Professorikaksikko kirjoitti yleistajuisen kirjan tekoälystä
12.12.2019 10:05:04 EET | Oulun yliopisto | Uutinen
Lukemalla kirjan saa vastauksen useisiin tekoälyyn liittyviin peruskysymyksiin. Mitä ovat neuroverkot ja syväoppiminen? Mikä on konenäön rooli? Voiko kone ymmärtää tunteita? Onko kaikki älykäs teknologia tekoälyä? Kauhistuttaako tekoälyn singulariteetti? Mitä kaikkea tekoäly oikeastaan on, ja mitä kehitysaskeleita sen historiasta löytyy?
Teos pohjautuu kirjoittajien yli 40 vuoden kokemukseen tekoälyn ja konenäön tutkimuksesta, opetuksesta ja soveltamisesta erilaisiin ongelmiin. Kirja on tarkoitettu laajalle lukijajoukolle: lukiolaisille, yliopistoissa tai ammattikorkeakouluissa opiskeleville, tutkijoille, ammattilaisille sekä päätöksentekijöille.
-Tämä on kurkistus tekoälyn ”konepellin alle”. Yleistajuisessa kirjassa kuvaamme, kuinka tekoäly on kehittynyt 1950-luvulta lähtien. Kirjassa valaistaan älykkäiksi miellettyjen toimintojen pohjimmiltaan yksinkertaiset periaatteet, toteutushaasteet sekä rajoitteet, Silvén kertoo.
- Kirjalle on selkeästi tarvetta: tekoälyn ympärillä käytävä keskustelu on usein liioiteltua ja virheellistä, ja siihen halusimme kirjallamme puuttua. Tarvitaan myös suomenkielinen oppikirja ja yleisteos, joka antaa realistisen kuvan tekoälyn mahdollisuuksista. Kirja oli tavallaan pakko tehdä. Halusin saada talteen 40-vuotisen uran aikana hankitun kokemuksen tekoälyn ja konenäön tutkimuksesta ja opetuksesta, Matti Pietikäinen korostaa.
Kirjoittajat riisuvat tekoälystä hypetyksen ja mystifioinnin ja näyttävät realistisen kuvan tekoälyn mahdollisuuksista ihmisen apulaisena. Ja ei, he eivät usko supertekoälyn kaappaavan ihmiskuntaa hallintaansa!
Emeritusprofessori Matti Pietikäinen Oulun yliopiston Konenäön ja signaalianalyysin (CMVS) tutkimuskeskuksesta on suomalaisen konenäkötutkimuksen pioneeri ja Suomen viitatuimpia tekniikan ja tietojenkäsittelyalan tutkijoita. Signaalinkäsittelytekniikan professori Olli Silvén on keskittynyt erityisesti reaaliaikaisten energiatehokkaiden konenäköjärjestelmien tekniikoihin ja toteutuksiin sekä sovelluksiin teollisuudessa.
Kirja Tekoälyn haasteet – koneoppimisesta ja konenäöstä tunnetekoälyyn on ladattavissa ilmaiseksi.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Tekoälytutkimus Oulun yliopistossa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Emeritusprofessori Matti Pietikäinen, matti.pietikainen@oulu.fi, 040 5890 450
Professori Olli Silvén olli.silven@oulu.fi
Ville WittenbergViestintäasiantuntija
tiedeviestintä: tieto- ja sähkötekniikka, 6G Flagship
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämä hoito tehostaa aivojen puhdistumista ja avaa uusia mahdollisuuksia aivorappeumasairauksien ehkäisyyn4.11.2026 05:50:00 EET | Tiedote
Aivojen omat puhdistusmekanismit ovat aktiivisimmillaan unen aikana. Nyt tutkijat ovat osoittaneet, että aivojen luonnollista puhdistumisprosessia voidaan tehostaa myös valveilla ollessa. Uudenlainen vasomekaaninen hoito lisäsi haitallisten proteiinien poistumista koehenkilöiden aivoista. Oulun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan tutkimuksessa hoidon vaikutuksia tutkittiin terveillä aikuisilla. Tutkimus julkaistiin arvostetussa Nature Communications -lehdessä tiistaina 3. marraskuuta.
Turvallinen luokkahuone syntyy pienistä asioista3.11.2026 06:54:00 EET | Tiedote
Lapsen ominaisuudet tai kyvyt eivät automaattisesti selitä hänen vaikeuksiaan osallistua kouluopetukseen. Oulun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että usein ratkaisevaa on se, miten koulun arki ja oppimisympäristö on järjestetty.
Sähköverkosta riippumattoman energiaomavaraisen mobiilitukiaseman testi alkaa2.11.2026 06:56:00 EET | Tiedote
Voiko mobiilitukiasema toimia kokonaan ilman sähköverkkoa? Oulun yliopiston 6G-tutkijoiden vetämänä käynnistyy sähköverkosta riippumattoman tukiaseman vuoden mittainen arktinen testijakso. Aurinko- ja tuulivoimaa, akkuvarastointia sekä vetypolttokennoa yhdistävässä pilotissa tutkitaan, miten mobiiliyhteydet voidaan ylläpitää syrjäisillä alueilla ilman sähköverkkoa.
Kahdeksan vuotta 6G-tutkimusta Oulun yliopistossa huipentuu: 6G Summit nostaa esiin 6G:n tulevaisuuden28.10.2026 06:54:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston 6G Flagship -tutkimusohjelma on julkaissut 6G Waves -lehden kahdennentoista ja samalla viimeisen numeron. Lehtiin on dokumentoitu, kuinka seuraavan sukupolven langattoman viestinnän tutkimus on edennyt visiosta käytännön toteutuksiin. Lehti julkistettiin ja tutkimusohjelman keskeiset saavutukset esitellään tänään Helsingissä Finlandia-talossa järjestettävässä 6G Summit -tapahtumassa.
Oulun yliopisto rakentaa ennakoivaa 6G-verkkoa yhdessä Nokian, NVIDIA:n, DNA:n, Keysightin ja MediaTekin kanssa26.10.2026 06:54:00 EET | Tiedote
Oulun yliopisto käynnistää kansainvälisen 6G-ROCKET-hankkeen, jossa kehitetään yhteyskatkokset ennakoivaa mobiiliverkkoa. Business Finlandin rahoittamassa hankkeessa ovat mukana alan keskeisistä yrityksistä Nokia, NVIDIA, DNA, Keysight ja MediaTek sekä tutkimuskumppaneina Bostonin Massachusettsin Northeastern University ja Tokion yliopisto. Hanke on osa Business Finlandin 6G Bridge -ohjelmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
