Ifin vahinkotilastot todistavat: nuoret ovat mainettaan parempia kuljettajia
20.1.2017 08:30:00 EET | If Vakuutus | Tiedote
Huolellisille kuljettajille sattuu iästä riippumatta muita vähemmän vahinkoja liikenteessä. Erityisen suuri ero vahinkoalttiudessa on nuorilla kuljettajilla. Siinä missä osalle nuorista sattuu selvästi keskimääräistä enemmän vahinkoja, osa nuorista ajaa huolellisemmin kuin kokeneemmat kuljettajat.
Huolellisuuden lisäksi myös esimerkiksi nuoren autoilijan asuinpaikka ja ajoneuvo ennustavat vahinkoalttiutta. Ifin tilastojen mukaan pitkään ilman kolareita ajaneita nuoria kuskeja asuu suhteessa eniten Joensuussa, Mikkelissä, Seinäjoella ja Vaasassa.Sen sijaan Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa on suhteessa vähiten niitä, jotka ovat ajaneet useita vuosia ilman vahinkoja.
Nuoret kuskit ajelevat kolareitta useimmin Audilla, Kialla ja Škodalla. Suhteessa vähiten kolarittomia kuskeja löytyy puolestaan Mersulla ja Fiatilla ajavien joukosta. Naisten joukossa on miehiä enemmän niitä, joille ei ole sattunut pitkään aikaan vahinkoja liikenteessä. Vanhoilla autoilla kolareita sattuu suhteessa enemmän kuin uusilla.
– Huolelliset nuoret ovat ansainneet tunnustusta. Nuorilla kuskeilla on huono maine liikenteessä, mutta tilastojen mukaan suuri osa kuskeista on itse asiassa mainettaan parempia. Ifin Loistokuski-etuun oikeutettujen nuorten kuskien joukolle sattui viime vuonna 40 prosenttia vähemmän vahinkoja kuin muille nuorille aikuisille, joten he ovat ansainneet muita matalammat vakuutusmaksut, ajoneuvovakuutusten johtaja Mikko Pöyhönen Ifistä kertoo.
Ifin uusi liikennevakuutus palkitsee huolellisesta ajosta iästä riippumatta
If on palkinnut nuoria autoilijoita vahingottomuudesta jo kahdeksan vuoden ajan antamalla vähän kolaroiville lisäbonusta. Nyt bonusten kerryttäminen helpottuu entisestään.
Ifin uuden liikennevakuutuksen lähtöbonus on nollan sijasta 30 prosenttia, mikä vauhdittaa autoilijan matkaa korkeisiin bonuksiin. Nuoret kuljettajat saavat neljän vahingottoman vuoden jälkeen 20 prosentin lisäbonuksen, kunhan vakuutus on otettu alle 27-vuotiaana.
Jos nuori saa ensimmäisen autonsa esimerkiksi 18-vuotiaana, hän voi saavuttaa 75 prosentin bonuksen jo 26-vuotiaana eli kahdeksan vuoden autoilun jälkeen. 75 prosentin bonuksen saavuttanut saa pitää bonuksensa yhden kolarin jälkeenkin.
Uusi liikennevakuutus palkitsee vahingottomuudesta myös muita kuin nuoria kuljettajia. Ifin kaikki uudet liikennevakuutukset sisältävät vähintään 30 prosentin lähtöbonuksen, ja kun kuljettaja on myöhemmin ajanut neljä vuotta 70 prosentin bonuksella ilman vahinkoja, bonus nousee 75 prosenttiin. Tällöin bonus ei laske yhden vahingon jälkeen.
If starttaa uuden liikennevakuutuksen kampanjoinnin tänään havainnollistamalla Ifin asiakkaan aiempaa lyhyempää matkaa Loistokuskiksi Helsingin Pohjoisesplanadille parkkeeratulla puolikkaalla autolla. Puolikas auto on Espalla perjantaiaamusta 20.1.2017 lauantai-iltaan 21.1.2017 asti.
*Ifin liikennevahinkotilastot 2009 - 2015
Lisätietoja:
Mikko Pöyhönen, ajoneuvovakuutusten johtaja, If, puh. 050 329 4145 mikko.poyhonen@if.fi
Ainomaija Pippuri, viestintäjohtaja, If, puh. 050 424 4217. ainomaija.pippuri@if.fi
Tarkastele tilastoista, millaisia vahinkoja Suomen teillä sattuu eniten
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Hannes-myrsky aiheutti mökeille kymmenkertaisen määrän luonnonilmiövahinkoja – näin varaudut talveen25.9.2026 08:56:21 EEST | Tiedote
Viime joulukuinen Hannes-myrsky oli Ifin vahinkotilastojen perusteella vuoden 2010 jälkeen toiseksi tuhoisin myrsky Suomessa. Mökeille vahinkoja aiheuttivat erityisesti rakennusten päälle kaatuneet puut. Ennen kuin jättää mökin talveksi tyhjilleen, kannattaa tarkistaa etenkin rakennusten lähellä olevat puut, katon kunto ja sadevesien ohjaus.
Syyskuu on lasten tapaturmien huippukuukausi – vakavimmat vahingot sattuvat yläkoululaisille10.9.2026 07:40:00 EEST | Tiedote
Syksyn alku näkyy lasten tapaturmissa: Ifin vahinkotilastojen mukaan alle 18-vuotiaille sattuu eniten tapaturmia syyskuussa. Tapaturmia sattuu erityisesti kahdelle erilaiselle ikäryhmälle, 1-vuotiaille taaperoille ja yläkoululaisille. Tapaturmien vakavuus kasvaa iän mukana.
Tutkimus: Joka neljäs suomalainen on harkinnut työpaikan vaihtoa stressin vuoksi26.8.2026 07:20:00 EEST | Tiedote
Työstressi tai mielenterveyteen liittyvät syyt ovat ajaneet joka neljännen suomalaisen pohtimaan työpaikan tai alan vaihtoa, kertoo Ifin tutkimus. Useimmin vaihtoa ovat kuluneen vuoden aikana harkinneet 30–44-vuotiaat. Kesälomien jälkeen kannattaa keskustella työpaikalla avoimesti odotuksista ja työhyvinvoinnista.
Uusi If helps a lot -raportti: Ifin yritysasiakkaat panostavat yhä enemmän työntekijöidensä terveyteen12.8.2026 08:50:06 EEST | Tiedote
Sampo-konsernin tulos vuoden 2026 toisella vuosineljänneksellä oli vakaa, ja Ifin yksityis- ja yritysasiakkaiden määrä kasvoi. Kasvu oli edelleen nopeinta henkilövakuutuksissa, sillä yhä useampi yritys pitää henkilöstön terveyttä liiketoiminnan menestyksen edellytyksenä, kertoo tuore If helps a lot -raportti.
Joka toinen suomalaisvanhempi huolissaan taloustilanteen vaikutuksesta lastensa tulevaisuuteen14.7.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Vanhemmat ovat Suomessa selvästi enemmän huolissaan taloustilanteen vaikutuksista lastensa tulevaisuuteen kuin muissa Pohjoismaissa. Huoli sosiaalisen median vaikutuksista puolestaan yhdistää pohjoismaisia vanhempia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
