Helsinkiin suuri metsäinen luonnonsuojelualue
Haltialanmetsän pinta-ala on 137 hehtaaria. Se kytkee yhteen neljä olemassa olevaa suojelualuetta (Haltialan aarnialue, Pitkäkosken rinnelehdot, Vantaanjoentörmä ja Ruutinkosken lehto), jolloin Pohjois-Helsinkiin muodostuu noin 177 hehtaarin laajuinen yhtenäinen suojeltu luontoalue.
Asukkaat ja järjestöt mukana valmistelussa
Koska Haltiala on yksi Helsingin ja koko pääkaupunkiseudun merkittävimpiä virkistysalueita, alueen käytön suunnittelun tärkeimpänä tavoitteena on ollut luonto- ja virkistysarvojen yhteensovittaminen. Suunnitteluvaiheessa oli mukana toistakymmentä asukas-, luonto- ja harrastusjärjestöä. Suojelualueen perustamisesityksestä saatiin 18 kannanottoa, joissa kaikissa kannatettiin sen perustamista.
”Haltialanmetsä on Helsingin suurin metsäinen suojelualue, jossa luonnonsuojelu ja virkistyskäyttö yhdistyvät hienosti”, kertoo yksikön päällikkö Päivi Kippo-Edlund kaupunkiympäristön toimialan ympäristönsuojeluyksiköstä.
Maaston kuluminen hallintaan
Virkistyskäyttö suojelualueella voi jatkua edelleen, tosin joitakin muutoksia on tulossa. Esimerkiksi pyöräily sallitaan vain merkityillä poluilla, ja suurten tapahtumien järjestäminen kielletään 10.5.–30.6.
Haltialan alueen käyttö lisääntyy jatkuvasti, ja siksi on tärkeää saada maaston kuluminen hallintaan. Tulevalle suojelualueelle laaditussa hoito- ja käyttösuunnitelmassa esitetään muun muassa tiedottamisen lisäämistä ja reittien parantamista. Alueelle aiotaan teettää myös hydrologinen selvitys, jonka perusteella päätetään, millaisia vesitalouden ennallistamistoimia alueelle mahdollisesti tehdään jatkossa.
Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti kokouksessaan 21.11.2019 esittää kaupunginhallitukselle Haltialanmetsän luonnonsuojelualueen perustamista. Lopullisen päätöksen asiasta tekee Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Haltialanmetsä sisältyy Helsingin luonnonsuojeluohjelmaan 2015–2024.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisa Pajanen
tiimipäällikkö
kaupunkiympäristön toimiala
ympäristöpalvelut
puh. 09 310 31521
kaisa.pajanen@hel.fi
Päivi Kippo-Edlund
yksikön päällikkö
kaupunkiympäristön toimiala
ympäristöpalvelut
puh. 050 345 4154
paivi.kippo-edlund@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Senaatintorilla parannetaan tapahtumapuitteita4.7.2025 10:31:51 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki rakentaa Senaatintorille sähkökeskuksia sekä vesi- ja viemärikaivot tapahtumien käyttöön. Työt alkavat heinäkuussa ja valmistuvat marraskuussa.
Nya spårövergångar gör spårvagnstrafiken smidigare i stadskärnan – fotgängare väjer för spårvagnarna4.7.2025 08:43:15 EEST | Pressmeddelande
Spårövergångar, som är bekanta från de nya snabbspårvägarna, finns nu även bland annat på Busholmen, i Gräsviken och i Böle. Övergångsställena har ändrats till spårövergångar för att spårvagnarna ska kunna hålla sig bättre till tidtabellen. Vid spårövergångarna ska fotgängarna väja för spårvagnar, men vid körbanan finns fortfarande ett övergångsställe. Efter de aktuella ändringarna har innerstadens spårvägsnät nu sammanlagt cirka 40 spårövergångar.
Uudet ylityspaikat sujuvoittavat raitiovaunujen liikennettä kantakaupungissa – jalankulkija väistää raitiovaunua4.7.2025 08:43:15 EEST | Tiedote
Uusien pikaraitioteiden varrelta tuttuja raitiotien ylityspaikkoja löytyy nyt myös muun muassa Jätkäsaaresta, Ruoholahdesta ja Pasilasta. Suojateitä on muutettu ylityspaikoiksi, jotta raitiovaunut pysyvät paremmin aikataulussa. Ylityspaikoilla jalankulkijan on väistettävä raitiovaunuja, mutta ajoradan kohdalla on edelleen suojatie. Nyt tehtyjen muutosten jälkeen kantakaupungin raitiotieverkolla on yhteensä noin 40 ylityspaikkaa.
Pitäjämäen Kutomotiellä uusitaan vesijohtoja3.7.2025 11:06:17 EEST | Tiedote
Katutyöt alkavat heinäkuussa ja valmistuvat joulukuussa 2025. Remontissa rakennetaan toinen jalkakäytävä kadulle ja mahdollistetaan uudisrakentaminen kadun ympäristössä.
Den förnyade Linnankoskiparken återspeglar helsingforsarnas önskemål3.7.2025 10:39:17 EEST | Pressmeddelande
Totalrenoveringen av Linnankoskiparken blir klar den 3 juli. Önskemålet om att renovera parken kom från stadsborna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme