Kivinokkaa kehitetään viheralueena – nyt voi osallistua suunnitteluun

Kaavatyössä määritellään millaisia palveluita, toimintoja ja liikennejärjestelyitä alueella kaivataan. Yhtenä lähtökohtana on myös kehittää Kivinokkaa merellisen matkailun kohteena. Kivinokkaan ei olla suunnittelemassa asuntorakentamista eli viheraluekaavalla ei lisätä asuinrakennusoikeutta.
Kaavatyössä huomioidaan edellinen yleiskaavan ohessa laadittu viheraluevaihtoehto sekä järjestöjen ja aktiivien tekemä vaihtoehtosuunnitelma. Suunnittelutyön tueksi kerätään kaupunkilaisten näkemyksiä alueen saavutettavuudesta, liikenteestä, palveluista ja toiminnasta. Kerrokantasi-palvelussa on 12. tammikuuta asti auki kysely, johon toivotaan alueen eri käyttäjien ideoita ja näkemyksiä Kivinokasta. Suunnittelijoita kiinnostaa erityisesti tietää, mikä mahdollistaisi yhä suuremman joukon virkistysmahdollisuuksia ja mitä teemoja kaavaa laadittaessa tulee ottaa huomioon.
Kehittämistyöhön voi osallistua myös 9. joulukuuta kello 17–19 Kulosaaren yhteiskoulussa (Stålberginkuja 1) järjestettävässä tilaisuudessa, jossa esitellään hankkeen lähtökohtia sekä keskustellaan, miten Kivinokka voisi olla yhä useamman helsinkiläisen vapaa-ajan viettopaikka.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maija Lounamaa
maisema-arkkitehti
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 37085
maija.lounamaa@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Ändringarna av detaljplanerna för Brunnsgatan och Esplanaderna inleds22.4.2025 13:30:24 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad har påbörjat ändringarna av detaljplanerna för Brunnsgatan och Esplanaderna. Målet är att Brunnsgatan ska omvandlas till en gata för kollektivtrafik utanför järnvägsstationen. På Esplanaderna tryggar man områdets kulturhistoriska värde. Trafikmässigt bevaras två körfält på Esplanaderna per riktning.
Kaivokadun ja Esplanadien asemakaavojen uudistaminen käynnistyy22.4.2025 13:30:24 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki on käynnistänyt Kaivokadun ja Esplanadien asemakaavojen uudistamisen. Tavoitteena on Kaivokadun muuttaminen päärautatieaseman edustalla joukkoliikennekaduksi. Esplanadeilla turvataan alueen kulttuurihistoriallinen arvo. Liikenteellisesti Esplanadeilla säilytetään kaksi ajokaistaa suuntaansa.
Koncepttävling för Tomtbacka gård inleds – nu söks en erfaren aktör som kan utveckla området22.4.2025 12:36:18 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad söker genom en koncepttävling en samarbetspartner som vill utveckla Tomtbacka gård och ta över byggnaderna och djuren. Målet är att Tomtbacka gård ska bli ett aktivt och attraktivt rekreationsområde samt besöks- och turistmål.
Haltialan kotieläintilan konseptikilpailu alkaa – haussa kokenut toimija kehittämään aluetta22.4.2025 12:36:18 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki etsii konseptikilpailulla kumppania Haltialan kotieläintilan kehittämiseen ja rakennusten ja eläinten omistajaksi. Haltialan tilasta tavoitellaan aktiivista ja houkuttelevaa virkistys-, vierailu- ja matkailualuetta.
Concept competition for Haltiala Farm – looking for an experienced partner to develop the area22.4.2025 12:36:18 EEST | Press release
The City of Helsinki is launching a concept competition to look for a partner to develop the Haltiala Farm and to take over the ownership of the buildings and the animals. The goal is to turn Haltiala Farm into an active and attractive recreational, visitation and tourism area.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme