Kun läheinen kokee mielenterveyden ongelmia – viisi keinoa mielenterveysomaisten tukemiseen

Läheisten ja omaisten tukeminen – viisi keinoa

1. Läheisiä autetaan usein taloudellisesti, mutta 34 prosenttia mielenterveysomaisista kertoo, että menojen kattaminen tuloilla on hankalaa. Omaishoidon tuen saajista vain noin 3 prosenttia on mielenterveysomaishoitajia. Perusteiden tuen saamiselle tulee olla yhtäläiset. Mielenterveysomaisten tulee päästä omaishoidon tuen, palvelujen ja lakisääteisten vapaapäivien piiriin.

2. Joka neljäs lapsi elää perheessä, jossa vanhemmalla on mielenterveyden ongelma. Myös lapsi voi ajautua vanhempansa omaishoitajaksi. Suomessa jopa 8 prosenttia alaikäisistä on läheisensä nuoria hoivaajia. 60 prosenttia masennusta sairastavien vanhempien lapsista sairastuu itse ennen 25:tä ikävuotta. Ongelmien kasaantuminen samoille perheille lisää lapsen ja nuoren riskiä ajautua ulkopuolisuuteen. Vanhemman masennus on suurin yksittäinen taustatekijä nuoren varhaiselle eläkkeelle jäämiselle ja syrjäytymiselle työelämästä.

"Auttamalla lapsiomaisia ajoissa voidaan katkaista ylisukupolvinen ongelmien kierre. Lapsiomaiset ja nuoret hoivaajat ovat palveluissa näkymätön ryhmä. Palveluita tulee kehittää siten, että psyykkisesti sairastavien alaikäisten lasten tuen tarve tunnistetaan ja tunnustetaan. Lapsiomaisia tulee tukea kertomaan tilanteestaan kouluissa ja palveluissa. Tätä varten koulujen oppilashuoltoon tulee varmistaa riittävät resurssit", Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFamin toiminnanjohtaja Pia Hytönen sanoo. 

Tukea tulee tarjota koko perheelle, ja toimiviksi todetut menetelmät on otettava käyttöön. Ammattilaisten tulee ottaa lapset puheeksi mielenterveyden häiriöitä sairastavien asiakkaiden kanssa, ohjata vanhempia keskustelemaan lasten kanssa sairaudestaan, sekä tarpeen mukaan tavata lapsia myös yhdessä vanhemman kanssa. Kaikille lapsille ja nuorille tulee olla tarjolla matalan kynnyksen mielenterveysapua. Lapsiomaisilla ja nuorilla hoivaajilla on oikeus kasvaa omaksi itsekseen ja elää hyvää, turvallista elämää.

3. Mielenterveyspalveluiden piiriin pääsy saattaa kestää kuukausia. Vastuu hoidosta jää usein vanhemmille, kumppanille tai ystäville. Se voi tarkoittaa ympärivuorokautista hoito- ja valvontavastuuta, huolen lisäksi. Läheisille ja omaisille on tarjottava riittävästi tietoa ja tukea. Tukemisessa on huomioitava eri ihmisryhmät. Esimerkiksi ikääntyneet mielenterveysomaiset jäävät usein yksin. Heidät on tarpeen tunnistaa palveluissa ja tarjota matalan kynnyksen tukea myös heille, jotka eivät uskalla sitä pyytää. Lisäksi on huomioitava perheet kokonaisuudessaan, ja tarjottava erityistä tukea mielenterveyden ongelmia kokeville tuleville vanhemmille ja heidän läheisilleen.

4. Mielenterveyden häiriöihin sairastuneiden lisäksi on pidettävä huolta heitä hoitavista mielenterveysomaisista. Omaistilanteen kuormittavuus tulee tunnistaa terveydenhuollossa nykyistä paremmin. Jaksamista tukee tiedonsaanti läheisen tilanteesta, keskustelut terveydenhuollon ammattihenkilöiden, omaisneuvojan, perheen ja muiden läheisten kanssa sekä vertaistuki. Omaiset tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa mukaan hoitoon siirtämättä kuitenkaan hoidollista vastuuta heille. Pari- ja perheterapiaa tulee olla tarjolla julkisten palveluiden piirissä sitä tarvitseville.

5. Lisäresurssit mielenterveyspalveluihin vähentävät parhaiten myös mielenterveysomaisten kuormitusta. Nopea hoitoon pääsy takaa sen, ettei vastuu sairastuneen hoidosta kaadu omaisten harteille. Esimerkiksi Terapiatakuulle on suuri tarve.