Paperi-, kartonki- ja sellutehtaille 24 tuntia lisää käyntiaikaa juhannuksena; Uudet työehdot eivät paranna kemiallisen metsäteollisuuden kilpailukykyä
Metsäteollisuus ry:n ja Paperiliitto r.y.:n hyväksymät työehdot eivät paranna suomalaisen paperi-, kartonki- ja selluteollisuuden kilpailukykyä. Niin sanotut kiky-tunnit kuitenkin korvataan tehtaiden toiminnan ja tuotannon kannalta paremmalla järjestelyllä.
–Saimme kiky-tunteihin aiempaa paremman ratkaisun, kun käyntiaika pitenee 24 tunnilla. Se tuo tehtaille myös hyödyn 24 tunnin lisätuotannosta, Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén sanoo.
Paperi-, kartonki- ja sellutehtaiden vuotuisen käyntiajan lisääminen 24 tunnilla toteutetaan lyhentämällä juhannusseisokin kestoa. Seisokkiajan työkustannukset alenevat, sillä lisätunneista ei makseta kausipalkan päälle lisäkorvauksia. Lisäksi sopimus sisältää muita tekstimuutoksia, jotka vaikuttavat tehtaiden tuotannon järjestelyihin ja työvoimakustannuksiin.
–Muutokset tuovat askeleen oikeaan suuntaan, mutta ovat suomalaisten tehtaiden kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta riittämättömiä. Työehtojen rakenteellisessa kehittämisessä on lähivuosina edettävä rivakammin, jos haluamme turvata suomalaisen tuotannon tulevaisuuden, Hollmén sanoo.
Metsäteollisuus ry pyrkii edelleen alentamaan paperi-, kartonki- ja sellutehtaiden seisokkikustannukset muun kotimaisen vientiteollisuuden tasolle, samoin saamaan muun vientiteollisuuden kanssa yhtenevät ehdot ulkopuolisen työvoiman käytölle. Lähivuosina on tärkeää saada aikaan myös työehtosopimuksen työaika- ja palkkausjärjestelmän yksinkertaistaminen.
–On poikkeuksellista, että Paperiliitto ajoi jäsenensä neuvottelukierroksella turhaan lakkoon. Metsäteollisuus ry aloitti sopimustunnustelut jo keväällä ja osapuolilla oli kaikki mahdollisuudet päästä vastaavanlaiseen ratkaisuun työrauhan aikana, Hollmén lisää.
Maanantaina syntyneen sopimuksen palkkaratkaisu 3,3 prosenttia 25 kuukauden sopimusjaksolla, joka päättyy 31. joulukuuta 2021. Ensimmäinen 12 sentin yleiskorotus ja 11 sentin paikallinen erä toteutetaan 30. maaliskuuta 2020. Toinen 17 sentin yleiskorotus ja 17 sentin paikallinen erä ovat vuorossa 1. maaliskuuta 2021.
Sopu uusista työehdoista tarkoittaa sitä, että Paperiliiton kolmatta viikkoa kestäneet lakot päättyvät ja tuotanto paperi-, kartonki- ja sellutehtaissa aloitetaan mahdollisimman pian. Myös Metsäteollisuus ry:n Paperiliiton jäseniin kohdistama työsulku 12 tehtaalla päättyy.
Mekaanisen metsäteollisuuden sahoilla ja vaneritehtailla sen sijaan jatkuu kolmatta viikkoa Teollisuusliiton lakko. Metsäteollisuus ry tavoittelee sahoille ja vaneritehtaille kustannuskilpailukykyä parantavia työehtoja.
Lisätietoja
Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén, p. 040 746 3687.
Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.
Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 140 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.
Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus
______________________________________________________________________
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Kehysriihessä askelia oikeaan suuntaan24.4.2025 09:17:04 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallituksen kehysriihessä tekemissä päätöksissä on paljon hyvää. Uupumaan jäivät metsäteollisuudelle tärkeä sähköistämistuen jatko, vankempi metsien kasvupaketti ja vähäliikenteisten teiden rahoituksen kunnossapidon uusi malli.
Alkuvuosi toi hyvän vireen puukauppaan22.4.2025 13:31:24 EEST | Tiedote
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 8,1 miljoonaa kuutiota. Määrä on yhdeksän prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna määrä on 15 prosenttia suurempi. Tammi-maaliskuussa kuitupuun ostomäärä oli 3,9 miljoonaa kuutiota ja tukkien ostomäärä 3,5 miljoonaa kuutiota. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna kuitupuun ostomäärä oli seitsemän prosenttia suurempi ja tukkien ostomäärä 15 prosenttia suurempi. Raakapuukustannukset pysyivät korkealla tasolla Kantohinnat olivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä korkeammalla tasolla kuin vuosi sitten. Edellisen vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna havutukkien kantohinnat olivat alkuvuodesta 12–14 prosenttia, koivutukin kahdeksan prosenttia ja kuitupuun kantohinta 22 prosenttia korkeammat. Tammi-maaliskuussa mäntytukista maksettiin keskimäärin 81 euroa kuutiolta, hinnan vaihdellessa alueittain ja hakkuutavoitt
Geopolitiikka haastaa suomalaista teollisuutta – kehysriihessä teollisuuspolitiikka on nostettava päätöksenteon kärkeen16.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Vientiteollisuus eli Teknologiateollisuus, Metsäteollisuus ja Kemianteollisuus sekä Energiateollisuus vaativat teollisuuspolitiikan nostamista poliittisen päätöksenteon keskiöön kehysriihessä. Jatkuva geopoliittinen murros, viimeisimpänä Yhdysvaltain ilmoittamat tullit, iskee kipeästi Suomen suurimpiin teollisuuden aloihin ja alleviivaa vahvan teollisuuspolitiikan merkitystä poliittisessa päätöksenteossa.
Aktiivisella metsänhoidolla kasvu ylös ja tuhot alas - ilmasto kiittää15.4.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Luonnonvarakeskuksen tuoreet, vuoteen 2055 ulottuvat skenaariolaskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle. Luken hiilineutraalisuutta koskevasta selvityksestä puolestaan nähdään, että hiilinielut häviävät kahden erillisen tulevaisuuden skenaarion välillä, vaikka ennuste hakkuista pysyy samana.
Mediakutsu: Aktiivisella metsänhoidolla kasvu ylös ja tuhot alas - ilmasto kiittää!14.4.2025 12:13:03 EEST | Kutsu
Suomalaisiin metsiin kohdistuu monenlaisia odotuksia, mutta niiden tilasta ja roolista ilmastonmuutoksen keskellä ei ole aina helppo muodostaa selkeää kuvaa. Metsäteollisuus vastaa ilmastonmuutoksen mukanaan tuomiin haasteisiin monin eri ratkaisuin ja teollisuuden ilmastotiekartta kokoaa yhteen toimialan ajankohtaista tutkimustietoa ja konkreettisia toimenpiteitä. Tervetuloa kuulemaan aiheesta lisää Metsäteollisuus ry:n ilmastotiekartan metsien kasvuskenaarion julkistustilaisuuteen huomenna tiistaina 15.4.2025 klo 12.30–14.15. Tilaisuudessa pureudutaan metsiemme kasvuun vaikuttaviin tekijöihin ja uhkakuviin tuoreimman tutkimustiedon valossa. Puhujina tilaisuudessa ovat maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah, professori Hubert Hasenauer (Bokun yliopisto, Itävalta) ja tutkimusprofessori Jari Hynynen (Luonnonvarakeskus). Tilaisuus järjestetään Tieteiden talolla Helsingissä (Kirkkokatu 6). Ennen ohjelman alkua osallistujille on tarjolla lounas (klo 11.30 alkaen). OHJELMA 11.30–12.30 Lou
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme