Tarvitaan uusi tammikuun kihlaus

Talvisodassa Suomi taisteli olemassaolostaan. Taistelun keskellä myös kotirintamalla toimittiin. Yksi aikaansaannos oli niin sanottu tammikuun kihlaus, joka allekirjoitettiin 23.1.1940 eli päivälleen 80 vuotta sitten.

Tammikuun kihlaus oli julkilausuma, jonka antoivat Suomen työnantajain keskusliitto STK ja ammattiyhdistysten keskusliitto SAK. Etujärjestöt lupasivat sopia työehdoista yhdessä. Työnantajapuoli hyväksyi ensimmäistä kertaa ay-liikkeen viralliseksi neuvotteluosapuoleksi.

”Sopimus on eräs puhuvimpia todistuksia kansamme kyvystä koota hädän hetkellä voimansa”, sosiaaliministeri K.A. Fagerholm (sd.) arvioi tuoreeltaan.

Sota esti tammikuun kihlauksen välittömän toimeenpanon. Sen henkeä päästiin toteuttamaan kunnolla 1950-luvulla, kun työmarkkinat alkoivat normalisoitua sodan jälkeisestä talouskriisistä. Sen jälkeen se paalutti Suomen työmarkkinoiden yhteistyölinjan ja on tuottanut myös tuloksia ja luonut vakautta niin työntekijän kuin työnantajan näkökulmasta.

Historiantutkija Tapio Bergholm on todennut, että tammikuun kihlaus oli ennen muuta merkittävä henkinen ja asenteellinen murros, vaikka sopimusoikeudellisesti sen saldo jäi niukaksi. Sen myötä työsuhteiden säätely alkoi muuttua paikallisesta ja yrityskohtaisesta valtakunnalliseksi.

Yhteistyöhenki on huvennut

Tämän päivän työmarkkinarähinä osoittaa, että tammikuun kihlauksesta on kuljettu pitkä matka. Lakkouhkien ja julkisen kinastelun keskellä näkee, ettei kihlauksen yhteistyöhengestä ole paljon viitteitä.

Samalla on sanottava, että aika on ajanut 1940-luvun julkilausuman ohi. Sotien jälkeen työntekijöiden asema on merkittävästi vahvistunut, työnantajayritysten keskikoko on pienentynyt, neuvotteluasetelma ja -tasapaino ovat muuttuneet ja varsinkin pienet yritykset kokevat olevansa uuden ajan työelämän torppareita vailla sopimisen mahdollisuuksia.

Olennaista on myös se, että Suomi on avoin talous osana Euroopan sisämarkkinoita, joilla jokaisen yrityksen pitää rakentaa yhdessä henkilökuntansa kanssa oma menestyksen tiensä ja jossa oman valuutan devalvointi ei kuulu enää talouden työkalupakkiin. Jos tässä maailmassa ei ole mahdollista onnistua, yritys muuttaa muualle tai sen taru päättyy.

Yhteistyön tarve työmarkkinoilla yhä suuri

Tammikuun kihlauksen yhteistyöhengen tarve ei ole kuitenkaan vanhentunut. Sitä tarvitaan työpaikoilla entistäkin enemmän, koska ilman sitä on vaikea menestyä.

Avoimilla markkinoilla jokainen yritys käy jatkuvasti omaa olemassaolotaisteluaan. Tässä taistelussa on kyse myös työpaikoista ja työntekijöiden toimeentulosta. Siksi on tärkeää, että suomalaisessa työelämässä solmittaisiin uusi tammikuun kihlaus, joka huomioi aidosti avoimen talouden yritystoiminnan ja työllisyyden tarpeet sekä tekee tilaa nykyistä paremmalle yhteistyölle jokaisella työpaikalla.

Tässä 2020-luvun tammikuun kihlauksessa pitäisi olla ainakin seuraavat elementit:

Ensiksi jokaisen yrityksen ja työntekijän pitää olla yhdenvertaisessa asemassa lain ja sopimusten edessä. Tällä hetkellä laki syrjii monin tavoin järjestäytymättömiä yrityksiä ja työntekijöitä erityisesti työpaikkasopimisen osalta.

Toiseksi pitää olla lakisääteinen mahdollisuus toisin sopimiseen. Se tarkoittaa mahdollisuutta sopia työehtosopimuksista poiketen. Tämä on välttämätöntä, sillä toimialarajojen murtuessa työehtosopimus soveltuu yhä huonommin yhä useamman yrityksen tarpeisiin.

Kolmanneksi sopimista pitää siirtää voimakkaasti työpaikoille. Asia ei ole edennyt juurikaan työehtosopimuksissa. Siksi joidenkin työnantajaliittojen pitäisi harkita, kannattaako niiden edes tehdä työehtosopimuksia. Monissa yrityksissä olisi luontevaa siirtyä yrityskohtaisiin sopimuksiin. Tämä olisi luontevinta toimialoilla, joissa toimitaan kovassa kansainvälisessä kilpailussa, yritykset ovat suuria ja niiden tilanteet ovat kovasti erilaisia. Tämä olisi myös työntekijöiden etu, sillä työpaikkasopiminen myötä yritykset menestyvät paremmin, mikä johtaa parempaan palkkakehitykseen.

Neljänneksi työelämän perusturva on syytä kirjata lakiin ja koskemaan kaikkia. Minimipalkka on tästä hyvä esimerkki. Pitää muistaa, että kasvava määrä työntekijöitä – yksityisellä sektorilla jo lähes joka kuudes – on työehtosopimusjärjestelmän ulkopuolella.