Yritykselle haetaan uutta toimitusjohtajaa: ”Vallilan Ratapihan kehitystyö jatkuu normaalisti”
-Sen takia tämä asia ei vaikuta Ratapihan toimintaan millään tavalla. Ratapihan kehitystyö jatkuu suunnitelmien mukaisesti hyvässä yhteistyössä kaupungin, asukkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Uutta kerrottavaa kehityshankkeista on odotettavissa keväällä, Hemmilä sanoo.
Lomaltaan tavoitettu hallituksen puheenjohtaja kertoo, että uuden toimitusjohtajan haku aloitetaan lähiaikoina. -Muuta kommentoitavaa minulla ei tässä vaiheessa asiaan ole, hän sanoo.
Vallilan Ratapiha Oy hankki joulukuussa 2017 Bruno Granholmin aukion ympäriltä Paja, Voimala ja Lasipalatsi rakennukset. Yhtiön visio on, että rakennusten punatiilten sävyttämän korttelialueen keskelle, Bruno Granholmin aukiolle, rakentuu tulevaisuudessa kaupunkilaisten tori. Pajaan, Voimalaan ja Lasipalatsiin suunnitellaan uusia palveluita ja kulttuuria tarjoavaa kaupunkikeskusta.
Konepajan ulkoalueet aiotaan ottaa tehokkaaseen, ympärivuotiseen käyttöön. Alueen rakennukset ja ulkotilat muodostaisivat jatkossa kaikenikäisille sopivan urbaanin ympäristön.
Yhteyshenkilöt
info@vallilanratapiha.fi
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.