Liikuntalahjakortti joululahjaksi – aineettomat lahjat ilahduttavat myös jouluna

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on koonnut elämyslahjavinkkejä annajotainmuuta.fi-sivustolle. Sieltä löytyy kymmeniä lahjaideoita, jotka sisältävät tavaran sijaan elämyksiä ja yhteistä aikaa. Tavaraa paremmat lahjaideat lievittävät viime hetken ostospaniikkia, kun ei tarvitse lähteä etsimään lahjaa ruuhkaisiin kauppoihin. Lahjaksi voi antaa esimerkiksi extreme-elämyksen, opastusta digilaitteen käyttöön, hemmotteluhoidon tai liikuntalahjakortin.
- Antamalla lahjaksi palveluja, elämyksiä, aikaa ja hyvää mieltä voi helposti tehdä osansa kiertotalouden edistämiseksi. Samalla jätteen määrä vähenee, kun ei tule tehtyä hutiostoja, eivätkä lahjat päädy heti joulun jälkeen roskikseen, vinkkaa HSY:n ympäristöasiantuntija Elina Mattero-Meronen.
Näin lajittelet jätteet jouluna: Joulupallot, kimallenauhat ja lahjapaperit sekajäteastiaan, tuikkukynttilöiden kuoret metallinkeräykseen
Jätteiden lajittelu on tärkeää myös jouluna. Alumiinivuoat, tuikkukynttilöiden kuoret sekä muut alumiiniroskat kuuluvat metallinkeräykseen. Lahjapaperit tulee laittaa sekajätteeseen, jolloin niistä tuotetaan jätevoimalassa kaukolämpöä ja sähköä. Myös risat joulukoristeet, kuten joulupallot ja kimallenauhat sekä kynttilälyhty kuuluvat sekajäteastiaan. Jätteen määrää voi vähentää suosimalla pitkäikäisiä koristeita, kestoastioita ja pakkaamattomia kynttilöitä.
- Moni ihmettelee, miksi lahjapaperit eivät kelpaa paperin- tai kartonginkeräykseen. Lahjapaperit tulee laittaa sekajäteastiaan, koska ne ovat pinnoitettuja ja sisältävät paljon painovärejä, tarroja ja teippejä. Uudelleenkäytettävät lahjapussit ovat hyvä keino vähentää lahjapaperijätteen määrää, ohjeistaa HSY:n ympäristöasiantuntija Minna Partti.
Rikkoutuneet led-kynttilät ja valosarjat tulee viedä sähkölaitekeräykseen, ei sekajätteeseen.
- Konvehtirasioiden suklaista nautitaan lähes jokaisessa kodissa jouluna. Rasian pahvinen kuori tulee laittaa kartonginkeräykseen. Rasian muovinen kääre ja suklaiden muovialusta kuuluvat muovipakkauksiin, Partti jatkaa.
Jos uutena vuotena on käytössä vielä aikaisemmin ostettuja tinoja, on hyvä muistaa, että ne ovat vaarallista jätettä, sillä ne sisältävät runsaasti lyijyä. Käytetyt tinat tulee viedä maksutta HSY:n vaarallisten jätteiden konttiin tai Sortti-asemalle.
Vinkkejä joulun jätteiden lajitteluun löytyy HSY:n verkkosivuilta www.hsy.fi/joulu. Ohjeita jätteiden lajittelusta löytyy myös osoitteesta www.hsy.fi/jateopas.
Vältä ruokahävikkiä - osta ruokaa kohtuudella
Jouluna syntyvän ruokajätteen määrää voi helposti vähentää ostamalla jouluruokia kohtuudella.
- Jos joulun ruokia jää yli, ne voi tuunata uusiksi aterioiksi. Ruokajäte ja kinkunrasva eivät kuulu wc-pyttyyn. Ruokajätteen paikka on biojäteastiassa, jolloin siitä saadaan biokaasua ja kompostia Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksessa. Myös hyytyneen rasvan voi laittaa biojätteeseen. Nestemäisen rasvan voi laittaa tiiviissä pakkauksessa sekajätteeseen, kertoo Partti.
Jouluna syntyy paljon pakkausjätettä, joten kierrätyspisteiden ja kiinteistöjen jäteastioita on hyvä täyttää maltilla. Lahjapaperit ja -pakkaukset voivat odottaa hetken vaikka varastossa, jos jäteastiat ovat täynnä. Pakkauslaatikot kannattaa tilan säästämiseksi litistää ennen keräysastiaan laittamista.
Lisätietoja:
Joulun jätteiden lajittelu: ympäristöasiantuntija Minna Partti, puh. 040 593 6348, minna.partti@hsy.fi
Elämyslahjat ja Anna jotain muuta -sivusto: ympäristöasiantuntija Elina Mattero-Meronen, puh. 050 381 5445, elina.mattero-meronen@hsy.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
HSY aloittaa kiinteistöjen kompostitarkastukset kesällä 20255.5.2025 08:36:46 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut aloittaa kiinteistöjen kompostitarkastukset toukokuussa 2025. Tarkastusten avulla HSY valvoo biojätteen lajitteluvelvoitteen toteutumista ja neuvoo asukkaita kompostoinnissa.
HSY vähensi kasvihuonepäästöjään yli neljänneksen edellisvuodesta24.4.2025 14:41:39 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY vähensi toiminnasta aiheutuvia päästöjään vuonna 2024 yli neljänneksen edellisvuoteen verrattuna. Voimakkaasti pienentynyt päästökertymä oli yhteensä 79 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna.
Kevät innostaa siivoamaan – HSY lisää Sortti-asemien lauantain aukioloja22.4.2025 08:37:26 EEST | Tiedote
Kevät on täällä, ja asukkaiden siivousinto kasvaa. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY helpottaa kevätsiivouksia ja lisää Sortti-asemien lauantain aukioloja huhti–toukokuussa. Kivikon Sortti-asema palvelee 26.4. alkaen pysyvästi myös lauantaisin.
HSY:n kierrätyslähettiläät vieneet lajitteluviestiä yli 23 000 kotiin17.4.2025 09:15:06 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) kierrätyslähettiläskampanja syntyi halusta löytää uudenlaisia tapoja parantaa asukkaiden jätteiden lajittelua ja vähentää sekajätteen määrää. Yhdessä pääkaupunkiseudun vuokrakotiyhtiöiden kanssa järjestettyjen kampanjoiden avulla kierrätyslähettiläät ovat vieneet lajitteluviestiä jo yli 23 000 kotiin kannustavin tuloksin.
Tonttijohtomallilla vesihuoltoverkosto kerralla kuntoon sekä kadulla että kiinteistöllä11.4.2025 10:31:49 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ottaa käyttöön uuden tonttijohtojen saneerausmallin. HSY:n hallitus päätti kokouksessaan 11.4.25 hyväksyä siirtymisen malliin, jossa tavoitteena on saattaa saneerausalueiden vesihuoltoverkosto kerralla kuntoon myös alueen kiinteistöillä. Tonttijohtojen saneerausmalli otetaan käyttöön liukuvasti vuosina 2025–26.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme