Hanasaari esittelee taiteilijapariskunta Karin ja Carl Larssonin työtä

Karin ja Carl Larsson – Kodin lämpö -näyttely esittelee sisustusihanteita, jotka vallitsivat pariskunnan taiteilijakodissa Lilla Hyttnäsissä Sundbornin kylässä Taalainmaalla. Pariskunnan taiteellinen näkemys on luotu uudelleen aikakauden antiikkihuonekalujen ja uustuotantoa olevien Carl Larsson -huonekalujen avulla.
”Karin ja Carl Larsson olivat modernin kodinsisustuksen edelläkävijöitä. Karin loi suurimman osan rohkeasta sisustuksesta itse, kun Carl maalasi, sekä kodissa että kotia kuvaten. Sisustustyyli levisi myös Suomeen Carl Larssonin vuonna 1899 julkaistun kirjan Ett hem välityksellä”, kertoo näyttelyn kuraattori Nina Zilliacus.
Samana vuonna Carl Larsson maalasi akvarellin Lisbeth ja kirsikankukka, joka on nyt ensimmäistä kertaa julkisesti näytteillä Suomessa.
”Taulu katosi Yhdysvaltoihin yli sadaksi vuodeksi. Kun se löytyi, se myytiin syksyllä 2013 huutokaupassa Uppsalassa 2,5 miljoonan Ruotsin kruunun hintaan. Sen jälkeen teos on ollut Anders Wiklöfin yksityiskokoelmassa Ahvenanmaalla. Toisin sanoen, tämä nyt Hanasaaressa esillä oleva maalaus on todella erikoislaatuinen Carl Larssonin teos”, Zilliacus toteaa.
Hanasaaren näyttely, joka toteutetaan yhteistyössä Carl Larsson-gårdenin ja Rights & Brands -toimiston kanssa, järjestetään Hanasaaren hallinnollisen päämiehen Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston 60-vuotisjuhlan kunniaksi.
”Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia yhteistyön osapuolia ja etenkin Anders Wiklöfiä, joka on lainannut yhden ainutlaatuisista Carl Larsson -maalauksistaan Hanasaareen”, toteaa Hanasaaren toimitusjohtaja Gunvor Kronman.
Carl ja Karin Larsson sekä heidän kotinsa Lilla Hyttnäs
Carl Larsson on yksi Ruotsin kaikkien aikojen rakastetuimmista taiteilijoista. Kun hän vuonna 1883 meni naimisiin Karin Bergöön kanssa, alkoi symbioottinen taiteellinen suhde, jossa sisustaja Karin toimi Carlin innoittajana. Carl maalasi ja peitti seinät kukin ja lehvin, kun taas Karin toteutti spartalaisempaa ja usein abstraktia näkemystä kudonnassaan ja muotoilussaan. Heidän yhteistyönsä tuloksena syntyi täydellinen kokonaisuus, kokonaistaideteos Lilla Hyttnäs.
Karin ja Carl Larsson edustivat täysin uudenlaista tapaa kaunistaa ja koristella kotia, ja heidän uraauurtava sisustustyylinsä ”the Swedish Style” levisi ympäri Ruotsia ja koko maailmaa Carl Larssonin kirjan Ett hem välityksellä.Tyylikäs, koristeellinen sisustus ja värikkäät talonpoikaishuonekalut yhdistyvät valkeisiin ja harmaisiin salonkien sisustuksiin. Mukavuus, viihtyisyys ja toiminnallinen kauneus olivat parin ilmavan ja mukavan sisustustyylin ohjenuorat. Tämä oli räikeässä ristiriidassa ajan raskaan, tummasävyisen ja porvarillisen sisustussuuntauksen kanssa.
Näyttely Karin ja Carl Larsson – Kodin lämpö on esillä Hanasaaren galleriassa 25.2.–10.5.2020. Näyttelyn aikana Galleria on poikkeuksellisesti avoinna vain maanantaista lauantaihin klo 12–18. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Carl Larssonin akvarelli Lisbeth ja kirsikankukka, 1899, on lainassa Andersuddesta Anders Wiklöfin kokoelmasta Ahvenanmaalta.
Kuva: Jakke Nikkarinen / Hanasaari
Yhteystiedot: Hanasaaren viestintäjohtaja Håkan Forsgård: hakan.forsgard(at)hanaholmen.fi, puh. +358 40 767 7373.
Lue lisää Carl ja Karin Larssonista: www.carllarsson.se
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan ForsgårdViestintäjohtaja/ Kommunikationsdirektör
Puh:040 767 7373hakan.forsgard(at)hanaholmen.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Hanasaarenranta 5
02100 ESPOO
+358 40 767 7373http://www.hanaholmen.fi
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies.
Hanaholmen är ett kulturcentrum för Sverige och Finland samt ett konferenshotell och mötescentrum i Esbo, strax utanför Helsingfors. Hanaholmen arrangerar högaktuella seminarier och evenemang där viktiga samhälleliga frågor diskuteras och debatteras. Kulturfonden för Sverige och Finland är Hanaholmens huvudman, dvs. har det yttersta ansvaret för Hanaholmens verksamhet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Sveriges kungapar och Finlands presidentpar närvarar vid Hanaholmens 50-årsjubileumsfest20.5.2025 09:01:34 EEST | Pressmeddelande
Den 2 juni 2025 firar Hanaholmen 50-årsjubileum. DD.MM. Konung Carl XVI Gustaf och Drottning Silvia samt republikens president Alexander Stubb och fru Suzanne Innes-Stubb hedrar jubileumsfesten med sin närvaro. Sveriges tidigare statsminister Carl Bildt medverkar också i programmet.
Ruotsin kuningaspari ja Suomen presidenttipari läsnä Hanaholmenin 50-vuotisjuhlassa20.5.2025 09:01:34 EEST | Tiedote
Hanaholmen täyttää 50 vuotta 2. kesäkuuta 2025. Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja rouva Suzanne Innes-Stubb kunnioittavat juhlatilaisuutta läsnäolollaan. Myös Ruotsin entinen pääministeri Carl Bildt osallistuu juhlaohjelmaan.
Kulturfonden för Sverige och Finlands förtjänstmedalj till President Sauli Niinistö15.5.2025 09:57:59 EEST | Pressmeddelande
Finlands tidigare president Sauli Niinistö har tilldelats Kulturfonden för Sverige och Finlands förtjänstmedalj. Medaljen delades ut i samband med ett seminarium om EU:s civila och militära beredskap som hölls i Sveriges riksdag igår.
Presidentti Sauli Niinistölle Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston ansiomitali15.5.2025 09:57:59 EEST | Tiedote
Suomen entiselle tasavallan presidentille Sauli Niinistölle on myönnetty Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston ansiomitali. Mitali luovutettiin eilen Ruotsin valtiopäivillä järjestetyn EU:n siviili- ja puolustusvalmiutta koskevan seminaarin yhteydessä.
President Sauli Niinistö talar under seminarium i Sveriges riksdag14.5.2025 09:20:27 EEST | Pressmeddelande
Finlands tidigare president Sauli Niinistö besöker andra kammarsalen i Sveriges riksdag idag den 14 maj kl 9.30 lokal tid för att presentera sin krisberedskapsrapport Safer together: Strenghtening Europe´s Civilian and Military Preparedness and Readiness. Seminariet kan följas live på nätet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme