Päivi ja Hannu Salo valittu jälleen Kiinteistömaailman vuoden yrittäjiksi ja Satu Saranen huippumyyjäksi
Espoon Espoonlahdessa, Helsingin Etu-Töölössä ja Konalassa sekä Kirkkonummella asuntomyymäläänsä pitäville Päivi ja Hannu Salolle Vuoden ketjuyritys -tunnustus on kolmas heidän vuonna 2012 alkaneella Kiinteistömaailman yrittäjäurallaan. Heidät on valittu myös kaikkien Suomen franchising-ketjujen yrittäjien keskuudesta Vuoden Franchisingyrittäjiksi vuonna 2018.
”Reilun 80 ketjuyrityksemme joukosta valitulla Vuoden ketjuyrityksellä tekeminen on korkeatasoista useilla eri osa-alueilla: mm. liikevaihdon kasvussa, kauppakappaleissa, asiakastyytyväisyydessä ja ketjullemme tärkeissä kilpailueduissa eli Tarjouskaupassa ja kohdemarkkinoinnissa. Salojen asuntomyymälöissä ammattilaiset tekevät näillä kaikilla osa-alueilla erinomaista kasvuhakuista työtä”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Risto Kyhälä.
Menestyksen kivijalkoina Päivi ja Hannu Salo korostavat hyvää keskinäistä työnjakoa ja aktiivista yhteistyötä eri suunnilla. Hannu Salo toimii myös Kiinteistömaailman pääkaupunkiseudun yrittäjäyhdistyksen puheenjohtajana.
Kiinteistömaailman Vuoden huippumyyjien kärki: Satu Saranen, Antti Haataja ja Mikko Lehtiniemi
Kiinteistömaailman vuoden ykköstapahtumassa palkittiin myös 20 kiinteistömaailmalaista Vuoden huippumyyjä -palkinnolla. Kärkikolmikon muodostavat tällä kertaa Satu Saranen Kiinteistömaailma Nurmijärvi Klaukkalasta, Antti Haataja Kiinteistömaailma Espoo Tapiolasta ja Mikko Lehtiniemi Kiinteistömaailma Rovaniemeltä.
Saraselle ykkössija huippumyyjien listalla on peräti neljäs perättäinen; Haataja ja Lehtiniemi ovat viime vuosina nousseet kärkeen uusina alan ammattilaisina.
”Asiakkaan kuunteleminen, asiantuntemus ja ahkeruus”, kiteyttää Satu Saranen vuodesta toiseen jatkunutta menestystä välitystyössään. ”Hyvä välittäjä kuuntelee ja kuulee aidosti, mitä asiakas tarvitsee, jotta voi ohjata palvelullaan asiat toivottuun lopputulokseen.”
Kiinteistömaailman Vuoden kasvuyrityksenä ja parhaasta asiakastyytyväisyydestä palkittiin Kiinteistömaailma Bulevardi (Bulevardin Kodit Oy) yrittäjänä Eeva Kyläkoski. Vuoden tulokkaaksi nimettiin Kiinteistömaailma Vantaa Myyrmäki ja Martinlaakso (Wirtanen ja Rehnström Oy) yrittäjinä Pekka Wirtanen ja Stefan Rehnström. Muita huomioituja olivat Kiinteistömaailma Tampere Ratina ja Hämeenlinna Kasarmikatu 4 (Koskikeskuksen Asuntopalvelu Oy) yrittäjinä Tommi Luosmala, Misa Roito ja Kimmo Ärlig vuoden isoimmasta kauppamäärästä ja välitystuotoista, Kiinteistömaailma Rovaniemi (Rovaniemen Kodit Oy) yrittäjänä Mika Lehtiniemi isoimmasta myymäläkohtaisesta liikevaihdosta, Kiinteistömaailma Lohja (Länsi-Uudenmaan Kodit LKV) yrittäjänä Mia Majasalmi Danske Bank -yhteistyöstä, Kiinteistömaailma Ylivieska ja Kalajoki (Laaksojen Kodit Oy LKV) yrittäjänä Anne Anttiroiko-Takala aktiivisimmasta Tarjouskaupan hyödyntämisestä ja Kiinteistömaailma Helsinki Etelä-Haaga (LHK-Invest Oy) yrittäjänä Seija Lammi laajimmasta videoiden käytöstä kohdemarkkinoinnissa.
Lisätiedot:
yrittäjä Hannu Salo, Kiinteistömaailma Espoo Espoonlahti, Helsinki Etu-Töölä ja Konala sekä Kirkkonummi (Espoon Kodit Oy), puh. 050 3137 626
yrittäjä Päivi Salo, Kiinteistömaailma Espoo Espoonlahti, Helsinki Etu-Töölä ja Konala sekä Kirkkonummi (Espoon Kodit Oy), puh. 050 534 3402
kiinteistönvälittäjä, osakas Satu Saranen, Kiinteistömaailma Nurmijärvi Klaukkala (Probitas Oy), puh. 040 5749615
toimitusjohtaja Risto Kyhälä, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0400 998800
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taina MustamoMarkkinointi- ja viestintäjohtaja
Puh:050 424 0045taina.mustamo@kiinteistomaailma.fiTietoja julkaisijasta

Unioninkatu 30
00100 HELSINKI
info@kiinteistomaailma.fihttps://www.kiinteistomaailma.fi
Kiinteistömaailma on kiinteistönvälityspalveluita Suomessa ja Baltian maissa tarjoava yritys.
Suomessa Kiinteistömaailma on maan suurimpiin kuuluva kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee yli 500 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa yrittäjävetoisessa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Yritys perustettiin vuonna 1990.
Baltian maissa (Viro, Latvia, Liettua) Kiinteistömaailma toimii Ober-Haus -brändillä. Kiinteistömaailma osti Ober-Hausin liiketoiminnan vuonna 2021.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömaailma
Asuntokauppa kasvoi huhtikuussa kahdeksan prosenttia – kehysriihen päätökset tukevat tavallisten perheiden omistusasumista5.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kiinteistömaailman Pulssi 5.5.2025
Kiinteistömaailman 62. Barometri, erityisteemana remontit: Kauppamäärien kasvuodotukset laajentuneet yhä useammanlaisiin asuntoihin – yhdeltä seudulta löytyvät selvästi remonttihaluisimmat ostajat3.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tilastohavainto: muuntamalla kaksion kolmioksi voi esimerkiksi Espoon Etelä-Leppävaarassa, Helsingin Herttoniemessä tai Helsingin Käpylässä saada jopa kymppitonnien hyödyn.
Maaliskuun jälkeen alkuvuoden asuntokauppa 17 prosentin kasvussa käytetyissä kohteissa2.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kiinteistömaailman Pulssi 2.4.2025
KUTSU Teams-lehdistötilaisuuteen: Kiinteistömaailman 62. Barometrin julkistus - lisäteemana ostajien remonttihalut27.3.2025 08:00:00 EET | Kutsu
Kiinteistömaailman puolivuosittainen Barometri julkaistaan torstaina 3.4.2025, nyt jo 62. kerran. Erityisteemana ovat tällä kertaa ostajien remonttihalut. Kuinka iso ostajista hakee muuttovalmista; kuinka iso osa on valmis remonttiin? Ja myös: millaiseen remonttiin – muutetaanko vaikka seinien paikkaa tarvittaessa? Barometri nostaa esiin kiinnostavia löydöksiä, miten asunnon huonelukumäärää muuttamalla voi paikoin tehdä taloudellisesti hyvinkin fiksuja ratkaisuja.
Mökkikauppakausi käynnistymässä tänä vuonna varhain7.3.2025 11:55:00 EET | Tiedote
Monin paikoin erittäin vähälumiseksi jäänyt talvi on käynnistänyt kesämökkikauppakauden tänä vuonna jo nyt. Vapaa-ajanasuntokaupassa nähtävissä on selkeä kahtiajako sen osalta, ostetaanko mökki pelkästään omaan käyttöön, vai onko sitä tarkoitus myös vuokrata.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme