Espoon kaupunki - Esbo stad

Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä: Accountor Towerin avajaiset jatkavat kasvutarinaa

Jaa
”Espoon tunnetuimman nähtävyyden, Raaden hampaana tunnetun entisen Nesteen tornin, avautuminen uudistettuna on osa Keilaniemen, Otaniemen ja Tapiolan kasvutarinaa”, totesi kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä Accountor Towerin avajaisissa 23.1.
Accountor Tower on osa rakentuvaa Keilaniemenrantaa
Accountor Tower on osa rakentuvaa Keilaniemenrantaa

”Accountor tuo lisää elinvoimaa ja palveluja, mikä rikastuttaa alueen kansainvälistä kilpailukykyä osaamisintensiivisten yritysten ja työpaikkojen alustana”, Mäkelä sanoi.

Nesteen Tornin rakentaminen 1970-luvulla oli suomalaisen elinkeinoelämän näkyvä merkkipaalu, jota tultiin ihmettelemään kauempaakin. Torni oli korkean rakentamisen edelläkävijä Suomessa vuosikymmeniä ennen kuin vastaavia hankkeita ryhdyttiin toteuttamaan laajemmin.

Tulevina vuosina Keilaniemestä kehitetään yhä monipuolisempi yritys-, tutkimus- ja innovaatioalue Aalto-yliopiston ja Tapiolan läheisyyteen. Keilaniemen metroaseman ja sen viereen tulevan Raide-Jokerin päätepysäkin ympäristössä on vireillä useita kiinteistökehityshankkeita, jotka tuovat merkittävästi uutta toimisto- ja liiketilaa, hotelleja ja myös asumista. Kehä I:n tunnelin päälle on rakenteilla puisto, jossa kulkeva kevyen liikenteen väylä yhdistää Keilaniemen ja Tapiolan toisiinsa.

Viime maanantaina esimerkiksi Fiskars Group ilmoitti pääkonttorinsa tulosta Keilaniemeen. Tulevaisuudessa Keilaniemessä myös asutaan hyvien palvelujen äärellä. Maamerkkeinä näkyviä korkeita torneja tulee lisää, sillä suunnitelmissa on jopa 40-kerroksisia asuintaloja ja 161-metrinen toimisto- ja hotellitorni. Rantaraitille on suunnitteilla palvelutarjontaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Accountor Tower on osa rakentuvaa Keilaniemenrantaa
Accountor Tower on osa rakentuvaa Keilaniemenrantaa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoossa ja Kauniaisissa toisen asteen opinnot pääsee aloittamaan syksyllä 2025 yhteensä yli 3900 oppivelvollista nuorta12.6.2025 08:56:41 EEST | Tiedote

Espoon kaupungin suomenkielisissä lukioissa aloittaa tulevana syksynä 2151 uutta opiskelijaa (vuonna 2024: 2 123), Steinerkoulun lukiossa 34 ja Kauniaisten lukiossa 134. Aloituspaikkoja on varattu syksyllä 2025 alkavaan suomenkieliseen lukiokoulutukseen 66,3 %:lle Espoon perusopetuksen päättävistä oppilaista. Ensisijaisia hakijoita kevään yhteishaussa Espoon suomenkielisiin lukioihin oli 2599 (vuonna 2023: 2615). Hakijamäärä laski vain 16 opiskelijalla edellisestä vuodesta. Espoon ruotsinkielisen lukion Mattlidens gymnasiumin yleislinjalle haki ensisijaisia hakijoita 143, aloituspaikkoja oli 200. Mattlidens gymnasiumin IB-linjalle haki ensisijaisia hakijoita 74, aloituspaikkoja oli 50. Aloituspaikkoja on varattu ruotsinkieliseen lukiokoulutukseen 64 %:lle Espoon ruotsinkielisen perusopetuksen päättävistä oppilaista. Kauniaisten ruotsinkielisessä lukiossa aloittaa syksyllä 97 uutta opiskelijaa. Omniaan valittiin yhteishaussa yhteensä 1 550 uutta opiskelijaa, joista 1260 on oppivelvollis

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye