Kymenlaakson alueen digitaidot kasvavat ensi vuonna
3.12.2019 07:00:00 EET | Digi- ja väestötietovirasto | Tiedote
Kymenlaakso on yksi uusista digituen alueellisista koordinoijista, kun valtiovarainministeriön rahoittama digituki laajenee kattamaan yhteensä 14 maakuntaa loppuvuonna 2019.
- Digitaitojen kasvattaminen on avainasemassa koko Suomen ja Kymenlaakson palveluiden kehittämisessä ja esimerkiksi sähköisen asioinnin edistämisessä. Digi ei saa poissulkea, ja siksi haluamme olla mukana tarjoamassa kymenlaaksolaisille mahdollisimman laajan tuen digitaaliseen asiointiin, Katariina Terävä Kymenlaakson Liitosta kertoo.
Digitukea antavien toimijoiden tehtävänä on varmistaa, että kaikilla kansalaisilla on riittävät digitaidot sekä mahdollistaa yhdenvertainen asiointi viranomaispalveluissa Suomessa.
Väestörekisterikeskus tukee maakuntien liittojen kokoamien digitukiverkostojen toimintaa ja toimii digituen puolestapuhujana. Maakuntien tehtävänä on ohjata alueen digitukitoimijoiden verkostoa, kasvattaa digituen tunnettuutta ja kehittää tuen saatavuutta.
Kun lukuisat järjestöt, kunnat, viranomaiset ja yritykset kokoavat voimansa maakuntien liittojen avulla, muodostuu digituen tarjoajista muutosvoima, jolla on elintärkeä rooli palvelevamman ja menestyvämmän Suomen kehittämisessä. Digi kuuluu meille kaikille.
Kymenlaaksosa uskotaan, että nyt rakennettavan digitukiverkoston avulla tuen laatu yhdenmukaistuu ja saatavilla oleva apu tulee entistä helpommin löydettäväksi.
Haluamme että digituki näkyy ja kuuluu Kymenlaaksosa isosti, jotta asukkaat osaavat hakeutua tuen ja opin äärelle. Mitä suurempi osa väestöstä hallitsee digin, sitä enemmän apua on saatavissa myös heille, joille digitaalinen asiointi ei ole mahdollista. Digituki on koko Kymenlaakson ja koko Suomen yhteinen ponnistus, Katariina Terävä kertoo.
Lisätietoja:
Projektipäällikkö Katariina Terävä, Kymenlaakson liitto, puh. 044-5549874, katariina.terava(at)kymenlaakso.fi
Projektipäällikkö Minna Piirainen, Väestörekisterikeskus, puh. 0295 553 5280, minna.piirainen(at)vrk.fi
Tietoja julkaisijasta
Väestörekisterikeskus edistää yhteiskunnan digitalisointia ja sähköistä asiointia Suomessa. Vastuullamme olevien kokonaisuuksien häiriötön ja sujuva toiminta on yhteiskunnalle elintärkeää. Ylläpidämme ja kehitämme maamme tärkeintä tietovarantoa, väestötietojärjestelmää, ja tarjoamme väestötietojärjestelmään pohjautuvia tietopalveluja viranomaisille sekä yrityksille. Vastaamme varmennetun sähköisen asioinnin tuottamisesta Suomessa. Tuottamamme varmenteet takaavat turvallisen ja sujuvan sähköisen asioinnin ja työskentelyn mm. julkisessa hallinnossa ja sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla.
Tuotamme ja kehitämme Suomi.fi-palveluja kansalaisten, julkisen hallinnon ja yritysten käyttöön. Palvelujen muodostama kansallinen palveluarkkitehtuurikokonaisuus luo perusedellytykset julkisten sähköisten asiointipalveluiden toteuttamiselle ja suomalaisen yhteiskunnan digitalisoinnille. Väestörekisterikeskus toimii myös digituen valtakunnallisena kehittäjänä ja digituen tuottajien tukijana. Vaalitehtävistä vastuullamme ovat mm. äänioikeusrekisterin ja ehdokasrekisterien luominen, äänioikeusilmoitusten toimittaminen ja äänestyspaikkapalvelun tuottaminen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
Omankielinen Digikaveri får utmärkelsen Digitukiteko 20267.10.2026 15:39:26 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stads Omankielinen Digikaveri har fått utmärkelsen Digitukiteko 2026. Verksamheten som riktar sig till äldre invandrare erbjuder digitalt stöd på deltagarnas eget språk. Juryn berömmer modellen för att den utöver de digitala färdigheterna stärker möjligheterna att uträtta ärenden självständigt och delta i det digitala samhället.
Omankielinen Digikaveri on vuoden 2026 Digitukiteko7.10.2026 15:39:26 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin Omankielinen Digikaveri on valittu vuoden 2026 Digitukiteoksi. Ikääntyneille maahan muuttaneille suunnattu toiminta tarjoaa digitukea osallistujien omalla kielellä. Raati kiittää mallia siitä, että se vahvistaa digitaitojen lisäksi mahdollisuuksia asioida itsenäisesti ja osallistua digitaaliseen yhteiskuntaan.
Omankielinen Digikaveri wins the Digitukiteko 2026 award7.10.2026 15:39:26 EEST | Press release
The City of Helsinki’s Omankielinen Digikaveri (Digital Buddy who speaks your language) has been granted the Digitukiteko recognition award of the year 2026. The activity targeted at elderly immigrants provides digital support in the participants’ own language. The panel praises the model for strengthening not only the digital skills but also the opportunities to use services independently and participate in the digital society.
Ny forskning: Finländarnas digitala färdigheter har stärkts särskilt i de äldre åldersgrupperna5.10.2026 06:10:00 EEST | Pressmeddelande
Finländarnas digitala färdigheter har stärkts under de senaste åren. Enligt den färska rapporten om digital kompetens har 87 procent av finländarna i åldern 16–89 år åtminstone grundläggande digitala färdigheter. Särskilt äldre personers digitala kompetens har ökat.
Tuore tutkimustieto: Suomalaisten digitaidot ovat vahvistuneet erityisesti iäkkäämmissä ikäryhmissä5.10.2026 06:10:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten digitaidot ovat vahvistuneet viime vuosina. Tuoreen Digitaitoraportin mukaan 87 prosentilla 16–89-vuotiaista suomalaisista on vähintään digitaaliset perustaidot. Erityisesti ikäihmisten osaaminen on kasvanut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
