Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kuntaliitto ja FCG kehittävät palveluitaan kuntien talouden hallintaan ja ennakointiin

18.12.2019 09:12:41 EET | Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund | Tiedote

Jaa
Kuntaliitto ja FCG käynnistävät vuoden 2020 alussa yhteishankkeen, jossa kehitetään yhdessä kuntien kanssa kuntatalouden hallintaan ja ennakointiin liittyviä palveluita. Kehittämistyön tavoitteena on tukea kuntia talouden kestävyyden prosessin eri vaiheissa sekä tarjota konkreettisia työkaluja talouden tasapainon ylläpitämiseen ja taloudellisen tehokkuuden parantamiseen.

– Kuntatalouden tilanne on erittäin vaikea, ja talouden tasapainottaminen on meneillään tai edessä valtaosassa kunnista. Arvioiden mukaan kuntien yhteenlaskettu talouden sopeutumispaine on seuraavien kolmen vuoden aikana yhteensä jopa lähes 10 miljardia euroa. Tässä tilanteessa myös Kuntaliitto-konsernin pitää pystyä aiempaa paremmin tukemaan ja palvelemaan jäsenkenttäämme taloushaasteista selviämiseksi, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina toteaa.

– Talouteen liittyvät huolenaiheet nousevat jatkuvasti vahvemmin esille keskusteluissa kunta-asiakkaidemme kanssa. Pyrimme kuntien strategisena kumppanina vastaamaan tähän huoleen kehittämällä palveluitamme niin, että ne auttavat kuntia tietoon perustuvassa talouden johtamisessa. On selvää, että rahaa ei riitä kaikkeen, mutta toimintaa systemaattisesti optimoimalla se saadaan riittämään paremmin, sanoo Mari Puoskari, FCG:n toimitusjohtaja.

Projektijohtajaksi valittu Jukka Laiho

Projektin vetäjäksi on valittu KTM Jukka Laiho, jolla on monipuolinen talouden osaaminen sekä kunta- että yrityssektorilta. Aiemmin Laiho on toiminut mm. Turun talous- ja strategiaryhmän johtajana sekä Väylä-viraston talousjohtajana. Laiho aloittaa työn 7. tammikuuta 2020.

Kehittämistyön osana kootaan ja käynnistetään verkostohanke keväällä 2020, johon osallistuvat kunnat saavat tukea oman taloutensa hallintaan ja toimivat samalla hankkeessa kehitettävien menetelmien pilotteina.
 
Lisätietoja:
Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina, p. 044 555 8458
FCG-konsernin toimitusjohtaja Mari Puoskari, p. 050 537 2595

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä, johon on koottu keskeiset kunta-alan tiedot ja palvelut. Suomen kunnat ja kaupungit vastaavat noin 2/3 julkisista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Utredning: Personal inom ungdomsarbetet lämnas utanför det riksomfattande arbetet för att förebygga ungdomsbrottslighet2.9.2026 14:23:22 EEST | Pressmeddelande

Kommunförbundet genomförde i början av 2026 en enkät (på finska) till kommunernas ungdomsväsende om läget för, kvaliteten på och utvecklingsbehoven inom ankarverksamheten, som förebygger ungdomsbrottslighet. Sammanlagt 117 ungdomsarbetare från 97 kommuner och samtliga välfärdsområden besvarade enkäten. – Tre utmaningar framträder i svaren: ungdomsarbetets roll är för liten i många kommuner, verksamheten inleds ofta först när problemen redan har eskalerat och det finns oklarheter i verksamhetsmodellens strukturer och praxis som försvårar samarbetet och hänvisningen av unga till tjänsten, säger Elsa Mantere, specialsakkunnig vid Kommunförbundet.

Selvitys: Nuorisotyön ammattilaiset jäävät sivuun nuorisorikollisuutta ehkäisevässä, valtakunnallisessa työssä2.9.2026 14:23:04 EEST | Tiedote

Kuntaliitto toteutti kuntien nuorisotoimille kyselyn nuorisorikollisuutta ehkäisevän Ankkuritoiminnan tilanteesta, laadusta ja kehittämistarpeista alkuvuonna 2026. Vastauksia saatiin 117 nuorisotyöntekijältä 97 kunnasta, kaikilta hyvinvointialueilta. – Vastauksista nousee kolme haastetta: nuorisotyön rooli jää monissa kunnissa liian vähäiseksi, toiminta käynnistyy usein vasta ongelmien jo kärjistyttyä ja toimintamallin rakenteisiin sekä käytäntöihin liittyy epäselvyyksiä, jotka vaikeuttavat yhteistyötä ja nuorten ohjautumista palvelun piiriin, sanoo erityisasiantuntija Elsa Mantere.

Kunnianhimoton budjettiriihi ei tuonut helpotusta kuntatalouteen1.9.2026 20:37:22 EEST | Tiedote

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina arvioi hallituksen viimeistä budjettiriihtä, kuten koko Orpon hallituskautta, kuntien kannalta kunnianhimottomaksi. - Kuntauudistukset ovat pysähtyneet, kiinteistöverouudistukselle tuli viimeinen naula arkkuun tämän päivän päätöksillä, kuntien valtionosuusleikkaukset ovat kasvaneet, eikä sääntelyn väljentämisessä ole edistytty, Reina tiivistää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye