Pellon Alko uudistuu
24.1.2020 08:07:50 EET | Alko Oy | Tiedote

Pellon Alko uudistetaan, ja se toimii siksi väistötilassa nykyisen myymälän etuosassa 3.–8.2. Myymälä avataan uusittuna maanantaina 10.2. klo 9.
”Pyrimme siihen, että myymälät ovat ilmeeltään raikkaat, toiminnoiltaan selkeät ja asiakkaille helposti hahmotettavat. On myös ehdottoman tärkeää, että uusitut tilat tukevat henkilöstöämme maailmanluokan palvelussa”, kertoo aluepäällikkö Kaija-Leena Kerkelä.
Vuoden 2019 lopussa kaikkiaan yli kolmasosa Alkon myymälöistä oli remontoitu uuteen ilmeeseen ja toiminnallisempiin ratkaisuihin. Pellon myymälä on yksi tänä vuonna uudistettavasta noin 40 myymälästä.
Uudistetun myymälän valikoimassa 600 tuotetta
Pellon Alkon valikoima koostuu remontin jälkeen noin 600 tuotteesta, joista panimotuotteita on noin 75, väkeviä noin 200, viinejä 300 ja alkoholittomia juomia 25. Remontin jälkeenkin myymälässä palvellaan maanantaista torstaihin sekä lauantaisin klo 9– 18. Perjantaisin myymälä on avoinna klo 9–21.
”Haluamme tarjota parasta asiakaspalvelua. Meillä on todella asiantunteva ja työstään innostunut henkilöstö, joka osaa suositella tuotteita hetkeen kuin hetkeen. Vastuullisuus on selkäytimessämme, ja meiltä saa lisätietoa vaikkapa kevyemmistä tai eettisen sertifioinnin juomavaihtoehdoista. Otamme myös mielellämme vastaan asiakkaidemme tuotetoiveita,” palvelupäällikkö Airi Ainassaari sanoo.
Alkon noin 9 000 tuotteen koko valikoima on saatavilla Alkon verkkokaupasta ja tilattavissa mihin tahansa Alkon myymälään tai noutopisteeseen, joita Alkolla on noin 100. Verkkokauppatilauksen voi tehdä myös Alkon myymälässä, jossa henkilökunta opastaa mielellään.
Alkon mobiilisovelluksen avulla asiakas voi tutustua koko tuotevalikoimaan, varmistaa haluamansa tuotteen saatavuuden, tilata tuotteita sekä nähdä lähimmän myymälän ja sen aukioloajat. Tilaa on myös muistiinpanoille ja omille tuotelistoille. Sovelluksen on ladannut jo noin 45 000 käyttäjää.
Lisätiedot:
Pohjois-Suomen aluepäällikkö Kaija-Leena Kerkelä, puh 020 711 6901, Kaija-Leena.Kerkela@alko.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alko Oy
Porin Eteläväylän Alko muuttaa Prisman liikekeskukseen – kesä näkyy myymälässä värikkäänä ja raikkaana valikoimana12.5.2026 06:59:16 EEST | Tiedote
Porin Eteläväylän Alkon myymälä muuttaa Prisman liikekeskukseen ja samalla myymälä saa nimekseen Alko Länsi-Pori. Kevään juhlakausi ja lähestyvä kesäsesonki ovat tuoneet myymälään runsaasti kesäistä valikoimaa: värejä, kuplia ja raikkaita vaihtoehtoja.
Kuopion Haapaniemen Alko muuttaa uuden K-Citymarketin yhteyteen – upea keväinen juomavalikoima täyttää myymälän5.5.2026 10:51:35 EEST | Tiedote
Kuopion Haapaniemen Alkon myymälä muuttaa Saaristokadulle valmistuvaan K-Citymarketin kauppakeskukseen. Uusi sijainti tarjoaa Alkon asiakkaille sujuvaa asiointia kauppakeskuksen muiden palvelujen äärellä. Kevään juhlakausi ja lähestyvä kesäsesonki näkyvät myymälässä kesäisen valikoiman runsautena.
Seinäjoen Nurmon Alko muuttaa uuteen liiketilaan – keväisiä juomia myymälä täynnä21.4.2026 09:39:18 EEST | Tiedote
Seinäjoen Nurmon Prisman Alkon myymälä muuttaa uuteen liiketilaan samassa kiinteistössä. Kevään juhlakausi ja lähestyvä kesäsesonki näkyvät myymälässä kuplivien, raikkaiden ja värikkäiden juomien runsautena.
Levin Alko muuttaa huhtikuussa20.4.2026 07:45:16 EEST | Tiedote
Kittilän Levin Alkon myymälä muuttaa uuden S-marketin yhteyteen. Myymälä on avoinna nykyisessä sijainnissa tiistaihin 21.4. saakka ja avataan uudessa sijainnissa torstaina 23.4.
Helsingin Munkkivuoren Alkon myymälä suljetaan ostoskeskuksen remontin vuoksi16.4.2026 07:25:00 EEST | Tiedote
Helsingin Munkkivuoren Alko suljetaan ostoskeskuksen peruskorjauksen alta ja palvelut keskitetään muihin alueen myymälöihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
