Uutta tietoa vuokramarkkinoista: vakuuden pidättäminen ja vuokrien korottaminen luultua harvinaisempaa
6.2.2020 07:30:00 EET | Suomen Vuokranantajat ry | Tiedote
Tuoreen Vuokranantaja 2020 -kyselyn mukaan noin 80 % vuokranantajista on palauttanut viimeisimmän vuokrasopimuksen päättyessä koko vakuuden vuokralaiselleen. Vain alle 10 % vuokranantajista on joutunut pidättämään koko vakuuden. ”Puheet siitä, että vakuuden pidättäminen perusteetta vuokrasuhteen päättyessä olisi jokin yleinen vuokranantajien tapa, voidaan lopettaa”, toteaa Suomen Vuokranantajat ry:n toiminnanjohtaja Sanna Hughes.
”Vuokranantaja 2020 -kyselyn mukaan yleisimmät syyt vakuuden pidättämiselle ovat maksamattomat vuokrat ja huoneistolle aiheutettujen vahinkojen korjauskustannukset. Myös loppusiivouksen laiminlyönnin vuoksi vakuutta joudutaan pidättämään”, Hughes jatkaa.
Jos vuokranantaja joutuu pidättämään aiheutuneita kustannuksia, tulee vuokralaiselle toimittaa erittely kustannusten määrästä ja niiden perusteista. Vakuutta ei siis missään nimessä voi pidättää automaattisesti kokonaan, vaikka vuokralainen olisikin toiminut vuokrasopimuksen vastaisesti.
”Vakuudesta voi pidättää vain todelliset vuokranantajalle aiheutuneet vahingot, kuten maksamattomat vuokrat tai esimerkiksi ammattisiivoojan laskun, jos vuokra-asuntoa ei ole siivottu vuokrasuhteen lopuksi”, Hughes muistuttaa.
”Joskus vuokralainen voi ehdottaa viimeisten kuukausien vuokrien kuittaamista vakuudesta. Tähän ei kuitenkaan kannata suostua, sillä vuokranantajan tulee voida tarkistaa huoneiston kunto ennen vakuuden palauttamista. Käytännössä lopputarkastus kannattaa aina suorittaa yhdessä vuokralaisen kanssa sopimuksen päättyessä ja tämän jälkeen palauttaa vakuus viivytyksettä vuokralaiselle, jos kaikki on kunnossa”, Hughes kertoo.
Yksityinen vuokranantaja korottaa vuokraa maltillisesti ja ajautuu ongelmiin harvoin
Vuokramarkkinatilastojen perusteella yksityiset pienvuokranantajat ovat perinteisesti olleet vuokrankorotuksissaan markkinoiden maltillisimpia toimijoita. Vuokranantaja 2020 -kysely vahvistaa tätä kuvaa: suurin osa yksityisistä vuokranantajista ei korota vuokriaan edes vuosittain. Kyselyyn vastanneista 78 % ilmoitti korottavansa vuokraa harvemmin kuin kerran vuodessa.
”Yksityisillä vuokranantajilla on yleensä toiminnan pienimuotoisuuden vuoksi vain muutama vuokralainen, joista halutaan aidosti pitää kiinni. Pieni vuokrankorotus voikin muuttua nopeasti hyvin kannattamattomaksi, jos hyvä vuokralainen lähtee asunnosta sen vuoksi”, Hughes selittää.
Kokonaisuutena merkittävät ongelmat vuokrasuhteissa ovat harvinaisia vuokrasuhteiden määrään suhteutettuna. 92 % yksityisistä vuokranantajista ei ole joutunut viimeisen vuoden aikana purkamaan yhtäkään vuokrasopimusta.
”Yksityinen vuokranantaja toimii vuokramarkkinoilla pääsääntöisesti reilusti ja oikeudenmukaisesti. Suomessa tulisikin pitää huolta asuntosijoittamisen edellytyksistä eikä vaikeuttaa toimintaa liikaa esimerkiksi tarpeettoman tiukalla velkasääntelyllä. Kaikki tällaiset toimet satavat ulkomaalaisten rahastojen laariin ja edistävät suomalaisen asuntokannan omistuksen sekä verotulojen siirtymistä ulkomaille”, Hughes linjaa.
Vuokranantaja 2020 -kyselyyn osallistui 3150 vuokranantajaa ympäri Suomen. Vakuusmaksun pidättämisestä kysyttiin nyt vuokranantajilta ensimmäistä kertaa osana vuosittaista kyselyä. Lisää tuloksia löytyy osoitteesta vuokranantajat.fi/markkinatietoa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna HughesToiminnanjohtaja, Suomen Vuokranantajat ry
Puh:0400 440 903sanna.hughes@vuokranantajat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö, joka tekee vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 20 000 vuokranantajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Yli 30 vuotta vanha huoneenvuokralaki päivittyy – tätä muutos käytännössä tarkoittaa26.3.2026 13:56:38 EET | Tiedote
Hallitus on tänään 26.3.2026 antanut esityksensä huoneenvuokralain ja asunto-osakeyhtiölain päivittämiseksi. Huoneenvuokralain kohdalla on kyse merkittävästä asumisen lainsäädäntömuutoksesta, sillä nykyinen laki on yli 30 vuotta vanha. Uusi laki astuu voimaan näillä näkymin syksyn aikana. Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah kertoo, mitä muutoksia vuokra-asumisen arkeen on luvassa.
Asuntojen vuokrat -tilaston supistaminen tai jopa lakkauttaminen vaarantaisi asuntomarkkinoiden läpinäkyvyyden23.3.2026 05:11:00 EET | Tiedote
Vuokra-asumisen järjestöt varoittavat, että Tilastokeskuksen vuokratilastoinnin heikentäminen vähentäisi asuntomarkkinoiden läpinäkyvyyttä, päätöksenteon tietopohjaa ja markkinoiden toimivuutta. Järjestöjen mukaan luotettava vuokratilasto on keskeinen osa toimivaa asuntomarkkinaa ja talouden tietoinfrastruktuuria.
Vuokramarkkinan haasteet kääntyivät uudelleen kasvuun vuonna 2025 – tarjonta kasvoi ja loppuvuodesta vuokrat kääntyivät laskuun koko maassa13.3.2026 06:05:00 EET | Tiedote
Suomen Vuokranantajien analyysin mukaan vuosi 2025 oli vuokramarkkinoilla poikkeuksellisen haastava. Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen tarjonta nousi koko maan tasolla ennätykseen, keskimäärin 34 300 asuntoon, eikä tarjonta erityisesti suurimmissa kaupungeissa juuri vähentynyt. Samalla vuokrakehitys heikkeni: pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat keskimäärin 0,5 prosenttia (2024: +0,5 %), ja muualla Suomessa vuokrien nousu hidastui selvästi 0,6 prosenttiin (2024: 1,9 %). Katsaus on tehty yhdessä Vuokraovi.com kanssa.
Vuokranantajakysely 2026: Vuokralaisen näkökulma korostuu aiempaa enemmän – asuntosijoittamista ei rakenneta pelkän arvonnousun varaan11.2.2026 00:00:00 EET | Tiedote
Suomen Vuokranantajien tuore Vuokranantaja 2026 -kysely kertoo yksityisten vuokranantajien ajattelun muutoksesta viime vuosien markkinahaasteiden jälkeen. Vuokralaisvalinta, sijainti ja vuokralaisen näkökulma korostuvat aiempaa selvemmin, eikä tuotto-odotuksia rakenneta enää pelkän arvonnousun varaan. Samalla vuokralaisen löytäminen on yhä useammin haastavaa. Kyselyyn vastasi reilu 1600 asuntosijoittajaa.
Vuokrien lasku syvenee ja laajenee – vapaarahoitteiset vuokrat laskivat jo koko maassa15.1.2026 08:59:52 EET | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 viimeiseltä neljännekseltä loka-joulukuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat laskivat nyt sekä pääkaupunkiseudulla että muualla Suomessa. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 1,3 prosenttia vuoden takaisesta, ja muualla maassa laskua kertyi 0,5 prosenttia. Kyseessä on poikkeuksellinen tilanne, jossa vuokrien lasku ei enää rajoitu yksittäisiin kaupunkeihin tai alueisiin, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
