Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

OYS:n vanha keskuskeittiö ja ravintola Kotka puretaan uudisrakentamisen alta

Jaa
Vanhojen, huonokuntoisten tilojen purkaminen mahdollistaa uudisrakennushankkeen etenemisen.

OYS 2030 -rakennushanke etenee seuraavaksi vanhan keskuskeittiön ja ravintola Kotkan vanhojen tilojen purkuun sairaalan K-rakennusosassa. Sähköt ja muu talotekniikka katkaistaan purettavasta osasta tämän viikon perjantaina, ja laitteistojen purkuun edetään ensi viikolla. Sairaalan ulkopuolelle näkyvät, koneelliset purkutyöt ovat edessä vuodenvaihteen jälkeen. Kaikkiaan valmista on suunnitelmien mukaan huhtikuuhun 2020 mennessä.

Purettaviin tiloihin tehdyn haitta-ainekartoituksen perusteella on tiedossa, että rakenteissa on terveydelle haitallisia aineita, minkä vuoksi purkutöissä noudatetaan erityistä varovaisuutta. Työt tehdään  turvallisuus edellä siten, ettei niistä aiheudu sairaalan toiminnalle, työntekijöille tai potilaille vaaraa tai haittaa. Purkualue suojataan niin, etteivät mahdolliset haitta-aineet pääse kulkeutumaan sairaalaan. 

Sairaalan keskuskeittiö ja ravintola Kotka ovat muuttaneet korvaaviin tiloihin aikaisemmin tänä syksynä. Vanhojen tilojen purkaminen mahdollistaa uudisrakennushankkeen B-talon urakan etenemisen suunnitellusti ensi vuoden puolella.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot: Päävalvoja Arto Ollikainen, OYS 2030 -uudistamisohjelma, p. 040 730 2603, etunimi.sukunimi@ppshp.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
PL 10
90029 POHDE

https://www.pohde.fi

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Nivalan Hopeakodin, Oulun Emiliakodin ja Ylivieskan Kotikartanon toiminnot muuttuvat – Pohteen yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 17.6.19.6.2025 13:15:05 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde järjestelee uudelleen ikäihmisten palveluasumista Nivalassa, Ylivieskassa ja Oulussa. Nivalan Hopeakodin muutos liittyy rakennuksen kuntoon, Oulussa Emiliakodin muutoksen taustalla on sosiaalihuoltolaki ja Ylivieskassa Kotikartanon toimintoja organisoidaan uudelleen. Koska muutoksilla on henkilöstövaikutuksia, Pohde on käynyt henkilöstöjärjestöjen kanssa yhteistoimintaneuvottelut 6.5.-17.6.2025.

Perhe- ja sosiaalipalvelujen ja OYS Psykiatrian toimialueen rakennetta selkeytetään – yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 10.6.202519.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde valmistelee muutoksia perhe- ja sosiaalipalvelujen ja OYS Psykiatrian toimialueelle. Talousarvioon perustuvien muutosten tavoitteena on parantaa palvelujen ja henkilöstön saatavuutta, selkeyttää toimintatapoja sekä yhdenmukaistaa palvelujen järjestämistä. Muutoksiin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 10.6.

Pohteen matkapalvelukeskuksen puhelinnumero vaihtuu: jatkossa kyydit tilataan Tervia Logistiikan omasta palvelunumerosta18.6.2025 09:34:45 EEST | Tiedote

Tervia Logistiikka on vastannut 1.1.2025 alkaen Pohteen sosiaalihuolto- ja vammaispalvelulain mukaisten lakisääteisten kuljetuspalveluiden tilaus- ja välitystoiminnasta. Keskiviikosta 25.6.2025 alkaen kyydit tilataan Tervia Logistiikan matkapalvelukeskuksen uudesta palvelunumerosta. Taustalla on tavoite kehittää asiakaspalvelun laatua ja saavutettavuutta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye