Yli puolet yrittäjistä yksinyrittäjiä - Kourallisella korjauksia merkittävät taloudelliset vaikutukset
Yksinyrittäjyyden yleistyminen on työelämän 2000-luvun merkittävimpiä trendejä. Vuosituhannen alussa yksinyrittäjiä oli 123 000. Tuorein luku on 182 000. Se on reilusti yli puolet Suomen kaikista yrityksistä.
- Tällä yrittäjäryhmällä on merkitystä! Näköpiirissä ei ole tekijöitä, jotka kääntäisivät yksinyrittäjyyden pieneneväksi yrittäjyysmuodoksi. Siksi on tärkeää, että yksinyrittäjyyden edellytyksiä ja asemaa vahvistetaan, varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Suomen Yrittäjistä sanoo.
Kujalan mukaan osa ehdotuksista on tärkeitä yrittäjien oikeudenmukaisen kohtelun vuoksi, mutta pääosa vaikuttaa yritysten kasvuun ja työllistämisaikeisiin.
- Hallituksenkin kannattaisi nyt kiinnittää huomiota tähän potentiaalin, jolla voi olla suuri merkitys työllisyystavoitteen saavuttamisessa, Kujala sanoo.
Tässä esimerkkejä uudistuksista, jotka kannattaisi tehdä:
Ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen kannusteita
Yksinyrittäjissä on paljon kasvupotentiaalia: Yksinyrittäjäkyselyn (2019) mukaan 67 prosenttia tavoittelee joko voimakasta kasvua tai kasvua mahdollisuuksien mukaan. 20 prosenttia vastaajista ei ole palkannut työntekijää, mutta on harkinnut sitä. Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen on yksi yrittäjän uran merkittävimmistä päätöksistä. On tärkeää, että hallitusohjelmassa on huomioitu tämä kirjauksena: yksinyrittäjän riskiä palkata ensimmäinen työntekijä madalletaan luomalla hallinnoltaan mahdollisimman kevyt tuki ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen. Hallituksen lupaama rekrytukikokeilu kannattaisi ulottaa yksinyrittäjien lisäksi 2–3 henkeä työllistäville yrityksille esimerkiksi portaittain alenevana.
Yrittäjävähennys turvattava
Yrittäjävähennyksen tarkoitus on tasoittaa elinkeinonharjoittajan ja henkilöyhtiön osakkaan verokohtelua suhteessa yrityksiin, jotka hyötyivät yhteisöveron alennuksesta. Vähennys auttaa erityisesti pienituloisia yrittäjiä, joista monilla on mahdollisuus kasvattaa yritystoimintaansa.
Maksuehtolakia kiristettävä
Joka neljännelle yksinyrittäjälle aiheutuu taloudellista haittaa liian pitkistä maksuajoista. Ongelma koskee yli 40 000 yksinyrittäjää. Maksuehtoja koskevaa sääntelyä pitää kiristää ja varmistaa, että lain noudattamista valvotaan.
Liikunta- ja kulttuuriedun verovähennysoikeus toiminimiyrittäjille
Noin joka neljäs Suomen Yrittäjien Yksinyrittäjäkyselyyn (2019) vastanneista kertoi tekevänsä töitä keskimäärin yli 50 tuntia viikossa. 53 prosenttia vastanneista kertoi kokeneensa jaksamisen haasteita. Yksinyrittäjälle työssä jaksaminen on elinehto, sillä koko yrityksen resurssi on sataprosenttisesti yrittäjässä itsessään. Omaehtoinen liikunta- ja kulttuurietu ei koske toiminimiyrittäjiä, sillä he eivät voi olla itsensä työnantajia eivätkä saada verovapaata etua. Toiminimiyrittäjät ovat siis huonommassa asemassa kuin muissa yritysmuodoissa (osakeyhtiö, avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö) toimivat yrittäjät, jotka voivat saada verovapaita henkilökuntaetuja kuten yhtiöiden muutkin työntekijät. Elinkeinoverolakia on muutettava niin, että yksityinen liikkeen- ja ammatinharjoittaja saisi tehdä verovähennyksen omaehtoisesta liikunta- tai kulttuuritoiminnasta.
Yhteyshenkilöt
varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, Suomen Yrittäjät, p. 0400 567 925, anssi.kujala @ yrittajat.fi
toimialapäällikkö Mika Hämeenniemi, Suomen Yrittäjät, p. 050 372 4804, mika.hameenniemi @ yrittajat.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Irtisanomiskynnys alentuu12.9.2025 14:31:45 EEST | Tiedote
Hallitus on mediatietojen mukaan päässyt sopuun henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamisesta. Alisuoriutumista ei kirjata lakiin irtisanomisperusteeksi, eikä työntekijän varoitusmenettelyä muuteta. – Esitys alentaa irtisanomiskynnystä, mikä on erittäin tärkeää ja kauan kaivattu uudistus. Kaikilta osin tavoite työllistämisen riskin alentamisesta ei täyty. Suunta on kuitenkin ehdottomasti oikea ja eduskunta voi esitystä vielä vahvistaa, puheenjohtaja Petri Salminen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Pk-yrityksillä positiivisimmat näkymät sitten Venäjän hyökkäyssodan alun11.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet hieman viime keväästä, osoittaa tuore Pk-yritysbarometri. Yritysten odotukset ovat myös paremmat kuin vuosi sitten. Tähän ovat vaikuttaneet matalana pysynyt inflaatio ja korkojen lasku. Erityisesti rakennusalan yritysten haastava tilanne on vähitellen helpottamassa.
Yrittäjät: Budjettiesitys pääosin tasapainossa, työn verotuksen kevennys tärkeää2.9.2025 22:38:55 EEST | Tiedote
"Suomen Yrittäjät pitää Orpon hallituksen budjettiesitystä pääosin tasapainoisena: ansiotuloverotus kevenee, yrittäjien verotaakka ei kasva ja työntekoon kannustetaan”, johtaja, pääekonomisti Juhana Brotherus sanoo.
Yrittäjät: Työperäinen hyväksikäyttö vääristää työmarkkinoita31.8.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Työperäisen hyväksikäytön sääntelyä uudistetaan. Samalla rangaistuksia aiotaan kiristää. Suomen Yrittäjät pitää tätä tärkeänä ja tarpeellisena. – Työperäistä hyväksikäyttöä ei voida koskaan hyväksyä. On myös toimivien ja rehellisten yritysten etu, että hyväksikäyttöön puututaan, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Pk-yritysten vientihalukkuus vahvaa – EU ja Pohjoismaat kiinnostavat eniten30.8.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Vähintään neljän hengen yrityksissä on vahva halu kansainvälistyä. Kyselyn mukaan 33 prosentilla on suoraa vientiä, 22 prosentilla välillistä ja 20 prosenttia suunnittelee vientitoiminnan aloittamista. “Yrityksissä on nähtävissä selkeää kasvuhalua ulkomaankauppaan. Siksi maakunnista maailmalle pitää rakentaa toimiva vienninedistämisen palvelupolku, joka on tarjolla myös pienemmille yrityksille”, johtaja Harri Jaskari Suomen Yrittäjistä sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme