Suhdannekäänne painoi metsäteollisuuden tuotantomääriä viime vuonna; Sellun tuotannossa syntyi silti uusi Suomen ennätys: 8,32 miljoonaa tonnia

Globaalin talouden heikkeneminen loppuvuonna supisti suomalaisten tehtaiden tuotantoa metsäteollisuuden päätuoteryhmissä. Paperin vuosituotanto laski noin 14 prosenttia ja kartongin 3 prosenttia edellisvuoden tasosta. Sahatavaran tuotanto vaimeni 4 prosenttia ja vanerin 11 prosenttia.
Sen sijaan sellun tuotannossa tehtailtiin Metsäteollisuus ry:n tilastohistorian uusi tuotantoennätys 8,32 miljoonaa tonnia. Metsäteollisuus ry on seurannut toimialan tuotantomääriä vertailukelpoisessa muodossa vuodesta 1989.
Loppuvuotta kohden myös sellun tuotannon kasvu vaimeni. Loka–joulukuussa tuotantomäärä nousi vain 0,3 prosenttia vuoden 2018 vastaavasta ajanjaksosta. Vuosituotantoon kirjattiin 2,1 prosentin nousu vuoden 2018 tasosta.
– Sellu on varmasti valopilkku myös pidemmällä tähtäimellä. Sellua käytetään enenevässä määrin esimerkiksi muovin ja valtatekstiilien korvaamisessa, joten kysyntä kasvanee tulevaisuudessakin, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen arvioi.
– Tuotannon heikkeneminen kertoo koruttomasti siitä, että suomalaiset tehtaat ovat mukana kiristyvässä globaalissa kilpailussa. Laskevassa suhdanteessa metsäteollisuuden kilpailukyvystä pitää kaikin keinoin pitää huolta, Jaatinen jatkaa.
Paperin tuotanto laski 5,8 miljoonaan tonniin, ja alaspäin mentiin niin paino- jakirjoituspapereiden kuin muiden papereiden, kuten hygieniapapereiden, tuotantomäärissä. Paperintuotannon ennätysvuoden 1997 tasosta jäätiin viime vuonna peräti 49 prosenttia.
Kartongin viime vuoden tuotantomäärä oli 3,7 miljoonaa tonnia, mikä oli 2,9 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2018 tuotanto. Loka–joulukuussa kartongin tuotanto laski 3,0 prosenttia vuoden 2018 loka–joulukuun tuotantoluvuista.
Vanerin tuotanto notkahti 11,2 prosenttia edelliseen vuoden tasoon nähden. Loka–joulukuun tuotanto jäi jopa 33,9 prosenttia verrattuna vuoden 2018 viimeiseen vuosineljännekseen.
Sahatavaran viime vuoden tuotanto oli 3,8 prosenttia pienempi verrattuna vuoteen 2018 ja jäi 11,4 miljoonaan kuutiometriin. Loka–joulukuussa tuotantomäärät laskivat 13,9 prosenttia vuotta aiemmasta.
Lisätietoja
Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, p. 09 132 6600
--
Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.
Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 140 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.
Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Raidekuljetusten lisääminen on tehokkain tapa vähentää metsäteollisuuden logistiikan päästöjä12.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Selvitys metsäteollisuuden logistiikan päästöistä sekä niiden vähentämiseen liittyvistä mahdollisuuksista osoittaa, että suurin potentiaali lisäisiin päästövähennyksiin on puukuljetusten siirtämisessä teiltä raiteille. Merenkulun päästökauppa ja ETS2 vähentävät päästöjä vain marginaalisesti. Afryn tekemä laaja, raaka-aineen hankinnasta tavaravientiin ulottuva päästöselvitys ja päästövähennysskenaario on osa metsäteollisuuden ilmastotiekartan päivitystyötä.
Turvallisuus ja teollisuuden kilpailukyky puhuttivat Metsäteollisuuden EU-seminaarissa9.5.2025 16:54:02 EEST | Tiedote
Metsäteollisuuden kevätseminaarissa puhuttiin Suomen 30-vuotisen EU-jäsenyyden suomista mahdollisuuksista ja sen tuomista haasteista. Eniten huomio kiinnittyi turvallisuuteen ja teollisuuden kilpailukykyyn. Antti Lindtman kysyi konkreettisia toimia piippujen tulppaamisessa.
Kehysriihessä askelia oikeaan suuntaan24.4.2025 09:17:04 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallituksen kehysriihessä tekemissä päätöksissä on paljon hyvää. Uupumaan jäivät metsäteollisuudelle tärkeä sähköistämistuen jatko, vankempi metsien kasvupaketti ja vähäliikenteisten teiden rahoituksen kunnossapidon uusi malli.
Alkuvuosi toi hyvän vireen puukauppaan22.4.2025 13:31:24 EEST | Tiedote
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 8,1 miljoonaa kuutiota. Määrä on yhdeksän prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna määrä on 15 prosenttia suurempi. Tammi-maaliskuussa kuitupuun ostomäärä oli 3,9 miljoonaa kuutiota ja tukkien ostomäärä 3,5 miljoonaa kuutiota. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna kuitupuun ostomäärä oli seitsemän prosenttia suurempi ja tukkien ostomäärä 15 prosenttia suurempi. Raakapuukustannukset pysyivät korkealla tasolla Kantohinnat olivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä korkeammalla tasolla kuin vuosi sitten. Edellisen vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna havutukkien kantohinnat olivat alkuvuodesta 12–14 prosenttia, koivutukin kahdeksan prosenttia ja kuitupuun kantohinta 22 prosenttia korkeammat. Tammi-maaliskuussa mäntytukista maksettiin keskimäärin 81 euroa kuutiolta, hinnan vaihdellessa alueittain ja hakkuutavoitt
Geopolitiikka haastaa suomalaista teollisuutta – kehysriihessä teollisuuspolitiikka on nostettava päätöksenteon kärkeen16.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Vientiteollisuus eli Teknologiateollisuus, Metsäteollisuus ja Kemianteollisuus sekä Energiateollisuus vaativat teollisuuspolitiikan nostamista poliittisen päätöksenteon keskiöön kehysriihessä. Jatkuva geopoliittinen murros, viimeisimpänä Yhdysvaltain ilmoittamat tullit, iskee kipeästi Suomen suurimpiin teollisuuden aloihin ja alleviivaa vahvan teollisuuspolitiikan merkitystä poliittisessa päätöksenteossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme