Coxa alensi taas hintojaan – reaalinen muutos neljässä vuodessa -10 %

Tekonivelsairaala Coxa Oy:n hallitus päätti laskea kuntahintoja tänä vuonna 0,5 prosenttia viime vuoden hoito- ja leikkaushintoihin verrattuna. Hinnanlasku kohdistetaan revisioleikkauksiin.
Kuluttajahintaindeksin kehitykseen verrattuna Coxan reaalihinnat ovat laskeneet neljässä vuodessa 10 prosenttia.
– Tekonivelleikkausten volyymit kasvavat koko Suomessa parin prosentin vuosivauhtia.
Meillä kasvu on ollut nopeampaa vapaan hoitopaikan valinnan kautta tulevien potilaiden ansiosta, kertoo Tekonivelsairaala Coxan toimitusjohtaja Kristiina Michelsson.
Tekonivelsairaala Coxassa tehtiin viime vuonna 5261 tekonivelleikkausta, kun määrä vuonna 2018 oli 4569 leikkausta.
Hintakehitys perustuu myös Coxan toiminnan rakenteeseen puhtaasti tekonivelleikkauksiin keskittyvänä fokussairaalana. Keskittymisen mahdollistamat ison volyymin prosessit ovat laskeneet kustannuksia.
Laadussa ja potilasturvallisuudessa onnistumisesta kertoo esimerkiksi Coxan asiakastyytyväisyyttä mittaava NPS-luku, joka oli viime vuonna 95.
– Kehitämme jatkuvasti omaa tekemistämme myös tuottavuuden näkökulmasta. Se tarkoittaa, että pyrimme aina tunnistamaan, mitä voisimme tehdä paremmin, toimitusjohtaja Michelsson sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kristiina Michelsson I toimitusjohtaja
050 409 8480 I kristiina.michelsson@coxa.fi
Sami Ahlström I talousjohtaja
050 566 0072 I sami.ahlstrom@coxa.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tekonivelsairaala Coxa Oy on Suomen ainoa puhtaasti tekonivelleikkauksiin erikoistunut sairaala, joka tekee vuosittain yli 5000 tekonivelleikkausta. Coxa työllistää yli 250 alan huippuosaajaa, jotka haluavat olla mukana kehittämässä tekonivelkirurgian huippuyksikköä.
Tekonivelsairaala Coxa Oy:lle on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys -merkin käyttöoikeus.
Yhtiön omistavat Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiri, Vaasan sairaanhoitopiiri, Tampereen kaupunki, Mänttä-Vilppulan kaupunki, Sastamalan kaupunki sekä Valkeakosken kaupunki.
Tekonivelsairaala Coxan tärkeimmät tavoitteet ovat parhaan mahdollisen hoidon tarjoaminen potilaille ja heidän palauttamisensa takaisin toimintakykyiseen arkeen. Coxan potilasturvallisuus on kansainvälisesti tarkasteltuna alansa huippuluokkaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tekonivelsairaala Coxa
Coxalla on paras maine sote-alan organisaatioista jo kolmatta kertaa peräkkäin15.6.2023 08:15:00 EEST | Tiedote
Coxa on sijoittunut jo kolmatta vuotta peräkkäin ensimmäiseksi T-Median toteuttamassa valtakunnallisessa sosiaali- ja terveysalan Luottamus&Maine erikoistutkimuksessa.
Coxassa lääkärin vastaanotolle pääsee myös videoyhteydellä13.2.2023 13:07:56 EET | Tiedote
Vuodesta 2023 alkaen Coxan lääkärin vastaanotolle pääsee perinteisen poliklinikkakäynnin lisäksi myös videoyhteydellä. Videovastaanotto on verkossa tapahtuva vastaanotto, jossa potilas tapaa Coxan ortopedin videoyhteydellä.
Tekonivelsairaala Coxan etäpoliklinikoiden vastaanottotoiminta päättyy vuoden 2022 lopussa16.11.2022 14:33:26 EET | Tiedote
Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa 1.1.2023, jolloin astuu voimaan uusi sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskeva lainsäädäntö. Coxa joutuu lain velvoittamana päättämään Pirkanmaan hyvinvointialueen ulkopuolisten etätoimipisteiden (Helsinki, Lahti, Turku, Pori) vastaanottotoiminnan vuoden 2022 lopussa.
Coxan potilasturvallisuusjohtaja Saara Ketolalle potilasturvallisuuden ansiomerkki17.9.2020 08:00:00 EEST | Uutinen
Perusteluissa todetaan, että Ketola on tehnyt systemaattista työtä potilasturvallisuuden kehittämiseksi ja itsensä kouluttamiseksi aiheeseen.
Coxan antimikrobinen vuodeosasto on sairaalatilojen tulevaisuutta24.1.2020 07:16:00 EET | Tiedote
Tekonivelsairaala Coxan uudella vuodeosastolla lähes kaikki kosketuspinnat sängyistä vetimiin ja liinavaatteista seinämaaleihin on pinnoitettu tai käsitelty hopeaa sisältävällä ainesosalla, joka tuhoaa bakteereja ja viruksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme