MessukeskusMessukeskus

Matkamessut esittelee maailman tuntemattomat helmet

Jaa
Sierra Leone. Kuva: Red Morley Hewitt
Sierra Leone. Kuva: Red Morley Hewitt

Varaslähdön ennenkokemattomaan matkaan tarjoaa Matkamessut, joka esittelee uusia kiinnostavia kohteita maailmalla. Tänä vuonna messuilla voi ensimmäistä kertaa tutustua Sierra Leoneen, Beniniin ja Mongoliaan. Matkamessut järjestetään Helsingissä Messukeskuksessa 16.–19.2020.

Sierra Leone on matkailun valtavirralle yhä varsin tuntematon kohde, mutta sinne löytäneet matkailijat ylistävät sen upeita rantoja, luonnonkauneutta, eläväistä kulttuuria ja sekä ystävällisiä ihmisiä. Afrikan länsirannikolla sijaitsevan Sierra Leonen 402 kilometriä pitkälle rantaviivalle mahtuu monipuolinen joukko keskenään erilaisia rantoja tungosta vältteleville auringonpalvojille. Mantereelta käsin pääsee tutustumaan läheisten saarten rikkaaseen kulttuuriperintöön ja monipuoliseen luontoon, minkä lisäksi veden äärellä viihtyvät matkailijat voivat nauttia maisemista ja kokea mielenkiintoisia pysähdyspaikkoja joensuunalueella järjestetyillä risteilyillä. Luonnon pariin kaipaaville maa tarjoaa 31 luonnonsuojelualuetta, jota asuttavat muun muassa virtahevot, elefantit, simpanssit ja useat lintulajit.

Lue lisää Sierra Leonesta. Osasto 7c130.

Mongolia

Mongolia on matkakohteena runsas elämyspaletti, joka pitää sisällään kiehtovia kontrasteja ja monimuotoisuutta niin luontoa kuin kulttuuriakin rakastavalle matkailijalle. Mongolia koostuu viidestä maantieteellisesti ja kulttuurisesti keskenään erilaisesta alueesta. Lännestä matkailija löytää vuoristoalueen suolajärvineen, pohjoiseen suuntaava puolestaan kohtaa Siperian taigan ja ruohotasangot. Etelässä tulee vastaan aavikko hiekkadyyneineen, aroineen, vihreine keitaineen ja vuorineen. Idän tasangoilla on mahdollista ihmetellä sen eläimistöä ja kasvistoa sekä ihastella ympäröivän maiseman monimuotoisuutta. Keski-Mongoliassa puolestaan avautuu heinä- ja ruohokasvillisuuden peittämä aro. Erilaisista kulttuureista kiinnostunutta matkustajaa maahan houkuttelee sen 20 erilaista etnistä ryhmää, jotka omaavat vahvan kulttuurisen identiteetin perinteineen ja rikkaan historian.

Lue lisää Mongoliasta. Osasto 6n90.

Benin

Benin on pieni länsiafrikkalainen maa, joka tarjoaa matkailijalle suuria elämyksiä. Maa tunnetaan paitsi voodoon syntypaikkana myös sen synkästä menneisyydestä orjakaupan keskittymänä. Nykypäivän Benin osoittaa siihen kohdistuvat ennakkokäsitykset vanhentuneiksi, ja sen historia ja rikas kulttuuri tekevät maasta mielenkiintoisen matkakohteen. Voodoolla yhä merkittävä asema paikallisen väestön elämässä, ja matkailijoille paikallinen uskonto näyttäytyy muun muassa upeina asuina, rytmikkäänä rumpumusiikkina ja tanssina. Rantaelämää, pääkaupungin sykettä ja nähtävyyksiä kaipaava lomailija suuntaa maan eteläosaan. Pohjoisesta löytyy puolestaan upeita maisemia ja paikallista heimokulttuuria. Luonnosta kiinnostuneille maan kansallispuisto on yksi Länsi-Afrikan parhaita paikkoja nähdä suuria villieläimiä, kuten leijonia, leopardeja, elefantteja ja virtahepoja.

Lue lisää Beninistä. Osasto 7c128.

Lisätietoja:

Matkamessut, tiedottaja Eva Kiviranta p. 040 775 6609, eva.kiviranta@messukeskus.com

Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut järjestetään seuraavan kerran 16.–19.1.2020 Messukeskuksessa Helsingissä. Kansainvälinen matkailun ostotapahtuma Matka Workshop Day avaa Matkamessut 15.1.2020. Helsingin Caravan-messut järjestetään 17.-19.1.2020. | www.matkamessut.fi | www.facebook.com/matkamessut | @matkatravelfair | #matka2020

Avainsanat

Kuvat

Sierra Leone. Kuva: Red Morley Hewitt
Sierra Leone. Kuva: Red Morley Hewitt
Lataa
Mongolia. Kuva: Adrius Sutkus
Mongolia. Kuva: Adrius Sutkus
Lataa
Benin. Kuva: Fanick Atchia
Benin. Kuva: Fanick Atchia
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

The income and employment impact of Helsinki Expo and Convention Centre’s record-breaking congress year has already exceeded 50 million euros for Helsinki21.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

The six international congresses hosted by Helsinki Expo and Convention Centre brought more than 25,000 congress guests to Helsinki during the first half of the year. The income and employment impact of the congresses for Finland and Helsinki amounts to more than 50 million euros. The goal of the Helsinki Tourism Advisory Board is to double the tourism revenue generated by foreign visitors and significantly increase employment in the sector in Helsinki by 2030.

Rekordår för kongresser på Helsingfors Mässcentrum – redan över 50 miljoner euro i intäkter och sysselsättning för Helsingfors21.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Under årets första sex månader har Helsingfors Mässcentrum stått värd för sex internationella kongresser som lockat över 25 000 deltagare till staden. Tillsammans har de genererat mer än 50 miljoner euro i intäkter och sysselsättningseffekter för Helsingfors och Finland. Helsingfors rådgivande arbetsgrupp för turism har satt upp ett ambitiöst mål: att fördubbla turismintäkterna från utländska resenärer och att uppnå en betydande ökning av antalet sysselsatta inom branschen i Helsingfors fram till år 2030.

Helsingin Messukeskuksen ennätyksellisen kongressivuoden tulo- ja työllisyysvaikutus Helsingille on jo nyt yli 50 miljoonaa euroa21.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Helsingin Messukeskuksen isännöimät kuusi kansainvälistä kongressia toivat Helsinkiin ensimmäisellä vuosipuoliskolla yli 25 000 kongressivierasta. Kongressien tulo- ja työllisyysvaikutus Suomelle ja Helsingille on yli 50 miljoonaa euroa. Helsingin matkailun neuvoa-antavan työryhmän tavoitteena on ulkomaisten matkailijoiden tuoman matkailutulon kaksinkertaistaminen ja alan työllisten määrän merkittävä kasvu Helsingissä vuoteen 2030 mennessä.

KoneAgria 2025 tarjoaa ratkaisuja ja uusia näkökulmia viljelijöille19.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

KoneAgria 2025 tuo ohjelmassaan esille maatalouden uusimmat innovaatiot ja ratkaisut, jotka muokkaavat alan tulevaisuutta. Kasvu-lava tarjoaa puheenvuoroja, paneelikeskusteluja ja tilatarinoita, joissa korostuvat ilmastotoimet, vastuullisuusratkaisut ja eläinten hyvinvointi. Ohjelmassa esitellään konkreettisia, tilakohtaisia keinoja kestävään viljelyyn ja ilmastonmuutokseen vaikuttamiseen, tehokkaaseen resurssien käyttöön sekä ruokaketjun vastuullisuuteen. KoneAgria 2025 -näyttely järjestetään torstaista lauantaihin 9.–11.10.2025 Tampereella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye