
Väre pilotoi energianhallinnan palveluita Powered by EnerKeyn avulla

Tulevaisuuden energiayhtiö jo täällä tänään
Tulevaisuuden energiayhtiöiden tarkoituksena on ennen kaikkea sujuvoittaa asiakkaidensa arkea palveluiden avulla. Yhtenä energia-alan edelläkävijöistä Väre haluaa myydä asiakkailleen mahdollisimman vähän energiaa auttaen asiakkaita vastuulliseen energiankäyttöön ja -hallintaan. Väreelle on tärkeää tarjota asiakkailleen parhaat palvelut jo tässä hetkessä, mutta myös tulevaisuudessa sähköautojen ja älykotien ollessa osa arkipäiväämme. Sähkönmyynti saa vierelleen asiakkaille lisäarvoa tuovia hyödyllisiä palveluita. Sähkö on tuotteena tylsä, mutta tulevaisuus kiinnostaa kaikkia. Väre on mukana tulevaisuuden palvelubisneksessä.
- Palveluiden kehittämisen lähtökohtia Väreessä ovat jatkuva kehittäminen, asiakkaiden osallistaminen pilotteihin ja nopea oppiminen. Digitaalisten palveluiden nykyominaisuuksien elinkaari voi olla hyvinkin lyhyt, joten kehittämisen on oltava vielä nopeampaa. Enerkeyssä on paljon potentiaalia palvella asiakkaitamme yhä kattavammin, toteaa Väreen Toimitusjohtaja Juha Keski-KarhuVastuullisuus ja ympäristöystävällisyys palveluiden lähtökohtana
Energia-alan muutoksen keskellä on tärkeää kehittää etunojassa myös ympäristöystävällisempiä palveluita. Vaikka kestävästä kehityksestä puhuminen on trendikästä, sekä Väreelle että EnerKeylle se on itsestäänselvyys ja lähtökohta palveluiden kehittämiselle.
- Jos et mittaa ja seuraa energiankäyttöäsi et voi myöskään hallita sitä. Me Väreellä autamme asiakkaitamme kestävään energiankäyttöön, ja yhteistyössä EnerKeyn kanssa pystymme tarjoamaan tähän yhden ratkaisun enemmän. Energianhallinta luo aitoa kilpailukykyä asiakkaillemme, sanoo Väreen Palvelupäällikkö Mika Petsalo - Haluamme auttaa kaikkia toimimaan resurssiviisaasti ja vähentämään ympäristövaikutuksia, jotta voimme yhdessä selättää ilmastonmuutoksen. Yhteistyöllä Väreen ja heidän asiakkaiden kanssa pystymme tarjoamaan vastuullisen energianhallinnan alustan osaksi Väreen palveluntarjontaa ja kulkemaan yhdessä kohti tätä tärkeää tavoitetta, toteaa EnerKeyn Vice Precident Jaakko Huhta.Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko Huhta, jaakko.huhta@enerkey.com, +358 400 292 257
Mika Petsalo, mika.petsalo@vare.fi, +358 40 709 7434
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
EnerKey:
EnerKey Sustainability & Energy Management System (SEMS) on Pohjoismaiden johtava, ISO 50001 ja ISO 14001 -sertifioitu, pilvipohjainen energiatiedon ja -prosessien hallinnan SaaS-palvelu. EnerKey SaaS-palvelun vastuullisuusominaisuuksiin kuuluu päästöraportointi, jäteraportointi, liikennepolttoaineiden seuranta sekä sisäilman laatu.
EnerKeytä käyttää yli 1000 asiakastamme ja sillä hallitaan yli 100 000 mittapisteen tuottamat kulutustiedot 15 000:ssa kiinteistössä. EnerKeyn saat myös organisaatiosi omalla logolla ja ulkoasulla brändättynä asiakkaidesi käyttöön Powered by EnerKey -alustaratkaisuna.
https://poweredby.enerkey.com/
Väre:
Vuonna 2019 toimintansa aloittanut Väre Oy on uuden ajan energiapalveluyhtiö, joka syntyi Kuopion Energian, Savon Voiman, Jyväskylän Energian ja Lappeenrannan Energian yhdistymisestä. Väre on Suomen neljänneksi suurin sähkönmyyjä – yhtiöllä on noin 250 000 asiakasta ympäri Suomen. Väreen tavoitteena on olla edelläkävijä kokonaisvaltaisten energiapalveluiden tarjoajana. Yhtiön tarjonta kattaa palveluita, joilla energiakustannuksia ja hiilidioksidipäästöjä voidaan mitattavasti vähentää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EnerKey
Smart energiövervakningssystem tas i bruk på Åland för att stöda grön energiomställning25.11.2020 10:50:02 EET | Nyheter
Tillsammans med projektutvecklingsföretag Flexens Oy Ab (FIN/AX) har EnerKey Oy (FIN) genomfört ett nytt pilotprojekt för Ålands landskapsregering. Syftet är att analysera och lagra energiuppgifter på en lokal samhällsnivå. Målet är att skapa ett användarvänligt, transparent och automatiserat system för att i realtid följa den gröna energiomställningen på Åland.
The Government of Åland implements a society scale monitoring system for the green energy transition25.11.2020 10:03:55 EET | News
Together with Finnish project development company Flexens, EnerKey has implemented a novel pilot project for the Government of Åland to analyse and store energy data on a society level. The goal is to provide a user-friendly, transparent, and automated way to follow the green transition on Åland in real-time.
Ahvenanmaan maakuntahallitus ottaa käyttöön kattavan seurantajärjestelmän siirtymiseksi vihreän energian käyttöön25.11.2020 09:42:47 EET | Uutinen
EnerKey on toteuttanut yhteistyössä suomalaisen projektikehitysyrityksen Flexensin kanssa uudenlaisen pilottihankkeen Ahvenanmaan maakuntahallitukselle analysoimaan ja tallentamaan energiatietoja yhteiskuntatasolla. Tavoitteena on tarjota käyttäjäystävällinen, avoin ja automatisoitu tapa seurata vihreään energiaan siirtymistä Ahvenanmaalla reaaliajassa.
Loiste etsii yrityksiä pilotoimaan Enerkeyn vastuullista energianhallinnan kokonaisuutta1.9.2020 09:00:00 EEST | Tiedote
Loiste ja EnerKey ovat aloittaneet yhteistyön, jonka tavoitteena on auttaa yrityksiä säästämään energiaa ja pienentämään oman liiketoimintansa ympäristövaikutuksia ja hiilijalanjälkeä. Loiste etsii parhaillaan asiasta kiinnostuneita yrityksiä pilotointiin.
EnerKey and Microsoft announce an international IP co-sell cooperation for Powered by EnerKey30.6.2020 10:00:00 EEST | Tiedote
In addition to Powered by EnerKey´s release on Microsoft AppSource globally, EnerKey and Microsoft announce an international IP co-sell cooperation that extends Powered by EnerKey´s reach with Microsoft´s international sales network.