Feasta Clubilla 16.1. esiintyy Entusiasti ja Eksyneet
Entusiasti ja Eksyneet on vaasalainen vaihtoehtoista popmusiikkia esittävä rykelmä, joka sykähdyttää kuulijat saundillaan ja sanoillaan. Yhtyeen live-esiintymiset luovat maagisen fiiliksen ja kutsuvat kaduntallaajat koloistaan kokemaan upean musiikkielämyksen.
Entusiasti ja Eksyneet rykelmässä esiintyvät laulaja ”Entusiasti” Emmi Haapaniemi ja ”Eksynyt” kitaristi Otto Pirttiperä sekä muita soittajia vaihtelevalla kokoonpanolla. Pirttiperä soittaa myös muissakin bändeissä.
Haapaniemi tekee lauluja itselleen merkityksellisistä asioista, siksi laulut ovat hyvin läheisiä. Haapaniemi ei halua lokeroitua tiettyyn tyyliin, vaan tuo esille omaa, ainutlaatuista musiikkityyliään. Entusiasti ja Eksyneet on tehnyt aktiivisesti levytyksiä, joista uusin on syksyltä 2019. Bändi on myös soittanut artisti Yonan lämmittelijänä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapahtumakoordinaattori Max Bäckman, Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalvelut, p. 040 183 1956, max.backman@vaasa.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Salutorget i Vasa genomgår en förändring: studera planerna och lämna din åsikt!17.6.2025 14:49:11 EEST | Pressmeddelande
Ett nytt utkast till en översiktsplan för Vasa salutorg och Hovrättsesplanaden är nu framlagt för kommentarer.
Vaasan kauppatori uudistuu: tutustu suunnitelmiin ja ota kantaa!17.6.2025 14:48:38 EEST | Tiedote
Vaasan kauppatorin ja Hovioikeudenpuistikon uusi yleissuunnitelmaluonnos on nyt nähtävillä ja asukkaiden kommentoitavana.
Klemetsögatan tillfälligt avstängd vid Korsholmsesplanadens korsningsområde17.6.2025 12:36:31 EEST | Pressmeddelande
På grund av vattenledningsarbeten stängs Klemetsögatan av från trafik på avsnittet Korsholmsesplanaden–Timmermansgatan från och med 17.6. Körning till tomterna är tillåten från Timmermansgatan.
Klemetinkatu suljettu tilapäisesti Korsholmanpuistikon risteysalueella17.6.2025 12:36:04 EEST | Tiedote
Vesijohtotöiden vuoksi Klemetinkadun ajorata suljetaan liikenteeltä välillä Korsholmanpuistikko-Kirvesmiehenkatu 17.6. alkaen. Tonteille ajo on sallittu Kirvesmiehenkadun suunnasta tultaessa.
Vinterförvaringsplatserna för båtar ska tömmas omedelbart17.6.2025 09:01:00 EEST | Pressmeddelande
Säsongen har avslutats den 1.6 på Vasa stads vinterförvaringsplatser för båtar. Den som hyr platsen ska tömma området omedelbart, annars kommer föremålen att flyttas till förvaring eller återvinning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme