 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad söker genom en koncepttävling en samarbetspartner som vill utveckla Tomtbacka gård och ta över byggnaderna och djuren. Målet är att Tomtbacka gård ska bli ett aktivt och attraktivt rekreationsområde samt besöks- och turistmål.
Haltialan kotieläintilan konseptikilpailu alkaa – haussa kokenut toimija kehittämään aluetta22.4.2025 12:36:18 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki etsii konseptikilpailulla kumppania Haltialan kotieläintilan kehittämiseen ja rakennusten ja eläinten omistajaksi. Haltialan tilasta tavoitellaan aktiivista ja houkuttelevaa virkistys-, vierailu- ja matkailualuetta.
Concept competition for Haltiala Farm – looking for an experienced partner to develop the area22.4.2025 12:36:18 EEST | Press release
The City of Helsinki is launching a concept competition to look for a partner to develop the Haltiala Farm and to take over the ownership of the buildings and the animals. The goal is to turn Haltiala Farm into an active and attractive recreational, visitation and tourism area.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme