
Saudi-Arabia vaientaa kriittiset äänet julmassa erikoistuomioistuimessa
Amnesty Internationalin tänään torstaina 6. helmikuuta julkaisema Muzzling critical voices: Politicized trials before Saudi Arabia's Specialized Criminal Court -raportti tuo esille kriittisten äänien systemaattisen hiljentämisen Saudi-Arabiassa.
Kruununprinssi Mohammed bin Salman on viime vuosina kiillottanut maan julkisuuskuvaa erilaisilla uudistuksilla, kuten myöntämällä naisille ajo-oikeuden. Uudistuksilla ei kuitenkaan ole ollut todellista vaikutusta maan ihmisoikeustilanteeseen. Saudi-Arabia syyllistyy vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin, kun se tuomitsee ihmisiä räikeän epäoikeudenmukaisessa erikoistuomioistuimessa, esimerkiksi kidutuksella saatujen valheellisten tunnustusten perusteella.
Erikoistuomioistuimessa käsitellään ihmisoikeuspuolustajiin, toimittajiin, taloustieteilijöihin, uskonnollisiin johtajiin ja aktivisteihin kohdistuvia syytteitä. Syytetyistä moni kuuluu maan shiiavähemmistöön.
Amnestyn tutkimusten mukaan ainakin 20 shiiaa on tuomittu kuolemaan kiduttamalla saatujen tunnustusten perusteella. Heistä 17 on jo teloitettu.
“Amnestyn tutkimus paljastaa Saudi-Arabian julkisuuskuvan valheellisuuden. Maan hallitus käyttää häikäilemätöntä valtaa tukahduttaessaan niitä rohkeita ääniä, jotka puolustavat ihmisoikeuksia tai vaativat todellisia uudistuksia”, sanoo Heba Morayef, Amnesty Internationalin Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan aluejohtaja.
“Jokainen vaihe erikoistuomioistuimen oikeusprosessissa on ihmisoikeusloukkausten tahraama: oikeusavun kieltäminen, eristysvankeus ja kiduttamalla saatuihin tunnustuksiin perustuvat tuomiot ovat kaikki esimerkkejä tästä”, Morayef jatkaa.
Terrorismin vastaisen lain mielivaltaista tulkintaa
Erikoistuomioistuimen langettamien tuomioiden pohjalla on usein epämääräinen tulkinta terrorismin vastaisesta laista, joka kriminalisoi rauhanomaisen mielipiteenilmaisun ja samaistaa poliittisen toiminnan terrorismirikoksiin.
Amnesty on käynyt läpi 95 tuomioistuimessa vuosina 2011-2019 käsiteltyä tapausta. Yleisimmät syytteet koskivat “tottelemattomuutta hallitsijaa kohtaan”, “viranomaisten rehellisyyden kyseenalaistamista” tai “väärän tiedon levittämistä ulkomaalaisille ryhmille”.
Amnesty International vaatii mielipidevankien välitöntä ja ehdotonta vapauttamista. Lisäksi Amnesty vaatii kidutussyytösten riippumatonta tutkintaa sekä perustavanlaatuisia muutoksia erikoistuomioistuimen toimintatapaan, jotta oikeusturvan toteutuminen voidaan jatkossa taata.
“Jos Saudi-Arabian kuningas ja kruununprinssi ovat tosissaan uudistusten kanssa, heidän täytyy vapauttaa kaikki mielipidevangit välittömästi ja ehdoitta. Maan tulee myös luopua kuolemanrangaistuksesta kokonaan”, toteaa Morayef.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iina LindemanTiedottaja
Puh:+358 40 833 1532iina.lindeman@amnesty.fiLiitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Amnesty International on maailman suurin ihmisoikeusjärjestö. Me teemme ihmisoikeudet tunnetuiksi, tutkimme vakavia ihmisoikeusloukkauksia ja kampanjoimme niitä vastaan kaikkialla maailmassa. Toimintamme perustuu yksittäisten ihmisten tuelle. Amnestyn Suomen osasto perustettiin vuonna 1967.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Amnesty International
Amnesty ja Human Rights Watch: Etiopian Länsi-Tigrayssa on meneillään etninen puhdistus – alueelle vaaditaan välitöntä humanitaarista apua6.4.2022 02:00:00 EEST | Tiedote
Etiopian Länsi-Tigrayssa vuodesta 2020 lähtien sotineet osapuolet ovat syyllistyneet laajamittaisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Siviilien teloitukset, massapidätykset, ryöstöt ja pakkosiirrot täyttävät sotarikosten tunnusmerkistön ja ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan, toteavat Amnesty International ja Human Rights Watch tänään julkaistussa raportissaan.
Amnestyn vuosiraportti: Venäjän sotatoimet pohjaavat järjestelmällisiin ihmisoikeusloukkauksiin – Suomelle moitteita perusturvasta ja translaista29.3.2022 01:01:00 EEST | Tiedote
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on räikeä kansainvälisen oikeuden loukkaus, jolle on luotu pohja järjestelmällisillä ihmisoikeusloukkauksilla. Amnesty Internationalin vuosiraportti avaa, kuinka ihmisoikeuspuolustajien, riippumattoman median ja kansalaisyhteiskunnan hiljentäminen on luonut otollisen maaperän sotatoimille.
Sotaa paenneiden auttaminen on vapaaehtoisten harteilla Puolassa – viranomaisten passiivisuus altistaa paenneet väkivallalle ja ihmiskaupalle24.3.2022 09:44:44 EET | Tiedote
Tilanne Ukrainan ja Puolan rajalla on kaoottinen ja vaarallinen. Se altistaa sotaa paenneet ihmiset kärsimyksen jatkumiselle. Amnestyn tutkijat tarkkailivat olosuhteita rajalla kymmenen päivän ajan ja haastattelivat Ukrainasta paenneita ihmisiä.
Mielenilmaus vaatii fossiiliriippuvuuden katkaisua4.3.2022 14:05:44 EET | Tiedote
Lauantaina 5.3.2022 eduskuntatalon edustalle kokoontuva mielenilmaus muistuttaa pääministeri Sanna Marinin hallitukselle, että Ukrainan sota ja kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin tuore raportti osoittavat yhteiskuntamme fossiiliriippuvuuden tuhoisuuden. Mielenosoittajat vaativat hallitusta lunastamaan lupauksensa fossiilivapaasta hyvinvointiyhteiskunnasta.
Synkkä selvitys lääkeyhtiöiden toiminnasta: “Jos haluamme pandemian päättyvän, suunnan on muututtava”14.2.2022 09:26:41 EET | Tiedote
Lääkeyhtiöt valmistivat 10 miljardia koronarokoteannosta vuonna 2021. Määrällä olisi päästy vaivatta Maailman terveysjärjestön (WHO) tavoittelemaan 40 prosentin globaaliin rokotekattavuuteen. Silti vain neljä prosenttia matalan tulotason maiden asukkaista oli saanut kaksi rokotetta koronaa vastaan vuoden loppuun mennessä.