
Ortodoksisia pyhäköitä ei uhkaa joukkohävitys

Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous linjasi vuonna 2017, että kirkossa tulee laatia koko kiinteistökannan sisältävä kiinteistökartoitus ja suunnitelma siitä, mitä rakennuksia tullaan jatkossa ylläpitämään kirkon rahoituksella. Kirkolliskokous asetti tavoitteeksi, että kiinteistöjen määrän tulee olla jatkossa nykyistä (noin 280 kpl) merkittävästi pienempi.
Kirkollishallitus nimitti vuoden 2018 alussa työryhmän tekemään tätä kartoitusta ja suunnitelmaa. Työryhmän raportti valmistui kesäkuussa 2019, jolloin se esiteltiin kirkollishallitukselle. Tämän jälkeen raportti lähetettiin seurakuntiin lausuntokierrokselle. Raportista pyydettiin lausunto myös Museovirastolta.
Raportti tuli kirkolliskokouksen käsittelyyn 25.–28.11.2019. Kirkolliskokous totesi, että se tarjoaa pohjan jatkotyölle. Sen sijaan raporttiin kirjattuja toimenpide-ehdotuksia kirkolliskokous ei pitänyt toteuttamiskelpoisina.
Museovirasto julkaisi 29.11. näihin päätöksiin tutustumatta huolestuneen tiedotteen, jonka pohjalta on kirjoitettu monia virheellistä tietoa sisältäviä uutisia.
Suomen ortodoksisen kirkon keskushallinto ei voi päättää yhdenkään seurakunnan omistaman kiinteistön myynnistä tai purkamisesta. Kirkolliskokous ei pitänyt myöskään aiheellisena tehdä kategorisia päätöksiä siitä, mihin pyhäköihin kirkko voi jatkossa myöntää peruskorjausavustusta kirkon keskusrahastosta. Monissa uutisissa kauhisteltua pyhäkköjen massahävitystä ei siis ole tiedossa.
Sen sijaan yhteistyötä seurakuntien ja kirkon kiinteistötoimen välillä tiivistetään. Kiinteistöistä luodaan kattava käyttö- ja kuntorekisteri. Jatkossa seurakuntien on käytettävä kiinteistötoimen asiantuntemusta päättäessään merkittävistä kiinteistöremonteista – riippumatta siitä mikä taho rahoittaa hankkeen. Seurakuntien tulee laatia tarkemmat ennusteet välttämättömistä turvallisuuteen ja terveellisyyteen vaikuttavista korjauksista sekä aikajänne niille ja verrata pidemmän ajan kustannusrakennetta tulopuoleen.
– Meillä on alkamassa pitkä arvoja punnitseva prosessi, jossa toiminnallisten tarpeiden ja resurssien sekä kulttuuriperinnön ja tunnearvojen vaakakupit tulee saada tasapainotettua, summaa kiinteistöpäällikkö Matti Rouvinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Hattunen
Vastaava tiedottaja
maria.hattunen@ort.fi
040 4819240
Matti Rouvinen
Kiinteistöpäällikkö
matti.rouvinen@ort.fi
040 190 2082
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Suomen ortodoksinen kirkko, Karjalankatu 1
70110 KUOPIO
info@ort.fihttp://www.ort.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ortodoksinen kirkko
Ortodoksinen seurakuntaverkko uudistuu 1.1.202130.12.2020 12:42:00 EET | Uutinen
Kirkon sotienjälkeisen historian suurin mullistus pudottaa seurakuntien määrän 21:stä kahteentoista.
Ortodoksiset pyhäköt sulkeutuvat kirkkokansalta koko Helsingin hiippakunnassa25.11.2020 10:01:36 EET | Uutinen
Jumalanpalvelukset toimitetaan toistaiseksi suljetuin ovin koronatartuntariskien minimoimiseksi.
Ortodoksien kirkolliskokous koolla etäyhteyksin 23.–25.11.22.11.2020 14:35:34 EET | Uutinen
Kokousta voi seurata suorana lähetyksenä ort.fi -sivuilta, osa asioista (mm. apulaispiispan vaali) siirretty ylimääräiseen kirkolliskokoukseen 16.–18.4.2021.
Isä Ioannis Lampropoulos Ilomantsista on Vuoden pappi29.9.2020 17:43:08 EEST | Uutinen
Ortodoksisten pappien liitto ry myönsi tunnustuksen esimerkillisestä palvelutehtävän hoitamisesta Joensuussa järjestetyillä opintopäivillä.
Suomen luonnon päivää seuraa luomakunnan päivä28.8.2020 14:07:56 EEST | Uutinen
1.9. vietettävä teemapäivä aloittaa ortodoksien kirkkovuoden – arkkipiispa Leo kehottaa ortodoksisia seurakuntia liputtamaan tiistaina luomakunnan kunniaksi.