Kilpatanssi Remix – riisuttu ja ravisteltu

”Innostuin kilpatanssissa liikkeen tarkkuudesta, musikaalisuudesta ja kiinteästä yhteydestä tanssijoiden välillä.”, kertoo Satu Tuomisto. Sanna Hento jatkaa: ”Parasta kilpatanssia näkee treeneissä. Kun parit tanssivat hikisinä, hiukset naamalla, huohottaen ja hengästyen, silloin tunnen, että tanssi pääsee koskettamaan jotain minussa sekä tanssijana että katsojana. Tämän haluan tuoda näkyville. Teoksen lähtökohta minulle oli se, että halusin tutkia mitä kilpatanssilla voi tehdä. Ja mitä jää jäljelle kun riisutaan pois kaikki ulkoiset koristeet.”
Kilpatanssi Remix törmäyttää nykytanssin ja kilpatanssin. Teoksessa tyypilliset kilpatanssin kuviot ja liikkeet on miksattu uudelleen. Teos käyttää kilpatanssia arvaamattomalla tavalla ravistellen normeja ja kuorimalla vähitellen kilpatanssista pois ulkoiset tekijät; harjoitellut ilmeet, kimalluksen ja irtoripset. Jäljelle jää liike, tunne, yhteys ja merkitys. Teos riisuu näkyviin tanssijoiden kehollisen taidon paljastaen samalla ihmisyyden ja haavoittuvuuden.
Teos koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen tuo lavalle joukon senioritanssijoita (56–75-vuotiaita), jotka ravistelevat yhteiskunnan stereotypioita tanssin keinoin. Toinen osa kyseenalaistaa perinteiset paritanssiroolit ja riisuu kilpatanssista pois kaiken ylimääräisen; jäljelle jää vain liike. Kolmas osa tutkii, mihin säntillisesti treenattu kilpatanssijan keho yltää, kun sen päästää irti. Liikkeen ja äänen vuoropuhelu heittää tanssijan ja laulajan kiertoradalle ja vapauttaa heidät liikkeen alkulähteille.
Kilpatanssi Remix
Ensi-ilta lauantaina 29.2.2020 klo 19 Stoa, loppuunmyyty (kysy pressilippuja Monika Silander-Stoltilta)
Muut esitykset to 5.3., pe 6.3. ja la 7.3.2020 klo 19 Stoa
Nykytanssi-kilpatanssi -keskustelutilaisuus to 5.3. esityksen jälkeen, keskustelemassa Satu Tuomisto, Sanna Hento, Katja Koukkula ja Jussi Väänänen.
Ohjaus ja koreografia: Satu Tuomisto
Tanssi ja koreografia: Sanna Hento, Tiina Toyoki, Emil Kontinen
Tanssi: Onerva Anttila, Eija Karikivi, Reijo Karikivi, Hilkka Laitala, Jukka Laitala, Jaana Leinonen, Yrjö Leinonen, Aija Soikkeli, Jukka Soikkeli
Valosuunnittelu: Mia Kivinen
Äänisuunnittelu ja sävellys: Antti Rundelin
Laulu: Petra Poutanen-Hurme
Teosta tukee: Taiteen edistämiskeskus, Helsingin kaupunki
Tuotanto: Täysillä ry, Tanssibuumi Oy
Yhteistyössä: Stoa
Kesto 1,5h
Liput 15/12 €, www.lippu.fi
Katso myös:
www.satutuomisto.com/kilpatanssi-remix
Stoa
Turunlinnantie 1, Itäkeskus, Helsinki
Lisätietoa: www.stoa.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Stoan kulttuurituottaja Monika Silander-Stolt
p. 09 310 88408, gsm 050 3828151
monika.silander@hel.fi
Turunlinnantie 1, Helsinki
PL 90402
00099 Helsingin kaupunki
Koreografi Satu Tuomisto
satu@satutuomisto.com
+358 45 311 9737
Viestintäsuunnittelija Irene Salama
p. 0400 293376
PL 51400
00099 Helsingin kaupunki
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Stoa on moniääninen, kansainvälinen ja kiinnostava kulttuurikeskus Helsingin Itäkeskuksessa, metroradan varrella. Stoan ohjelmistossa on tanssia, sirkusta, eri alojen festivaaleja, taidekasvatusta, näyttelyjä sekä monimuotoisia ja monikulttuurisia esityksiä ja tapahtumia.
Stoa
Turunlinnantie 1, Itäkeskus, Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 17.6.202517.6.2025 20:21:17 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 17.6.2025 kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Lautakunta hyväksyi muun muassa uuden Lasten liikennekaupungin ja Hermanninrannan/Kalasataman nuorisotilan tarveselvitykset sekä keppihevosharrastusta koskevan lausunnon. Lisäksi lautakunta hyväksyi esityksen Helsingin kaupunginorkesterin uudesta intendetistä, FM Jari Eskolasta.
Helsingin kaupunki tarjoaa Pride-viikolla runsaasti sateenkaarevaa ohjelmaa17.6.2025 14:19:55 EEST | Tiedote
Helsingin kulttuurikeskuksissa, kirjastoissa, kaupunginmuseossa ja nuorisopalveluissa juhlistetaan yhdenvertaisuutta järjestämällä Pride-viikolla 23.–29.6. monimuotoista ohjelmaa, kuten työpajoja, musiikkiesityksiä ja satutunteja. Tasa-arvo ja ihmisoikeudet kuuluvat Helsingin keskeisiin arvoihin, jotka näkyvät kaupungin toiminnassa ympärivuotisesti.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 17.6.202512.6.2025 14:36:02 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 17.6.2025 esityslista on julkaistu. Kyseessä on valtuustokauden uuden lautakunnan kokoonpanon ensimmäinen kokous.
Uusi ilmaisfestivaali Koffarin Kinofest tuo elokuvia ja rytmimusiikkia Sinebrychoffin puistoon elokuussa12.6.2025 12:41:14 EEST | Tiedote
Sinebrychoffin puistossa järjestetään uusi ilmainen kaupunkifestivaali Koffarin Kinofest elokuun puolivälissä. Festivaalilla kuullaan rytmimusiikkia Suomen parhailta jazz-, blues- ja soul-artisteilta ja jokaisen illan päättää elokuva. Elokuvaohjelmistossa nähdään mm. tuore musiikkidokumentti Becoming Led Zeppelin. Tapahtuma on Helsingin kaupungin osallistuvan budjetoinnin OmaStadi-hanke.
Vuorovaikutteinen mediataidenäyttely Oceanaia: Bloom of Synthesis avautuu Oodissa9.6.2025 11:47:21 EEST | Tiedote
Kesäkuussa Helsingin keskustakirjasto Oodin Kuutio-tilassa avautuu vuorovaikutteinen taideteos Oceanaia: Bloom of Synthesis, joka yhdistää kuvataiteen, pelisuunnittelun ja tieteen. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina 18.6.–17.8.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme