Prisma Laune laajentaa valikoimiaan
Tykkimäki Actionparkin toiminta Launeen Prisman tiloissa päättyy alkuvuodesta 2020. Muutoksen myötä Prisma Laune pystyy kasvattamaan omia valikoimiaan sekä rakentamisen ja remontoinnin osastolla että piha ja puutarha -tuotteiden osalta.
– Lahden Terran toiminta päättyi aiemmin syksyllä, mutta pystymme nyt vahvistamaan Hämeenmaan suurimman Prisman tarjontaa asiakasomistajillemme, Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto sanoo.
– Osuuskauppa Hämeenmaan laajennustarpeen myötä vetäytyminen Lahdesta sopi Tykkimäelle tässä kohtaa hyvin. Kouvolan Actionparkin toimintaan tällä ei ole vaikutusta, lisää Tykkimäen vapaa-aikakeskus Oy:n toimitusjohtaja Sakari Pasanen.
Jatkossa Launeen Prisman piha ja puutarha -osastolta löytyy entistä monipuolisemmin pihanhoitotarvikkeita ja -työkaluja. Grillien ja grillaustarvikkeiden valikoima kasvaa, ja puutarhakalusteet sekä -tarvikkeet palaavat valikoimiin.
– Ulkomyymälätuotteita, kuten taimia, lannoitteita ja katteita, myymme Lahden alueella Holman Prismassa, mainitsee Vormisto.
Prisma Launeen rakentamisen ja remontoinnin osastolla vahvistetaan maali- ja maalaustyövälinetarjontaa, samoin käsi- ja sähkötyökalujen sekä sähkötyökalutarvikkeiden valikoimia. Lisäksi osastolta löytyy jatkossa entistä kattavampi valikoima heloja sekä kiinnitys- ja LVI-tarvikkeita.
Yhteyshenkilöt
Olli VormistoToimitusjohtaja
Puh:050 358 8336olli.vormisto@sok.fiTietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 170 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 170 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Hämeenmaa ostaa Fiksupesun liiketoiminnan Turengissa30.6.2025 10:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaa ostaa Fiksupesu Oy:n autopesun liiketoiminnan Turengissa. Fiksupesun toiminta päättyy Potkuriportti 1:ssä tiistaina 30. syyskuuta, ja autopesulan nimi vaihtuu ABC CarWash Turengiksi keskiviikkona 1. lokakuuta.
Nelipyörä laajentaa toimintaansa Seinäjoelle18.6.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaan ja Kymen Seudun Osuuskaupan omistama Nelipyörä Oy ostaa Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan, Eepeen, autokaupan liiketoiminnan. Nelipyörän tavoitteena on jatkaa kasvua hallitusti koko Suomen alueella.
Prisman tulo Heinolaan etenee – rakentamisvaihe työllistää yli 200 henkilöä5.6.2025 16:01:19 EEST | Tiedote
Hämeenlinnan hallinto-oikeus on hylännyt Heinolan Prisman kaavasta tehdyn valituksen. Hallinto-oikeuden tekemän päätöksen mukaan kaavaa valmisteltaessa ei ole menetelty lainvastaisesti eikä virheellisesti.
Hämeenmaa lahjoittaa 100 000 euroa LUT-yliopistolle4.6.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Lahden-Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT laajentaa kauppatieteellisen alan koulutustarjontaa Lahdessa. Yliopisto on suunnitellut aloittavansa kandidaatin tutkintoon johtavan Bachelor in Digital Business -koulutusohjelmansa syksyllä 2026.
S-market Sokos uudistuu – myymälä suljettu kesä-heinäkuun ajan2.6.2025 12:43:35 EEST | Tiedote
S-market Sokos on suljettuna mittavien uudistustöiden ajan 5.6.–31.7. Täysin uudistuneen myymälän avajaisia juhlitaan 1. elokuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme