Kaksi kolmasosaa muuttajista ei tee ollenkaan asunnon kuntokartoitusta
Noin 40 prosenttia täysi-ikäisistä suomalaisista on muuttanut viimeisen viiden vuoden sisällä. Alle 34-vuotiaat ovat muuttaneet eniten, ja heistä neljäsosa on muuttanut viimeksi vain alle vuosi sitten. Suosituin muuton suunta on kaikenikäisillä kerrostaloon. Yleisin syy viimeisimmälle muutolle oli aiemman kodin väärä koko tai huonot tilaratkaisut. Yli 55-vuotiaille tärkein syy muuttaa olivat liian suuret asumiskustannukset.
Uuden kodin valinnassa lopullisen päätöksen ratkaisee ylivoimaisesti useimmiten asunnon sijainti. Poikkeuksena ovat nuoret aikuiset, joilla hinta on niukasti ratkaisevin kriteeri. Tiedot käyvät ilmi Ifin tuoreesta tutkimuksesta, jossa haastateltiin viiden vuoden sisällä muuttaneita suomalaisia.
Muutto parantaa elämänlaatua
Joka kolmas suomalainen kokee sopivan kodin löytymisen viime muutossa olleen vaikeaa. Kodin vaihtamisen vaiva kuitenkin useimmiten palkitsee: yli 60 prosentilla oma elämä oli kokonaisuudessaan parantunut muuton myötä.
Positiivisimmin muuton vaikutuksia elämänlaatuun arvioivat omakoti- ja erillistaloon muuttaneet. Muutto oli suoranaisesti heikentänyt elämänlaatua ainoastaan kuudella prosentilla kaikista viiden vuoden sisällä muuttaneista.
Harva teettää kuntokartoituksen
Vain joka seitsemännessä muutossa oli teetetty ulkopuolisen asiantuntijayrityksen kuntokartoitus. Kahdessa muutossa kolmesta ei ollut tehty mitään kuntoarviota. Loput eli vajaa viidennes muuttajista oli tehnyt kuntokartoituksen itse siinä määrin kuin oli osannut.
– Huolestuttavan moni ottaa isoja riskejä jättämällä minkäänlaisen kuntoarvion tekemättä. Asunnon todellinen kunto ja esimerkiksi tulevat remonttitarpeet on järkevää selvittää riippumatta siitä, minkätyyppiseen asuntoon muuttaa. Ulkopuolisen asiantuntijan kuntotarkastus kannattaa tehdä ainakin silloin, kun muutetaan omakoti- tai erillistaloon, kommentoi vakuutuspäällikkö Sanna Ketola Ifistä.
Tutkimukseen vastanneista lähes kaikilla omistusasunnossa asuvilla on kotivakuutus, mutta vuokralla asuvista se puuttuu jopa joka neljänneltä. Reilu kolmannes kotivakuutuksen ottaneista kertoo olevansa epävarma siitä, mitä oma vakuutus korvaa.
– Moni vuokralla asuva ei ehkä tiedosta, että vain oma kotivakuutus korvaa hänen omaisuudelleen sattuvat vahingot. Lisäksi vuokralainen on vastuussa asunnolle aiheuttamistaan vahingoista. Kotivakuutukseen sisältyvä vastuuvakuutus on myös hyvin tärkeä, sillä sitä ilman toiselle aiheutettu vahinko, esimerkiksi naapurille vesivahingon aiheuttava vuotava pesukone, voi tulla hyvin kalliiksi, Ketola muistuttaa.
7 yleisintä syytä kodin vaihtamiseen
- Kodin väärä koko tai huonot tilaratkaisut
- Sijainti
- Liian suuret asumiskustannukset
- Parisuhteen alkaminen tai loppuminen
- Halu muuttaa asuntotyyppiä
- Muutto työ- tai opiskelupaikan perässä
- Asunnon huono kunto tai tulossa olevat remontit.
If helpottaa kotia etsiessä asunnon ja talon kuntokartoituksessa tarjoamalla siihen maksuttoman sovelluksen. Lisäksi If auttaa kodin kunnon kartoittamisessa muuton jälkeen tarjoamalla asiakkailleen maksuttoman omakotitalojen kuntopalvelun, johon kuuluu rakennusalan ammattilaisen neljän vuoden välein tekemä talotarkastus sekä puhelinneuvonta. Kunnon koti -palveluun ovat oikeutettuja omakotiasujat, jotka ovat vakuuttaneet talonsa Ifin Laaja- tai LaajaPlus-turvatason kotivakuutuksella.
*Tutkimukseen haastateltiin yhteensä 733 viiden vuoden sisällä muuttanutta täysi-ikäistä suomalaista toukokuussa 2017. Ifin teettämän kyselyn toteutti YouGov Finland. Lähtöotos muodostettiin ja lopullinen vastaajajoukko painotettiin suomalaisia edustavaksi iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan.
Lisätietoja:
Sanna Ketola, vakuutuspäällikkö, If, p. 010 514 2620, sanna.ketola@if.fi
Outi Kärkkäinen, viestintäpäällikkö, If, p. 010 514 1962, outi.karkkainen@if.fi
Omakotitalon kuntotarkastus kannattaa
Mitä kotivakuutus korvaa?
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Rajuja ukkosia taas luvassa - älä unohda robottileikkuria28.7.2025 15:12:56 EEST | Tiedote
Ukkonen aiheuttaa joka kesä satoja vahinkoja, joista tyypillisimpiä ovat kodinkoneiden rikkoutumiset, käy ilmi Ifin vahinkotilastoista.
Kesämatkalle lemmikin kanssa – tiesitkö, että kaskovakuutus kattaa myös lemmikin?15.7.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Moni suomalainen ottaa kesäreissuun mukaan myös lemmikkinsä, ja autolla matkatessa eläimet kulkevatkin mukana kätevästi. Matkustamisen on oltava turvallista kaikille matkustajille, myös lemmikeille.
Matkapuhelinvarkaudet vähentyneet selvästi - heinäkuinen lauantai on kuitenkin edelleen kohtalokas8.7.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Viime vuosien aikana matkapuhelinvahingot ovat vähentyneet, mutta kesällä niissä näkyy kuitenkin edelleen aina piikki. Valtaosa matkapuhelinvahingoista tapahtuu ulkomailla.
Ajatko sähkö- vai bensa-autolla? Kesän tyypillisimmät vahingot ovat samat1.7.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
If kartoitti kesäkuukausien yleisimmät vahingot. Kolmen tyypillisimmän lisäksi esimerkiksi ilkivalta lisääntyy kesällä selvästi.
Vesijettien määrä kasvaa – muista turvallisuus ja toisten huomioiminen26.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Vesijetin kolarointii johtaa yllättävän usein kulkuvälineen lunastukseen laajojen vaurioiden takia, selviää Ifin vahinkotilastoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme