Juuri julkaistu: Sydänpysähdyksen elvyttämisestä harvoin apua iäkkäille
13.2.2020 08:49:10 EET | HUS | Tiedote
Iäkkäiden määrän lisääntyessä hoitohenkilökunta kohtaa yhä useammin sydänpysähdyksiä. Sydänpysähdyksessä iäkäs henkilö menettää äkillisesti tajuntansa, ei reagoi puhutteluun eikä ravisteluun ja hengitys on pysähtynyt.
Juuri julkaistussa laajassa kansainvälisessä haastattelututkimuksessa selvitettiin, kuinka usein terveydenhuollon ammattilaiset elvyttävät yli 80-vuotiaita sydänpysähdyksen saaneita sairaalan ulkopuolella sekä miten elvytys onnistui pelastamaan vanhuksen. Mikäli verenkierto palautuu, elvytetty siirretään sairaalaan.
Yksin kohtauksen saaneista sekä hoitokodeissa asuvista elvytetyistä vanhuksista menehtyivät kaikki. Muista elvytetyistä vanhuksista noin kaksi prosenttia selvisi hengissä. Yli 80-vuotiaan toipumisen mahdollisuudet sydänpysähdyksen jälkeen ovat kuitenkin huonot.
”Vaikka verenkierto saataisiinkin palautettua, ei sairaalasta kotiutuminen ole useimpien potilaiden kohdalla todennäköistä. Vanhukselle voi jäädä aivojen hapenpuutteesta johtuvia merkittäviä vammoja. Osan elvytysyrityksistä voi siis katsoa lisäävän kärsimystä”, tutkimuksessa mukana ollut anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Jouni Nurmi HUS Akuutista kertoo.
Elvytys tehtiin usein perusteettomasti
Iäkkään elvytyksen huonoista lopputuloksista huolimatta yli puolet lääkäreistä ja hoitajista piti tutkimuksen haastattelussa viimeisintä yli 80-vuotiaan elvytysyritystään perusteltuna, lähes 30 % oli asiasta epävarma ja 18 % ei pitänyt elvytystä perusteltuna.
”Nyt lähes kaikkia sydänpysähdyspotilaita yritetään elvyttää. Vaikka iäkkään verenkierto saataisiin elvytettyä, vaatii sydänpysähdyksestä toipuminen elimistöltä resursseja, eikä useimmilla yli 80-vuotiaalla niitä ole paljoa”, Jouni Nurmi sanoo.
Tutkijat arvelevat perusteettoman elvytyksen syiksi terveydenhuollon henkilökunnan tietämättömyyden huonosta ennusteesta sekä kulttuurin, jossa elvytystä odotetaan toimenpiteenä sydämen pysähtyessä. Painostusta omaisten taholta ei Nurmi arvele henkilökunnan juurikaan kohtaavan.
”Päätöksenteon vaikeus on myös siinä, että pelkkä ikä ei kerro riittävällä tarkkuudella potilaan elimistön tilasta. Osa 70-vuotiaista on jo raihnaisia ja toisaalta 85-vuotias voi olla hämmentävän hyväkuntoinen, joskin elimistön reservit ovat väistämättä vähentyneet”, Nurmi jatkaa.
”Tunteet, omien vanhempien ikä ja ammatillinen itsetunto ilmeisesti vaikuttavat myös lääkärien ja hoitajien elvytyspäätökseen. On joskus ehkä helpompaa tehdä päätös elvyttämisestä kuin olla elvyttämättä”, Nurmi pohtii.
Tutkimuksen elvytysyrityksistä 7 % tehtiin potilaille, joilla oli elvytyskielto. Terveydenhuollon ammattilaisista 39 % koki tällaisen elvytysyrityksen aiheelliseksi. Syyksi tähän Nurmi arvelee ainakin Suomessa usein huonon tiedonkulun elvytyskiellosta.
Merkki elintoimintojen hiipumisesta
Kansainvälinen selvitys perustui 611 terveydenhuollon ammattilaisen haastatteluun Euroopasta, Israelista, Japanista ja Yhdysvalloista. Heistä vajaat 30 % oli lääkäreitä, 20 % sairaanhoitajia ja yli 50 % ensihoitajia. Yksittäisen maan tilannetta ei voi tutkimuksessa erottaa muista maista, mutta Nurmi arvelee suomalaisen terveydenhuollon olevan kansainvälistä keskiarvoa realistisempi, joskin käytännöissä on alueellisia eroja.
”Kulttuurisista ja lainsäädännöllisistä syistä johtuen joissain maissa tehdään perusteettomia lääketieteellisiä toimenpiteitä enemmän kuin esimerkiksi Suomessa”, Nurmi pohtii.
”Vanhusten parissa työskentelevien kannattaisi tiedostaa iäkkäiden potilaiden toivoton ennuste sydänpysähdystilanteessa ja aktiivisesti tehdä päätöksiä sen varalle yhdessä potilaan kanssa sekä saattaa ne omaisten tietoon. Useimmat potilaat, joiden toimintakyky on niin alentunut, että he tarvitsevat hoivalaitoksen palveluja, eivät hyödy elvytystoimista sydänpysähdystilanteessa”, Jouni Nurmi sanoo.
Yli 80-vuotiaan sydänpysähdys kertoo siitä, että elintoimintojen hiipumisen prosessi on jo edennyt pitkälle ja taustalla voi olla esimerkiksi keuhkokuume tai joku muu pitkäaikainen sairaus. Kun taas 45–75-ikäisten sydänpysähdyksen taustalla on useimmiten sepelvaltimotauti ja siihen liittyvä sydäninfarkti tai vaikea rytmihäiriö, kammiovärinä.
Elvytysprotokollaan kuuluu painelu-puhalluselvytyksen lisäksi sähköisen defibrillaattori-sydäniskurin käyttö. Protokolla on kehitetty ainakin kohtalaisessa yleiskunnossa olevan sydänperäisen äkkikuoleman estämiseen. Parhaimmillaan puolet heistä selviää elvyttämällä.
Meilahden kampuksella tuotetaan vuosittain noin 2000 uutta tieteellistä julkaisua. Juuri julkaistu -juttusarjassa uutisoidaan pieni otos näistä artikkeleista. Tavoitteena on esimerkein avata Meilahden kampuksen tutkimuksen laajaa kirjoa ja tuoda terveystieteellistä tutkimusta lähemmäksi ihmisten arkea.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Jouni Nurmi, puh. 050 595 1576, jouni.nurmi@hus.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa yli puoli miljoonaa potilasta. HUSissa työskentelee 25 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Rauhallinen suhtautuminen tukee psyykkistä kestävyyttä - epävarmuus kuormittaa mieltä27.4.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Epävarmuutta aiheuttava ja poikkeuksellinen uutisointi Suomen turvallisuustilanteesta ja lähialueiden geopoliittisesta kehityksestä voivat kuormittaa mieltä, vaikka ne eivät koskettaisikaan suoraan omaa arkea. Lisääntynyt huoliajattelu, valppauden kohoaminen ja keskittymisen vaikeus ovat tavallisia ja inhimillisiä reaktioita tilanteissa, joissa tietoa on rajallisesti tai se muuttuu nopeasti. On myös yksilöllistä vaihtelua siinä, miten yhteiskunnallisessa keskustelussa keskiössä olevaan tietotulvaan reagoi.
Barncancervårdens resultat ligger på en utmärkt nivå i hela Finland24.4.2026 08:48:31 EEST | Pressmeddelande
Behandlingsresultaten för cancer hos barn i Finland ligger på nordisk nivå och är internationell sett mycket goda. Behandlingsresultaten för många cancersjukdomar hör till de bästa i världen. Sex av sju barn under 16 år som drabbats av cancer tillfrisknar.
Lasten syöpähoidon tulokset erinomaisella tasolla koko Suomessa24.4.2026 08:48:31 EEST | Tiedote
Lasten syöpien hoitotulokset ovat Suomessa pohjoismaisella tasolla ja kansainvälisesti vertailtuna erittäin hyviä. Monien syöpäsairauksien hoidon tulokset ovat maailman kärkitasoa. Syöpään sairastuneista alle 16-vuotiasta lapsista kuusi seitsemästä paranee.
Outcomes of childhood cancer treatment at an excellent level everywhere in Finland24.4.2026 08:48:31 EEST | Press release
Finland's treatment outcomes for childhood cancer are on par with other Nordic countries and rank very high in international comparison. For many cancers, the treatment outcomes are among the best in the world. Six in seven children diagnosed with cancer before age 16 recover.
Användningen av kontaktlinser syns som ett ökat antal hornhinneinflammationer vid HUS23.4.2026 12:23:44 EEST | Pressmeddelande
Allvarliga hornhinneinflammationer orsakade av kontaktlinser syns vid HUS jour och mottagningarna för ögonsjukdomar. Hornhinneinflammation, det vill säga keratit, kan i värsta fall förstöra synförmågan. En stor del av fallen skulle helt kunna förebyggas.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
