Vuoden vilkkain sesonki laajentaa kauppojen aukioloaikoja – Prismoissa palvellaan joulun alla aamusta yöhön
16.12.2019 09:00:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Hyvät kokemukset joulunajan pidennetyistä aukioloista ovat innostaneet osuuskauppoja tarjoamaan asiakkailleen tänäkin jouluna ennätyslaajat aukiolot. Yli 20 Prismaa ympäri Suomen on joulua edeltävinä päivinä auki ympärivuorokauden ja yli 20 myymälää on auki puoleen yöhön. Myös ABC-liikennemyymälöissä sekä useissa S-marketeissa, Saleissa ja Alepoissa palvellaan ympärivuorokauden.
– Asiakkaamme toivovat laajennettuja aukioloaikoja joulun alla ja arvostavat niiden joulukiireeseen tuomaa joustoa. Ruokakaupoissa tulee olemaan vilkkainta aatonaattona maanantaina. Myös jouluaatosta on tullut joka vuosi yhä suositumpi kauppapäivä. Jouluaaton suosio kauppapäivänä on kasvanut 40 prosenttia kuluneen kolmen vuoden aikana, kertoo kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu S-ryhmän vähittäiskaupasta.
Myöhäiset illan tunnit ovat monelle myös sopivan rauhallista aikaa tehdä viimeisiä lahjahankintoja pukin konttiin markettien pukeutumisen, lelujen ja kodin elektroniikan osastoilla.
Alla on listattu kaupungit, joissa Prismat ovat laajasti auki joulua edeltävinä päivinä:
| Prisma auki 24/7 | Prisma auki klo 24 asti |
|
Espoo (kaikki Prismat) Helsinki (kaikki Prismat) Hyvinkää Jyväskylä (Seppälä) Järvenpää Kerava Kuopio Lohja Mikkeli Pieksämäki Rovaniemi Salo (Halikko) Savonlinna Tampere (Kaleva) Vantaa (kaikki Prismat) Vihti (Nummela) |
Hämeenlinna Iisalmi Imatra Joensuu Kaarina (Piispanristi) Kirkkonummi Lahti (Laune) Lappeenranta Loimaa Oulu (Limingantulli, Linnanmaa) Pori (Mikkola) Raisio (Mylly) Rauma Riihimäki Seinäjoki (Hyllykallio) Tampere (Lielahti) Turku (kaikki Prismat) Varkaus |
Koska joulu on vuoden vilkkain sesonki, on kaupoissa paikoin tiivis tunnelma laajoista aukioloista huolimatta. Väljyyttä ostoksien tekemiseen saa todennäköisemmin, kun lähtee kaupoille aamuvarhaisella tai myöhään illalla. Eniten kuhinaa hyllyjen väleissä on iltapäivisin ja alkuillasta.
Oman joulukaupan aukioloajat voi tarkistaa S-kanavalta: https://www.s-kanava.fi/asiakasomistaja/etu-ja-bonuspaikat
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka Alarotu, kaupallinen johtaja, S-ryhmän vähittäiskauppa, puh. 010 768 0634, ilkka.alarotu(at)sok.fi
Outi Hohtiviestintäjohtaja
Puh:+358503883133outi.hohti@sok.fiSOK Mediapalvelu
arkisin klo 8-16
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Jalkapallolegenda Roberto Carlos yllättää S-marketin kampanjassa4.5.2026 11:05:00 EEST | Tiedote
Jalkapallolegenda Roberto Carlos yllättää kertomalla suomalaisessa kampanjassa ruoan merkityksestä elämässään yhdessä äitinsä Veran kanssa. S-marketin kampanjan tavoitteena on jalkapallon MM-kisojen alla muistuttaa yhteisten hetkien merkityksestä niin ansioituneille urheilijoille kuin nuorille harrastajille. Samoin kuin jalkapallo, myös ruoka kerää ihmisiä yhteisiin hetkiin, joista syntyy elämänmakuisia muistoja.
Suuri muutos ABC-asemilla tänään: noutopöytä uudistuu4.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tutut klassikot ja monipuolisemmat maut täydentävät nyt toisiaan ABC:n noutopöydässä. Nousevatko uutuudet, kuten Marry me -kana, kylmäsavulohilasagne ja savukylki-kaalipaistos ikonisen noutopöydän seuraaviksi kestohiteiksi? Yhteensä uusia annoksia tulee noin 30 kappaletta.
SOK:n hallintoneuvosto 2026 on valittu, Tapio Finér nimitettiin SOK:n hallitukseen28.4.2026 15:24:04 EEST | Tiedote
SOK:n hallintoneuvosto valittiin 28.4.2026 pidetyssä osuuskunnan kokouksessa. Hallintoneuvostossa aloitti kaksi uutta jäsentä. Hallintoneuvoston 2. varapuheenjohtajana aiemmin toiminut Tapio Finér nimitettiin SOK:n hallitukseen.
Kypsä vaikka kova – Avokadon suurin haaste ratkaistiin24.4.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
S-ryhmä on tuonut valikoimiinsa uudella tavalla kypsytetyn avokadon, jonka kypsyyttä ei kuluttajan tarvitse arvuutella. Toisin kuin perinteisellä menetelmällä kypsytetyt avokadot, uudella tavalla kypsytetty avokado on päältä kova, mutta sisältä syöntikypsä ja säilyy käyttökelpoisena jopa viikon tai kaksi. Uusi kypsytystapa mahdollistaa avokadon pidemmän käyttöajan lisäksi entistä paremman laadun- sekä hävikinhallinnan.
Pokémon-korttien myynti räjähti – syynä milleniaalien nostalgian kaipuu23.4.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Pokémon-korttien myyntiä kasvattaa milleniaalien kaipuu omiin nuoruusvuosiin. Samalla aktiiviharrastajat ja keräilijät ovat löytäneet kotimaisen verkkokaupan tarjonnan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

