Ravintola Revolution on nyt valmis uudelle vuosikymmenelle – avajaisia juhlitaan viikonloppuna

Suosittuna lounas- ja illallisravintolana sekä yökerhona tunnettu ravintola Revolution on ollut suljettuna remontin vuoksi viimeisten kolmen viikon ajan. Uudistuksen myötä Revolution on päivitetty tälle vuosikymmenelle, entistä viihtyisämmäksi ja muuntautumiskykyisemmäksi.
− Remontti on sujunut aikataulussa ja suunnitelmien mukaisesti. Olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen. Lauantaina 1.2. pääsemme toivottamaan jälleen asiakkaat tervetulleiksi upeasti uudistettuun, freesiin ravintolaamme Jyväskylän ytimeen, iloitsee ravintolapäällikkö Jukka Puhalainen.
Asiakkaiden palvelukonsepti säilyy remontin jälkeen entisellään, kellon ympäri toimivana, monipuolisena ruoka- ja illanviettoravintolana sekä yökerhona. Tilojen uudistamisen ohella myös ravintolan palvelumallia on hiottu uudelle vuosikymmenelle.
− Palvelua viedään enemmän henkilökohtaiseen, kansainvälisempään suuntaan. Ruuassa taas palataan alkulähteille skandinaaviseen grillinkatkuiseen cross-kitcheniin, Puhalainen kertoo.
Uudistuneen Revolutionin avajaisia juhlitaan viikonlopun aikana.
− Lauantaina avajaiset aloitetaan aamupäivällä klo 11 ja päätetään villeihin DJ Ulrikan säestämiin bileisiin neljältä aamuyöstä. Yllätysohjelmaa on varmasti luvassa, lupaa Puhalainen pilke silmäkulmassa.
− Sunnuntaina nautitaan päivällä juhlabrunssia ja yömyöhällä seurataan amerikkalaisen jalkapallon Super Bowl -finaalia maanantain pikkutunneilla asti.
Sisällä tehtyjen muutosten lisäksi myös ravintola Revolutionin terassi uudistetaan kesällä 2020.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, Jukka Puhalainen, Revolution ravintolapäällikkö, 010 767 5490
Osuuskauppa Keskimaa, Katja Ylitalo, ryhmäpäällikkö, 010 767 3068
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 625 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 130 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Sokkarin parkkihallin hinnoittelu uudistuu – ensimmäisten tuntien hinnat puolittuvat ja ensimmäiset kaksi tuntia ilmaiseksi sunnuntaisin18.2.2025 13:45:00 EET | Tiedote
P-Sokoksen uusi hinnoittelu astuu voimaan 21. helmikuuta 2025, ja se tarjoaa asiakkaille entistä edullisempia ja joustavampia pysäköintimahdollisuuksia. Perusmaksua on laskettu kahden ensimmäisen tunnin osalta 1 eurosta per 30 minuuttia 1 euroon per tunti, eli hinta on puolittunut entisestä. Lisäksi sunnuntaisin kaksi ensimmäistä tuntia ovat ilmaisia.
Keskimaan Ilo auttaa 2025 -lahjoituksella autetaan keskisuomalaisia nuoria toimimaan turvallisemmin verkossa14.2.2025 09:45:01 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan vuoden 2025 Ilo auttaa -lahjoituksen tavoitteena on parantaa keskisuomalaisten nuorten hyvinvointia ja mielenterveyttä tarjoamalla heille tukea ja resursseja digitaalisessa maailmassa toimimiseen ja välillisesti myös siellä esiintyvien ilmiöiden (esim. kiusaaminen, yksinäisyys ja ulkopuolisuus) käsittelyyn. Lisäksi aiheen tiimoilta järjestetään koulutuksia nuorisotyöntekijöille ja vanhempainiltoja nuorten vanhemmille. Toteuttajakumppaneina toimivat Keski-Suomen kuntien nuorisopalvelut ja Mieli ry. Lahjoituksen kokonaissumma on 143 410 euroa.
Kauppakeskus Sokkari vahvistaa asemaansa – Kekäle avaa uuden myymälän syyskuussa13.2.2025 11:50:00 EET | Tiedote
Kauppakeskus Sokkari vahvistaa asemaansa Jyväskylän keskustassa, kun merkkivaatteisiin erikoistunut vaateliike Kekäle avaa syyskuussa uuden myymälänsä Sokkarin katutasossa.
Ravintola Frans & Sandra uudistuu: huippuammattilaisten suunnittelema ruokalista pohjautuu klassiseen ranskalaiseen keittiöön, ja koko viinilista on saatavilla laseittain31.1.2025 09:35:00 EET | Tiedote
Jyväskylän suosittu ranskalaisesta keittiöstä tunnettu Frans & Sandra esittelee uuden, huippuammattilaisten suunnitteleman menun, joka tuo esille Ranskan alueelliset herkut ja makuaarteet. Helmikuusta alkaen asiakkaat pääsevät nauttimaan monipuolisista ruoka- ja juomakokonaisuuksista, jotka tekevät ruokailusta elämyksellisen kokemuksen.
Prisma Seppälän pullonpalautus uudistuu − asiakkaat voivat pian palauttaa säkillisen muovipulloja ja tölkkejä kertakaadolla24.1.2025 10:00:50 EET | Tiedote
Prisma Seppälässä voi pian palauttaa juomapakkaukset nopeasti ja käsiä likaamatta TOMRA R1 -palautusautomaatteihin. Prisma Seppälän kahden ”kaatokoneen” palautuspiste on Jyväskylän ja koko Keski-Suomen ensimmäinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme