SDP:n Matias Mäkynen vanhempainvapaalle: “Vapaa on vanhemman ja lapsen välistä aikaa - noudatamme perhevapaauudistuksen henkeä”

Kansanedustaja Matias Mäkynen pitää loput isyys- ja vanhempainvapaansa 3.3.-8.6. Vanhempainvapaan ajan hän on pääosin poissa päivittäisestä valtiopäivätoiminnasta, mutta osallistuu välttämättömissä tapauksissa äänestyksiin ja eduskuntaryhmän toimintaan.
“Halusimme vaimoni Marian kanssa jakaa vanhempainvapaat puoliksi. Mielestämme on todella tärkeää, että molemmat vanhemmat saavat muodostaa tiiviin suhteen lapseen oman vapaajakson aikana. Olemme onnellisessa asemassa, kun pystyimme viime syksynä ennen siirtymistäni eduskuntaan viettämään pitkään yhdessä koko perheen kesken yhdistelemällä vuosilomia ja vanhempainvapaita” Matias Mäkynen sanoo.
Mäkyset jakavat vapaat Sanna Marinin hallituksen perhevapaauudistuksen hengessä. Uudistuksen jälkeen vapaat pitenevät, mutta vapaiden jakaminen tasan on mahdollista jo nykyisessä järjestelmässä.
Perhevapaa on ensisijaisesti perheen sisäistä, vanhemman ja lapsen välistä aikaa ja arvokasta sellaisena. Matias Mäkynen osallistuu satunnaisesti kansanedustajan työhön liittyviin epävirallisiin tapaamisiin ja vierailuihin sekä toimii normaalisti Vaasan kaupunginvaltuuston jäsenenä. Vapaan alkuvaiheessa Matias vierailee poikansa Alvarin kanssa varhaiskasvatuksen viikolla kahdessa vaasalaispäiväkodissa tutustumassa päivähoidon arkeen. Varhaiskasvatuksen laatua ollaan hallitusohjelman mukaisesti nostamassa, mutta kuntien tiukka taloustilanne vaikuttaa toimeenpanoon.
”Vierailemme omassa päiväkodissani Kappelinmäellä sekä Korkeallamäellä vuorohoitopäiväkodissa. Vanhempainvapaan aikana toimitaan lapsen ehdoilla, mutta tarkoitus on perehtyä varhaiskasvatuksen työntekijöiden tämän päivän tilanteeseen. Alan työntekijöiltä tulee paljon viestejä ja ryhmäkokojen pienentäminen tulee varmasti tarpeeseen. Perhevapaiden ohella varhaiskasvatuksen laatu on tärkeä tekijä nuoren perheen elämässä” Mäkynen päättää.
Yhteyshenkilöt
Matias Mäkynen
Puh:040 509 4409Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Johan Kvarnström: Orpon hallitus on pettänyt oman suuren lupauksensa10.5.2025 13:48:24 EEST | Tiedote
– Kyse ei koskaan ensisijaisesti ollut valtionvelasta; luokkapolitiikka on oikeistolle aina tärkeämpää – Orpon hallitus on pettänyt oman suuren lupauksensa, sanoo SDP:n kansanedustaja Johan Kvarnström.
SDP:n Pia Viitanen: Orposta tuli velkalaivan kapteeni!10.5.2025 12:00:38 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen toteaa pääministeri Petteri Orpon (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) rikkoneen kehysriihessä tekemillään päätöksillä suurimmat kansalaisille antamansa lupaukset, joilla he pääsivät hallitukseen.
SDP:n Niina Malm ja Juha Viitala: Teollisuuspoliittisen strategian pitää olla todellinen keino vastata tulevaisuuden haasteisiin10.5.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Niina Malm ja Juha Viitala vaativat teollisuuspoliittisen strategiatyön jatkamista parlamentaarisesti. Malmin ja Viitalan mukaan strategian tulee vastata teollisuuden toimintaympäristön jatkuviin muutoksiin.
SDP:n Lyly: Hallitus teki ongelman asiasta, joka ei ole ollut ongelma9.5.2025 13:45:00 EEST | Tiedote
Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on antanut mietintönsä suojelutyöstä. Esitykseen oli sotkettu myös hätätyö mukaan, joka ei kuuluisi esityksessä olla mukana laisinkaan. Valiokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lylyn mielestä hallitus loi asiasta ongelman.
Saku Nikkanen: Liikkumisen edistämisen johtajuus valtioneuvostolle9.5.2025 08:42:28 EEST | Tiedote
Suomalaisten arjessa tapahtuva liike uhkaa heiketä entisestään kaikissa ikäluokissa. Hyviä toimia liikunnan, urheilun ja fyysisen aktiivisuuden eteen on tehty ja tehdään paljon ympäri Suomen. Nykyiset toimet eivät kuitenkaan riitä. Siksi ehdotan, että liikkeen lisäämistä johdetaan jatkossa valtioneuvoston kansliasta käsin poikkihallinnollisesti, sanoo kansanedustaja Saku Nikkanen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme