Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Matka-ajat päiväkoteihin ovat pysyneet ennallaan Helsingissä

4.2.2020 10:30:00 EET | Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala | Tiedote

Jaa
Helsinki selvitti lokakuussa 2019 varhaiskasvatuksen matka-aikoja kävellen ja julkisella liikenteellä lapsen kotiosoitteesta päiväkotiin. Suomenkielisen varhaiskasvatuksen matka-ajan (10,8 min) ja kävelyetäisyyden (1100 metriä) keskiarvot ovat pysyneet samana verrattuna vuoteen 2018. Alueiden välillä on pientä vaihtelua. Myös ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen tietoja selvitettiin nyt ensimmäistä kertaa. Ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen matka-ajan keskiarvo oli 15,7 min ja kävelyetäisyyden keskiarvo 1600 metriä.

Helsinkiin valmistui vuoden 2019 aikana n. 1340 uutta kunnallista suomenkielistä päiväkotipaikkaa. Samaan aikaan kaupungin päiväkodeissa hoidossa olevien lasten määrä kasvoi 660 lapsella. Helsingissä tarjotaan 5- vuotiaille maksutonta varhaiskasvatusta 4 tuntia päivässä. Varhaiskasvatuksen keskimääräinen aloitusikä Helsingissä on 2,6.

Varhaiskasvatusikäisten lapsien väestöosuus on kääntynyt laskuun (-400 lasta) ja pysyy hieman alhaisempana kaupungin väestöennusteen mukaan parin vuoden ajan.

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen osalta yli 30 min matka-aikoja oli tarkastelujaksolla 2,6 % (605 lasta). Edellisenä vuonna luku oli 2,4 % (554 lasta). Ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen osalta yli 30 min matka-aikoja oli tarkastelujaksolla 2,4 % (46 lasta).

Joissain tapauksissa lapselle haetaan päiväkotipaikkaa esimerkiksi huoltajan työpaikan läheltä tai kielikylpymahdollisuuden vuoksi kauempaa kotoa, mikä osaltaan pidentää keskimääräisiä matka-aikoja. Valtaosa kuitenkin hakee paikkaa kodin läheltä ja yhä useampi myös saa paikan omasta peruspiiristään.

”Pidämme tärkeänä seurata matka-aikoja ja niiden kehittymistä. Arjen toimivuuden näkökulmasta on ymmärrettävää, että päiväkotipaikka halutaan useimmiten läheltä kotia. Alueellisen seurannan, ennakoinnin ja päiväkotipaikkojen määrän nostamisen vuoksi paikan saa suurin osa läheltä kotia. Tämä ei kuitenkaan toteudu kaikkien osalta ja tältä osin työtä tulee jatkaa”, toteaa Helsingin varhaiskasvatusjohtaja Satu Järvenkallas”.

Vuonna 2020 aikana valmistuu 700 uutta päiväkotipaikkaa muun muassa Maunulaan, Jakomäkeen, Lauttasaaren, Vallilaan, Kumpulaan ja Vartiokylään.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Työpajankatu 8
00580 Helsinki

09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto kokoontuu tiistaina 19.5.202615.5.2026 13:16:02 EEST | Tiedote

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto kokoontuu tiistaina 19. toukokuuta klo 16.30. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa päätös Helsingin varhaiskasvatussuunnitelman muutoksista 1.8.2026 alkaen sekä päätös englanninkielisen lukiokoulutuksen opiskelijaksi ottamisen perusteista. Jaoston kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.

Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 5.5.202630.4.2026 15:16:42 EEST | Tiedote

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 5. toukokuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa päätös kasvatuksen ja koulutuksen toimialan osallisuussuunnitelmasta vuosille 2026–2029. Lisäksi esityslistalla on seuraavat tilahankkeet: päätös osoitteeseen Suuntimotie 28 sijoittuvien Puistolanraitin yhtenäisen peruskoulun laajennuksen ja uuden perustettavan päiväkodin tilojen tarveselvityksestä sekä päiväkotien Klaara ja Vihtori lakkauttamisesta päätös osoitteessa Tilkankatu 19 sijaitsevan Pikku Huopalahden ala-asteen koulun ja päiväkoti Purjeen perusparannuksen tarveselvityksestä lausunto osoitteessa Jakomäenpolku 6 sijaitsevan Kankarepuiston peruskoulun ja päiväkodin lisätilan hankesuunnitelmasta lausunto Pukinmäessä osoitteessa Kenttäkuja 12 sijaitsevan Pukinmäenkaaren peruskoulun hankesuunnitelmasta Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toim

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye