
Stora Enson puunhankinnan kesätyöt yhä monipuolisempia – avoinna yli 50 kesätyöpaikkaa
Stora Enso Metsän kesätyöpaikat sijaitsevat eri puolella Suomea. Tehtäviä löytyy puunostosta ja metsänhoidosta, kuljetuskeskuksesta, viestinnästä sekä tehtaiden puuterminaaleista. Tarjolla on kokonaan uusiakin kesätyötehtäviä.
− Meillä on monipuolisia tehtäviä hyville kesätyöntekijöille uusiutuvan tulevaisuuden rakentamisessa. Perinteisten metsäammattilaisten tehtävien lisäksi kesätöitä on muun muassa IT:n, metsänomistaja-asiakkuuksien ja assistenttitehtävien parissa, sanoo Stora Enso Metsän resurssijohtaja Jussi Lemmetty.
Moni opiskelija on tullut Stora Ensoon ensin kesätöihin ja sitten löytänyt oman paikkansa yhtiöstä opiskelujen jälkeen.
− Olipa kyse luonnon hyvinvoinnista tai digitaalisista innovaatioista, uusiutuvan tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan osaajia nyt ja tulevaisuudessa. Uskomme vahvasti siihen, että kaikki mikä tänään valmistetaan fossiilisista raaka-aineista, voidaan huomenna tehdä puusta, Lemmetty sanoo.
Yhteensä koko yhtiössä on Suomessa avoinna vajaat 900 kesätyöpaikkaa tehtailla ja toimistoilla. Työpaikkoihin voi tutustua osoitteessa www.storaensolle.fi.
Lisätietoja: Viestintäjohtaja Satu Härkönen, Stora Enso Metsä, puh. 040 832 7458
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Satu HärkönenViestintäjohtaja
Puh:+358 40 832 7458satu.harkonen@storaenso.comTietoja julkaisijasta
Stora Enso Metsä toimittaa Stora Enson suomalaisille kartonki-, biomateriaali-, puutuote- ja paperitehtaille puuraaka-ainetta vuosittain yli 22 miljoonaa kuutiometriä. Stora Enso Metsä hankkii puita vain vastuullisesti hoidetuista metsistä. Stora Enso Metsä tarjoaa lisäksi metsänomistajille asiantuntemusta ja apua metsäasioihin koko metsän elinkaaren ajan. Stora Enso Metsän palveluksessa on 500 henkilöä ja yli 85 korjuu-, kuljetus- ja metsäpalveluyrittäjää alihankkijoina.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stora Enso Metsä
Yli tuhannen kuorman tutkimus: Stora Enson puukuljetusten päästöt vähenivät HCT-rekalla14.12.2021 08:37:08 EET | Tiedote
Stora Enso ja Itä-Suomen yliopisto tutkivat kahden eri puutavara-autoyhdistelmän polttoainetehokkuutta puolentoista vuoden ajan. Isompia puukuormia kuljettava HCT-rekka on tutkimuksen mukaan oiva vaihtoehto polttoaineenkulutuksen pienentämiseksi ja päästöjen vähentämiseksi. Stora Enson puukuljetuksissa HCT:n avulla voisi säästää vuosittain noin 250 000 litraa polttoainetta.
Stora Enson turvallisuusviikko näkyy metsässä ja puuterminaaleissa9.11.2021 08:59:12 EET | Tiedote
Stora Enson uusiutuvien tuotteiden tarina alkaa metsästä – samoin turvallisuusajattelun. Erityisesti korjuutyömailla ja puukuljetuksissa turvallisuus on etusijalla kaikessa tekemisessä. Ennen kuin yhtäkään puuta on sahattu tai kuljetettu metsästä tehtaalle, turvallisuutta on mietitty jo moneen otteeseen.
Stora Enso ja Tornator istuttavat tänä vuonna 14 miljoonaa uutta puuta suomalaismetsiin24.5.2021 08:36:06 EEST | Tiedote
Stora Enson ja Tornatorin metsänuudistustöissä huolehditaan miljoonien puuntaimien pyrähtämisestä kasvuun. Jalostettujen taimien ja puunsiementen ansiosta metsä kasvaa jopa 20 prosenttia nopeammin kuin luontaisesti syntyneet puut.
Yli puolet puukaupoista hoituu jo täysin digitaalisesti20.5.2021 08:46:21 EEST | Tiedote
Yhä useampi Stora Enson kanssa sovituista puukaupoista ja metsänhoitosopimuksista allekirjoitetaan sähköisesti. Muutos vauhdittui korona-ajan tapaamisrajoitusten vuoksi, mutta Stora Enso on myös panostanut sähköisen asioinnin sujuvuuteen.
Stora Enso testaa puumäärän mittaamista konenäön avulla8.4.2021 08:42:24 EEST | Tiedote
Stora Enso kokeilee puumäärän mittaamista konenäkötekniikan avulla yhtiön Heinolan tehtaan puuterminaalissa. Normaalisti puumäärä mitataan punnituksilla, mutta konenäön avulla tavoitellaan entistä tarkempaa tietoa paitsi puukuutioista, myös puutavaran pituus- ja halkaisijamitoista. Kameroilla kerätty entistä tarkempi data raaka-aineen riittävyydestä auttaisi tehdasta optimoimaan puunkuorintaa ja vähentämään puuhäviötä kuorintaprosessissa.