Tiedote Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 11.12.2019
Lautakunta ilmaisi huolensa ja totesi, että on tärkeää, että lapsille ja koulujen henkilökunnalle taataan terveet tilat. Pohjois-Tapiolan koulurakennuksen sisäilmaolosuhdeseurantaa jatketaan ja kohteessa tehdään tarvittavia korjaustoimenpiteitä. Yläkoulun osalta valmistellaan väistö muihin tiloihin. Pohjois-Tapiolan koulun osalta varmistetaan terveet ja turvalliset tilat alakoululaisten käyttöön. Näin mahdollistetaan alueellinen alakoulu. Tilapalveluiden tiedote (11.12.2019) Pohjois-Tapiolan koulun tilaratkaisuista Espoon verkkosivuilla.
Erityisen tuen lähikoulupilotti lukuvuosina 2019-2020 ja 2020-2021 (3)
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta merkitsi tiedoksi selostusosan mukaisen selvityksen erityisen tuen lähikoulupilotista. Erityisen tuen lähikoulupilotti toteutetaan lukuvuosina 2019-2020 ja 2020-2021. Lähikoulupilottiin ilmoittautui 28 koulua.
Pilottiprojekti koskee syksyllä 2019 vuosiluokilla 1 ja 7 aloittaneita oppimisen erityisvaikeuksien opetukseen hakeneita oppilaita. Heidät ohjataan nyt lähikouluihinsa. Pilotti ei koske kaupunkitasoista erityisopetusta tai vammaisopetusta eikä autismin kirjon opetusta.
Pilotin aloittamiseen ovat vaikuttaneet mm. lainsäädännön muutokset, YK:n vammaisten oikeuksien yleissopimus sekä erityisen tuen oppilasmäärän kasvu Espoossa. Lisäksi on huomioitu, että viimeaikaiset tutkimustulokset eivät puolla erityisen tuen järjestämistä erityisluokissa, päinvastoin. Jokainen oppilas on oikeutettu koulunkäyntiin lähikoulussaan.
Taiteen perusopetuksen avustukset ja tuet vuodelle 2020 (4)
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta myönsi taiteen perusopetuksen toiminta-avustuksen osan vuodelle 2020. Sisäisten vuokrien osalta lautakunta jätti asian pöydälle. Vuokra-avustukset päätetään, kun sisäisten vuokrien taso täsmentyy.
Taiteen perusopetus on tavoitteellista, ensisijaisesti lapsille ja nuorille järjestettävää eri taiteenalojen opetusta, joka antaa oppijoille valmiuksia ilmaista itseään ja hakeutua asianomaisen taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen. Taiteen perusopetus on osa yleissivistävää koulutusjärjestelmää. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan myöntämillä toiminta-avustuksilla luodaan edellytyksiä taiteen perusopetustarjonnalle Espoossa.
Kalajärven koulun perusopetuksen järjestäminen (6)
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti Kalajärven koulun oppilaiden perusopetuksen järjestämisestä selostusosaan kirjatun mukaisesti. Kalajärvellä käynnistyy kesällä 2020 Kalajärven koulu ja päiväkoti -hanke, joka kestää tämän hetkisen arvion mukaan vuoden 2023 loppuun saakka.
Hanke suoritetaan kolmivaiheisesti siten, että sen
- ensimmäisessä vaiheessa Kalajärven koulun nykyiset A- ja B-rakennukset puretaan ja näiden tilalle rakennetaan uudisrakennus (arvioitu valmistumisaika kesällä 2022).
- Toisessa vaiheessa koulun C- ja D-rakennukset peruskorjataan ja tilat tulevat päiväkodin käyttöön.
- Kolmannessa vaiheessa vanha päiväkoti puretaan ja osittain sen paikalle rakennetaan liikuntakenttä.
Vuosiluokkien 1-6 oppilaiden opetus järjestetään hankkeen ajan Kalajärven koulussa. Vuosiluokkien 7-9 oppilaiden opetus järjestetään pääosin Järvenperän koululla.
Muut asiat:
Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen mukaisesti kohdat 5,7, 8-11 sekä merkitsi tiedoksi päätökset ja kirjelmät 11-13.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marika Niemi, lautakunnan puheenjohtaja, puh. 040 822 8822, marika.k.niemi@gmail.com
Kaisu Toivonen, opetustoimen johtaja, puh. 050 511 3398, kaisu.m.toivonen@espoo.fi
Tapio Erma, toisen asteen ja aikuiskoulutuksen päällikkö, puh. 046 877 3216, tapio.erma@espoo.fi
Ilpo Salonen, perusopetuslinjan päällikkö, puh.050 354 6840, ilpo.salonen@espoo.fi
Virpi Mattila, varhaiskasvatuksen johtaja, puh. 050 347 5845, virpi.mattila@espoo.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 10.9.202510.9.2025 19:58:31 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön sekä kasvun ja oppimisen toimialan esikunnan viranhaltijoiden ratkaisuvallan delegointipäätöksen muutoksen. Päivitetyssä delegointipäätöksessä varhaiskasvatuksen aluepäällikölle on annettu toimivalta päättää oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tukeen liittyvän korvauksen maksamisesta yksityiselle palveluntuottajalle. Muutokset tulevat voimaan 11.9.2025 alkaen. Lisäksi kasvun ja oppimisen lautakunta valitsi Espoon suomenkielisten peruskoulujen johtokuntien jäsenet ja varajäsenet sekä nimitti puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat toimikaudeksi 2025–2027. Johtokuntien jäsenet valittiin oppilaitosten huoltajien ja henkilökunnan ehdotusten perusteella. Lautakunta sai myös selostuksen kesällä asukaspuistoissa järjestetystä puistoruokailupilotista sekä peruskoulujen koulukohtaisesta budjetoinnista.
Työllisyys- ja kotoutumisjaosto käynnisti kautensa8.9.2025 13:58:24 EEST | Tiedote
Kaupunginhalituksen työllisyys- ja kotoutumisjaosto kokoontui 8.9.2025 ensimmäistä kertaa uuden valtuustokauden mukaisella kokoonpanolla. Jaoston puheenjohtajana toimii Markku Sistonen (SDP).
Suomen suurimpien kaupunkien johtajat sitoutuvat luontokadon torjuntaan – Espoon Luontofoorumissa 600 osallistujaa5.9.2025 15:20:28 EEST | Tiedote
Suomen kymmenen suurinta kaupunkia sitoutuvat yhdessä luontokadon pysäyttämiseen. Kaupunginjohtajat ja pormestarit kokoontuivat 5.9.2025 Espoon Luontofoorumissa ja päivittivät kaupunkien yhteisen julkilausuman luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta. Samassa yhteydessä julkistettiin myös Rakennusteollisuuden ja suurimpien kaupunkien yhteinen yhteistyöasiakirja.
Aluetalousselvitys: energiajärjestelmän investoinnit edistävät Espoon ilmastotavoitteita ja vihreää siirtymää4.9.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Espoon nopea väestönkasvu sekä liikenteen ja kaukolämmön sähköistyminen asettavat uusia vaatimuksia kaupungin energiajärjestelmälle. Energiajärjestelmä on keskeinen osa kaupunkien elinvoimaisuutta – se tukee ilmastotavoitteiden saavuttamista ja varmistaa sujuvan arjen niin asukkaille, yrityksille kuin muillekin toimijoille. Jos esimerkiksi sähköverkon kapasiteetti ei vastaa kasvavan kaupungin tarpeisiin, se voi hidastaa uusien toimijoiden liittymistä energiaverkkoon tai sähköautojen latausmahdollisuuksien lisäämistä.
Kommunerna längs Västbanan gör sig klara för beslutsfattande3.9.2025 10:02:24 EEST | Pressmeddelande
Västbanan Ab:s delägarkommuner Åbo, Esbo, Salo, Vichtis och Kyrkslätt börjar bereda sitt beslutsfattande för finansieringen av banprojektet Västbanan och godkännandet av aktieägaravtalet. Kommunerna har fört aktieägarförhandlingar med staten, i vilka en överenskommelse om projektets finansiella förpliktelser har ingått.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme