Suomalainen Kirjakauppa palkittiin jo viidennen kerran Suomen innostavimpana työpaikkana
”Suomalainen Kirjakauppa on ollut useita vuosia peräkkäin yksi Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen voittajista. Kyseessä on aivan erityinen saavutus, sillä tunnustus myönnetään parhaisiin tuloksiin henkilöstökokemuksensa kehittämisessä saavuttaneille suomalaisorganisaatioille. Suomalaisen Kirjakaupan tulokset kertovat siitä erityisestä hienosta kehittämistyöstä, jota he organisaationa tekevät pitkäjänteisesti yhdessä henkilöstönsä kanssa,” kertoo Eezy Spirit Oy:n markkinointi- ja viestintäjohtaja Piia Aalto.
"Jo viidettä kertaa saamamme tunnustus kertoo, että motivoituneella ja sitoutuneella henkilöstöllämme on töissä hyvä fiilis. Henkilöstötutkimuksessamme korostuivat iloksemme työnantajan tuki ammatillisessa kehittymisessä, kannustava palautekulttuuri sekä mahdollisuus osallistua päätöksentekoon. Onnistumisen- ja merkityksellisyyden kokemuksella on korvaamaton merkitys liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamisessa. Henkilökuntamme tyytyväisyys näkyy ja kuuluu myös loistavissa asiakaskokemuksissa," toteaa Suomalaisen HR-päällikkö Kristian Tötterman.
Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen myöntää Eezy Spirit. Tunnustus perustuu Eezy Spiritin vuonna 2019 sadoissa suomalaisissa organisaatioissa toteuttamiin henkilöstötutkimuksiin.
Lisätietoja:
Kristian Tötterman
Suomalainen Kirjakauppa
050 311 5530
kristian.totterman@suomalainen.com
Suomalainen Kirjakauppa - Suomen innostavin työpaikka jo viidettä kertaa.
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomalainen Kirjakauppa
Taiteiden yötä juhlitaan 14.8. Aleksanterinkadun Suomalaisessa: vieraina muun muassa Niko Saarinen ja Arttu Tuominen11.8.2025 15:34:00 EEST | Kutsu
Taiteiden yötä juhlitaan jälleen tulevana torstaina lippulaivamyymälässämme Aleksanterinkadulla. Luvassa on unohtumaton ilta täynnä mielenkiintoisia haastatteluja ja taidetyöpajoja.
Suomalainen Kirjakauppa muuttaa Lahdessa kauppakeskus Trioon11.8.2025 15:05:28 EEST | Uutinen
Lahden Suomalainen Kirjakauppa siirtää toimintansa Aleksanterinkadulta kauppakeskus Trioon loppuvuodesta. Nykyinen Aleksanterinkadun myymälä palvelee asiakkaita normaalisti vielä joulukuun aikana.
Patisserie Teemu Aura lanseeraa uuden Book Café -kahvilan Suomalaisen Kirjakaupan myymälään Helsingin sydämeen11.4.2024 08:48:11 EEST | Tiedote
Ilmoitamme ilolla Patisserie Teemu Auran saapumisesta Aleksanterinkadun Suomalaisen Kirjakaupan yhteyteen 22.4.2024 alkaen.
Suomalaisen Kirjakaupan uusi verkkokurssipalvelu Suomalainen Monitaito on täällä!24.11.2022 15:47:53 EET | Tiedote
Suomalainen Kirjakauppa on avannut uuden verkkokurssipalvelun, Suomalainen Monitaidon. Palvelusta löytyy monipuolinen valikoima ajankohtaisia ja innostavia verkkokursseja koottuna yhdelle sivustolle.
KUTSU: Peruutuspaikkoja auki! Suomalaisen hyvinvoinnin aamu 27.4.26.4.2022 10:48:54 EEST | Kutsu
Peruutuspaikkoja auki! Kutsumme sinut mukaan ihanaan hyvinvoinnin aamuun Helsingin Aleksanterinkadun myymäläämme ke 27.4.2022 klo 9-10.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme