Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf

”Kuka muu muka?” – Tarja Juurakko-Koskinen on vuoden opo

Jaa
Hämeen ammattikorkeakoulun opinto-ohjaajana työskentelevä Tarja Juurakko-Koskinen on valittu vuoden 2020 opinto-ohjaajaksi.

Luettuaan Tarja Juurakko-Koskisen saavutuksia opon työssä valintaraati yhtyi erään hänen opiskelijansa toteamukseen ”Kuka muu muka vuoden opoksi?”. Raati oli myös vaikuttunut Juurakko-Koskisen pyrkimyksestä kehittää ohjaamista ja siten ehkäistä opintojen keskeyttämistä.

Juurakko-Koskinen on toiminut yläasteen, lukion ja nyt ammattikorkeakoulun opinto-ohjaajana. Ohjauksen kehittämistehtävissä hän on työskennellyt myös ammatillisessa sekä ohjaus- ja opetusalan täydennyskoulutuksessa, myös Kambodzassa. Ohjaus on siis tuttua monesta näkökulmasta.

Juurakko-Koskinen kertoo, että hänelle on ominaista luova työskentelyote, joka tarkoittaa uusien ratkaisumallien etsimistä, kehittämistä ja jatkuvaa halua oppia uutta. Innovoinnissa hänelle on tärkeää ideoiden kehittäminen realistisiksi toteuttamistavoiksi ja toimintamalleiksi.

Esimerkiksi keskeyttämisen kuumemittari on yksi innovaatio, jonka hän näkee potentiaaliseksi välineeksi syrjäytymisen ehkäisyssä.

Vuoden opo Tarja Juurakko-Koskinen on sosiaalisen median taitaja ja perehtynyt erityisesti sen pedagogisiin hyödyntämis- ja kehittämismahdollisuuksiin sekä netikettiin.

– Sosiaalinen media ja digitaalisuus ovat kuitenkin vain apuvälineitä sille, mitä opinto-ohjaajana osaan tehdä parhaiten. Kohtaaminen, mahdollisuuksien etsiminen ja löytäminen yhdessä ohjattavien kanssa ovat työni suola ja sokeri, toteaa Juurakko-Koskinen.

Vuoden opo -palkinto julkistettiin tänään valtakunnallisilla opopäivillä Tampereella jo 29. kerran. Valintaraadissa ovat mukana Suomen opinto-ohjaajat ry, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry ja Talous ja nuoret TAT.

Lisätiedot

SAK: Järjestöasiantuntija Tuula Rantila, puh. 040 560 5427
SOPO: Opinto-ohjaaja Armi Nurmi, puh. 040 341 6164
TAT: Johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen, puh. 040 545 2198

Avainsanat

Kuvat

Tarja Juurakko-Koskinen
Tarja Juurakko-Koskinen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Pitkänsillanranta 3
00530 Helsinki

020 774 000https://www.sak.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye