Kuntaverovertailu 2020: Mikkeli on maakuntakeskusten kirein verottaja
Mikkeli nousee maakuntakeskusten kireimmäksi verottajaksi Veronmaksajien kuntaverovertailussa vuonna 2020.
Mikkeli kiristi kunnallista tuloveroprosenttiaan peräti 1,50 prosenttiyksikköä vuodelle 2020. Ilman veroprosentin nostoa keskituloisten palkansaajapuolisoiden verotaakka* olisi tänä vuonna 1 020 euroa pienempi.
Mikkelin jälkeen seuraavaksi kirein verotus maakuntakeskuksista on Kokkolassa ja Rovaniemellä. Keveimmin verottavaa Helsinkiä seuraavat puolestaan Turku ja Jyväskylä.
Vertailun laskelmissa palkansaajapuolisot maksavat Mikkelissä yli 2 900 euroa enemmän kunnallis-, kirkollis- ja kiinteistöveroa kuin Helsingissä.
Veronmaksajien selvityksessä vertaillaan kunnallisia veroja Manner-Suomen kunnissa. Selvityksen laati Veronmaksajien ekonomisti Janne Kalluinen.
”Tuloveroprosenttiaan nostaneiden kuntien joukossa oli tänä vuonna myös useita suuria maakuntakeskuksia, kuten Tampere, Kuopio ja Vaasa. Kunnallisveroprosentit nousivat tänä vuonna kunnissa, joissa asuu yhteensä yli miljoona suomalaista”, Kalluinen toteaa.
Suurin kunnallinen tuloveroprosentti on tänä vuonna Halsualla - 23,50 - ja se on yhden prosenttiyksikön suurempi kuin korkein kunnallinen tuloveroprosentti viime vuonna. Alinta tuloveroprosenttia soveltaa jälleen Kauniainen (17,00).
”Kauniaisissa vertailun esimerkkipuolisot maksavat tuloistaan veroja ja veronluonteisia maksuja noin 21 908 euroa, joka on noin 4 900 euroa vähemmän kuin Halsualla”, Kalluinen kertoo.
Halsuassa ja Mikkelissä veroprosentit nousivat 1,50 prosenttiyksikköä vuodelle 2020. Sotkamossa tuloveroprosentti keveni saman verran. Muutokset vaikuttavat esimerkkipuolisoiden tuloihin 1 020 eurolla.
Muita ankaria verottajakuntia ovat muun muassa Kyyjärvi, Veteli ja Savonlinna. Keveimpiin verottajiin kuuluvat vastaavasti Espoo, Helsinki, Eurajoki ja Vantaa. Maakunnista verotus on keskimäärin keveintä Uudellamaalla, kireintä Etelä-Savossa.
Kuntien verot 2020 -selvitys esimerkkilaskelmineen sekä lista lievimmin ja ankarimmin verottavista kunnista ovat luettavissa Veronmaksajien verkkosivuilla, veronmaksajat.fi
*Kunnallis- ja kirkollisvero sekä valtionvero, yleisradiovero ja sosiaalivakuutusmaksut
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
ekonomisti Janne Kalluinen, Veronmaksajat, puh. 09 6188 7327 ja 0443 210 990
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Veronmaksajain Keskusliitto on kansalaisten ja yhteisöjen riippumaton järjestö, jolla on noin 230 000 jäsentä. Järjestön tavoitteena on kohtuullinen ja oikeudenmukainen verotus, ja se neuvoo suomalaisia kaikissa verotukseen liittyvissä asioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veronmaksajain Keskusliitto
Tänään on taksvärkkipäivä! 10.6. veronmaksaja alkaa tienata omaan kukkaroon10.6.2025 00:00:00 EEST | Tiedote
JULKAISUVAPAA 10.6.2025 klo 00.00 Tiistaina 10. kesäkuuta Suomessa vietetään perinteistä veronmaksajan taksvärkkipäivää. Tästä päivästä lähtien vuoden loppuun saakka kansalaisten tulot jäävät kokonaan omaan käyttöön. Alkuvuosi on siis laskennallisesti paiskottu töitä yhteisen hyvinvoinnin rahoittamiseksi. Vuonna 2025 kokonaisveroasteen arvioidaan Suomessa olevan 43,1 prosenttia* suhteessa kansantuotteeseen, kun mukaan lasketaan muun muassa valtion, kuntien ja kirkon tuloverot, kulutusverot sekä lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut. Veronmaksajan taksvärkkipäivää on vietetty Suomessa vuodesta 1981 lähtien. Tuolloin kansantalouden veroaste oli 37,3 prosenttia. Alkuvaiheessa päivän vietto ajoittui toukokuulle, jolloin Suomen veroaste oli lähellä EU-maiden keskitasoa. Vuosituhannen vaihteen jälkeen taksvärkkipäivä on ajoittunut juhannuksen ja kesäkuun alkupuolen välille. Suomen veroaste on tänä aikana ollut noin 3– 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin EU15-maiden veroasteiden keskiarvo. *) V
Lehtinen kehysriihestä: Onnistunut veropaketti vauhdittaa kasvua ja korjaa verotuksen pahimpia vinoumia23.4.2025 23:11:25 EEST | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää hallituksen kehysriihen veroratkaisuja pääosin onnistuneena kokonaisuutena. - Ansiotulojen verotuksen ja yhteisöveron muutokset tukevat talouden kääntymistä kasvuun. Samalla ratkotaan joitakin verojärjestelmän pitkäaikaisia rakenteellisia vinoumia, Lehtinen toteaa. Tärkein muutos on ansiotulojen tuntuva yleinen keventäminen, jonka yhteydessä myös alennetaan selvästi korkeimpia marginaaliveroja. Suomessa toteutetaan siis viimein marginaaliverojen uudistus, jonka naapurimaamme Ruotsi käynnisti jo vuonna 2020 poistamalla tuloveroasteikosta ylimmän asteikkoluokan. - Kehysriihessä linjattujen muutosten jälkeen ylimmät marginaaliverot alenevat Suomessa viimeinkin suurin piirtein Ruotsin tasolle. Lehtinen muistuttaa, että näiden alennusten jälkeenkin hyvätuloisten lisäansioista menee edelleen yli puolet veroihin. Ylimmät marginaaliverot alenevat hallituksen paketissa tämän vuoden jopa noin 59 prosentista noin 52 prosenttiin. Ans
Veronmaksajien vaalikysely: Ehdokkaat tyrmäävät maakuntaveron4.3.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Selvä enemmistö eli 59 prosenttia kevään alue- ja kuntavaalien ehdokkaista suhtautuu erittäin tai jokseenkin kielteisesti maakuntaveroon. Myönteisesti suhtautuvia on vain 20 prosenttia. Jopa 80 prosenttia vastaajista uskoo, että uuden maakuntatason verottajan lisääminen kuntien ja valtion rinnalle kiristäisi ajan myötä verotusta kokonaisuutena. Tiedot selviävät Veronmaksajain Keskusliiton teettämästä kyselystä*, johon vastasi yli tuhat ehdokasta läpi puoluekentän. Maakuntaveron vastustus oli jyrkintä kokoomuksessa ja perussuomalaisissa. Myös sdp:n ja keskustan ehdokkaissa oli enemmän veron vastustajia kuin kannattajia. Myönteisesti veroon suhtauduttiin vain vasemmistoliiton ja vihreiden vastauksissa. - Kyselyn perusteella uusi oma vero ei ole tulevien päättäjien mielestä toimiva tapa rahoittaa hyvinvointialueita. Samaan lopputulemaanhan päätyi myös parlamentaarinen maakuntaverokomitea neljä vuotta sitten, huomauttaa Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen. Kysely kartoitti ehdokk
Veronmaksajien Lehtinen kasvutyöryhmästä: Perintöveron korvaaminen luovutusvoittoverolla kiristäisi laajasti verotusta, listaamattomien yhtiöiden osinkoveroa ei saa kiristää28.2.2025 14:48:16 EET | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää kasvutyöryhmän esitystä perintö- ja lahjaveron korvaamisesta luovutusvoittoverolla raakileena, joka synnyttää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. - Työryhmä on tarkastellut asiaa lähinnä yritysvarallisuuksien kertymisen ja sukupolvenvaihdosten kannalta. Tämä on tärkeä mutta aivan liian kapea näkökulma perintöverotukseen. - Tällaista kaikkia suomalaisia koskevaa verouudistusta pitää tarkastella huomattavasti laajemmin, sanoo Lehtinen. Oma lukunsa on työryhmän esitys kiristää samassa yhteydessä rajusti listaamattomien yhtiöiden osinkoina jakaman voiton verotusta. Tätä Lehtinen ei pidä järkevänä eikä hyväksyttävänä. Osinkoverotusta kiristämällä heikennettäisiin selvästi yrittäjyyden taloudellisia kannustimia, mikä olisi aivan väärä suunta. - Listaamattoman yhtiön osinkona jakaman voiton verotusta ei saa kiristää osana perintöverotuksen muutoksia, eikä muutenkaan. Perintöveron korvaaminen luovutusvoiton verotuksella uhk
Veronmaksajat: Yhteisöveron alennus 18 prosenttiin on kannatettava kasvutoimi - listaamattoman yhtiön osinkoverotusta ei saa kiristää18.2.2025 13:39:58 EET | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen kannattaa yhteisöveron alentamista 18 prosenttiin osana hallituksen tulevan kasvuriihen veroratkaisuja. Yhteisöveron alentaminen olisi erinomainen kasvutoimi, joka parantaisi Suomen asemaa tiivistyvässä kansainvälisessä verokilpailussa. - Tämä olisi vahva ja konkreettinen signaali kaikille, että Suomi on myös tulevaisuudessa yritysmyönteinen ja turvallinen toimintaympäristö, Lehtinen katsoo. Staattiset verotuottolaskelmat eivät yhteisöveroa alennettaessa ole perusteltuja, sillä veropohja vahvistuu alennuksen dynaamisten vaikutusten kautta. Yhteisöverokantaa alennettiin edellisen kerran tuntuvasti vuonna 2014. Yhteisöveron tuotto pysyi selkeästä alennuksesta huolimatta aluksi lähes aiemmalla tasolla, ja on sittemmin kasvanut vahvasti. - Yhteisöveron maltillinen alennus ei tälläkään kertaa uhkaa yhteiskunnan verotuottoja, vaan päinvastoin turvaa niitä. Yhteisöveron alennus kannustaisi myös paikallisesti toimivia listaamattomia yr
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme