Viisi väitettä luomuruoasta – Suomen suurin luomukauppias vastaa
18.2.2020 09:15:00 EET | HOK-Elanto | Tiedote

Suomen suurin luomukauppias vastaa:
Väite: ”Luomu on pienen piirin juttu kantakaupungissa.”
Luomuruoan kulutus on kasvanut 75 % kuluneen viiden vuoden aikana pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkiseudulla myydään lähes kaksi kertaa enemmän luomua muuhun Suomeen verrattuna. Luomumyynti on suurinta pääkaupunkiseudun S-marketeissa.
”Luomusta on oikeastaan tullut jo valtavirtaa, ja luomun kasvava suosio näkyy marketeissa koko pääkaupunkiseudulla. On totta, että luomuruoka myy etenkin pääkaupunkiseudulla Helsingin keskustan alueella sekä Lauttasaaressa ja Vallilan alueella”, kertoo ketjujohtaja Ari Talso HOK-Elannolta.
”Suurta kasvua luomun kysynnässä on kuitenkin muun muassa Länsi-Vantaalla, Tuusulassa, Järvenpäässä sekä Helsingissä esimeriksi Konalan, Myllypuron ja Jakomäen kaupunginosissa.”
Väite: ”Luomun tuotevalikoima on suppea.”
”Päinvastoin. Luomuvalikoima on kasvanut ja luomutuotteita saa nykyään monipuolisesti eri tuoteryhmissä. S-marketeissa on viime vuoden aikana myyty yli 1300 eri luomutuotetta”, kertoo ketjujohtaja Ari Talso.
Asiakkaat haluavat luomuvaihtoehdon etenkin hedelmä- ja vihannesosastolta. Vakiintuneiden luomusuosikkien, kuten banaanien, maidon ja kananmunien rinnalla luomuna kiinnostaa yhä enemmän lastenruoat, juustot ja kahvit.
”Erityisesti hedelmät ja vihannekset, lastenruoka, juustot ja kaikki vegaaniset tuotteet sekä maustamaton liha ja kala kiinnostavat luomuna. Uusin luomuhitti on hapankaali, sillä fermentoidut eli hapatetut ruoat ovat nyt suosittuja. Keväällä luomutankoparsa ja juomista luomukombucha kiinnostavat”, kertoo S-market Kasarmitorin marketpäällikkö Meri-Johanna Merilaid.
Väite: ”Luomuruoka on kallista.”
”Hintaero perustuotteiden ja luomutuotteiden välillä on kaventunut merkittävästi, kun luomun kysyntä on kääntynyt kasvuun. Suurin este luomun ostamiselle on edelleen hinta. Luomua ostetaan, kunhan se ei ole kovin paljon tavanomaista tuotetta kalliimpaa”, Talso kertoo.
”Luomutuotteiden, kuten muidenkin ruokatuotteiden, hinta vaihtelee saatavuuden ja tuoteryhmän mukaan. Esimerkiksi luomuporkkanapussin ja tavallisen porkkanapussin hintaero on 10 % eli noin 10 senttiä. Luomuvaihtoehto voi olla hinnaltaan myös edullisinta”, kertoo marketpäällikkö Merilaid.
Väite: ”En voi olla varma, että tuote on oikeasti luomua.”
”Toisinaan asiakkaat kysyvät, mistä voivat varmistua siitä, että tietty hedelmä tai tuote on varmasti luomua”, marketpäällikkö Meri-Johanna Merilaid kertoo.
Luonnonmukaisesti tuotetun ruoan tunnistaa pakkauksen luomumerkistä. EU:n luomumerkki kertoo, että ruoka on tuotettu valvotusti EU:n luomutuotannon ehtojen mukaisesti. Sama luomumerkki ja samat luomuehdot ovat käytössä kaikissa Euroopan unionin maissa.
Luomun tunnistamista kaupassa on helpotettu monin keinoin. Pakkauksen luomumerkin lisäksi, luomumerkintä löytyy hyllynreunan hintaetiketistä. Luomuvaihtoehdot on merkitty myös hyllynreunakaulureilla, jotta ne löytyisivät helposti. Luomuhedelmille ja -kasviksille on lisäksi koottu satokausipöydän tapaan luomupöytä, jonka valikoima muuttuu kuukausittain.
Väite: ”Luomua ei saa kotimaisena.”
Kyllä ja ei. Kotimaisten luomutuotteiden tuotevalikoima ja saatavuus ovat parantuneet, mutta luomuun liittyy edelleen saatavuushaasteita. Kotimaisia luomusuosikkeja ovat esimerkiksi maitotuotteet.
“Luomuna halutaan yhä enemmän arkisia ruokatuotteita, joissa on myös muuta lisäarvoa asiakkaille. Luomutuotteiden saatavuuden vaihtelu aiheuttaa välillä haasteita, mutta laajempaa valikoimaa kehitetään jatkuvasti. Uusille ruokakeksinnöille ja kotimaiselle luomulle on kysyntää”, sanoo Talso.
Pääkaupunkiseudun myydyimmät luomutuotteet*:
- banaani
- maito
- kananmuna
- appelsiinitäysmehu
- porkkanapussi
Pääkaupunkiseudun suurimmat luomunousijat*:
- lastenruoka
- juusto
- mehut
- kahvi
- hedelmät, vihannekset ja marjat kokonaisuutena
Pääkaupunkiseudun S-markettien kevään luomusuosikit:
- sitrushedelmät
- luomutankoparsa
- hapankaali
- kombucha
- luomukaritsa pääsiäispöytään
*Tiedot perustuvat HOK-Elannon myyntilukuihin
Lisätietoja:
Ari Rantanen, ryhmäpäällikkö, S-market ketju, HOK-Elanto, ari.rantanen(at)sok.fi, puh. 010 766 0624
Ari Talso, ketjujohtaja, HOK-Elanto, ari.talso(at)sok.fi, puh. 010 766 0626
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katri Karsiviestintäpäällikkö
Puh:010 76 60591katri.karsi@sok.fiLari Lappalainentiedottaja
Puh:010 76 60592lari.lappalainen@sok.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli yli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Espoon keskuksen Prismakeskuksen peruskivi on nyt muurattu - sisään kätkettiin aikakapseli11.9.2026 10:50:02 EEST | Tiedote
HOK-Elannon uuden, Espoon keskukseen rakentuvan Prismakeskuksen peruskivi muurattiin torstaina 10.9.2026. Peruskiven sisään muurattiin aikakapseli, jonka sisällä on kaikille kaupassa kävijöille tuttu esine.
Tuusulan palvelut paranevat kertaheitolla, kun Tuusulan ensimmäinen Prisma avataan 1.10.4.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tuusulassa päästään juhlistamaan pian historiallista hetkeä, kun kunnan kauan odotettu ensimmäinen Prisma avataan torstaina 1.10.2026 klo 10. Hyrylän alueelle aukeava uusi hypermarket tuo Tuusulaan laajat päivittäis- ja käyttötavaravalikoimat sekä noin 100 kaupan alan työpaikkaa.
Kaksi uutta ABC-latausasemaa Vantaalle28.8.2026 09:28:33 EEST | Tiedote
HOK-Elanto laajentaa sähköautojen latausverkostoaan Vantaalla kahdella uudella ABC-latausasemalla. Juuri avautunut S-market Korson teholatausasema ja syyskuussa avautuva ABC Petikon suurteholatausasema tuovat alueelle lisää latauskapasiteettia sähköautoilijoille.
HOK-Elannon puolivuosikatsaus 2026: Asiakasomistajien määrä kasvaa edelleen, palveluverkosto uudistuu25.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tammi–kesäkuussa HOK-Elantoon liittyi lähes 18 000 uutta asiakasomistajaa. Asiakasomistajien määrä nousi kesäkuun loppuun mennessä lähes 730 000:een. Samalla HOK-Elanto jatkoi palveluverkostonsa kehittämistä investoimalla alkuvuonna 81,6 miljoonaa euroa uusiin palveluihin ja toimipaikkoihin eri puolilla toimialuetta.
ABC uudistaa autopesujaan pääkaupunkiseudulla24.8.2026 08:34:48 EEST | Tiedote
HOK-Elanto uudistaa neljä ABC-pesukatua syksyn aikana. Uudistusten myötä autopesuihin asennetaan uudet pesulaitteet, jotka nopeuttavat pesua ja parantavat pesutulosta. Samalla pesuhallien ilmettä raikastetaan sisältä ja ulkoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
