Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi talousarvion vuodelle 2020

Jaa
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi tänään talousarvion vuodelle 2020 ja taloussuunnitelman vuosille 2020‒2022. Talousarviossa varaudutaan edellisvuoden tapaan kaupungin kasvuun.

Talousarvion kokonaismenotaso nousee noin 3 prosenttia ja tulee olemaan noin 122 miljoonaa euroa kuluvaa vuotta korkeampi. Kaupunki käyttää vuonna 2020 yhteensä 4,8 miljardia euroa helsinkiläisten palveluihin ja kaupungin toimintoihin.

Investointitaso nousee tulevana vuonna yli miljardin euron. Lainakanta asukasta kohden ei kuitenkaan kasva. Arvio vuoden 2020 lopun lainakannasta on 1 010 miljoonaa euroa eli 1 530 euroa asukasta kohti. 

Talousarvio on luettavissa täällä.  

Valtuusto hyväksyi myös useita valtuutettujen esittämiä toivomusponsiehdotuksia. Ehdotukset ja äänestystulokset ovat luettavissa päätöstiedotteessa

Vantaan ratikan yleissuunnitelma hyväksyttiin jatkosuunnittelun pohjaksi

Vantaan ratikka tukee Helsingin maankäytön ja liikenteen kehittämistavoitteita ja luo edellytyksiä seudulliselle yhteistyölle liikennejärjestelmän kehittämisessä. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Vantaan ratikan yleissuunnitelman siten, että kaupunginhallitus voi tämän pohjalta antaa lausunnon Vantaan ratikan yleissuunnitelmasta ja toteutussuunnittelusta.

Yleissuunnitelman mukaan Vantaan ratikka luo korkeatasoisen poikittaisen joukkoliikenneyhteyden Helsinki-Vantaan lentoaseman, Aviapoliksen, Tikkurilan, Hakunilan ja Mellunmäen välille. Vantaan ratikan Mellunmäen pääteasemalta on sujuva vaihtoyhteys Helsingin metroon, ja hanke tukee näin alueen kehitystä liikenteen solmukohtana. 

Helsingin ja Vantaan kaupunkien on tehtävä päätös hankkeen toteuttamisesta  koordinoidusti. Yleissuunnitelmassa sen ajankohdaksi on merkitty vuosi 2023. 

Kalasataman eteläkärkeen 3 000 asukkaan asuinalue

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kalasataman Nihdin asemakaavan ja asemakaavan muuttamisen. Päätös koskee Kalasataman projektialueen eteläkärkeä ja sitä ympäröiviä vesialueita. Kaava mahdollistaa uuden asuinalueen rakentamisen noin 3 000 asukkaalle.

Tavoitteena on rakentaa vetovoimainen, kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen ja vahvan identiteetin omaava, toiminnoiltaan monipuolinen asuinalue. Alueelle on suunniteltu kymmenen asuntokorttelia, hotellikortteli, ravintolakortteli, kaksi vesialueen korttelia liike-, toimisto- ja ravintolalaivoille, päiväkoti ja pienvenesatama. Lisäksi alueelle on suunniteltu Nihdin Merihakaan ja Hanasaareen yhdistävä Merihaansilta, josta haarautuu Hiilisatamansilta.

Nihdin siluettia leimaavat kuusikerroksisten korttelien yläpuolelle nousevat 12‒19 kerrosta korkeat asuintornit. Nihdin rannat on suunniteltu kaupunkikuvaltaan korkeatasoisina ja toiminnoiltaan monipuolisina virkistys- ja ulkoilualueina. 

Kaupunginvaltuusto käsitteli myös suuren joukon valtuutettujen esittämiä aloitteita. Aloitteet ja niihin laaditut vastaukset sekä kaikki kaupunginvaltuuston kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedote-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat ovat luettavissa täältä

Kaupunginvaltuusto kokoontuu vuoden viimeiseen kokoukseen keskiviikkona 11.12.2019 klo 16.00. 

Paula Katajamäki
Viestintäasiantuntija
Kaupunginkanslia
0505933426
paula.katajamaki@hel.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye