NUORISO, PILALLA – SUKUPOLVIPAMFLETISSA TYRMÄTÄÄN IDENTITEETTIPOLITIIKKA
27.2.2020 06:00:00 EET | Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry | Tiedote
”Väitetään, että nuoriso olisi jälkimaterialistista, mutta esimerkiksi vapaa-ajan arvostaminen rahan sijaan on mahdollista vasta, kun taloudelliset reunaehdot täyttyvät. Useimmilla meistä on nykyään varaa tavoitella elämältä muutakin kuin vain rahaa”, sanoo Siltamäki.
Nuoriso, pilalla -pamfletti on Siltamäen näkemys siitä, millaisia Y- ja Z-sukupolvet ovat ja millaista yhteiskuntaa heidän voi odottaa rakentavan. Käsittelyssä ovat nuorten suhde koulutukseen, työhön ja politiikkaan.
”Työltä halutaan merkityksellisyyttä, koska se on minulle tärkeää. Politiikassa korostuvat arvokysymykset ja mietitään, mikä on minun arvojeni mukaista. Koulutuskeskustelussa puolestaan ovat viime vuosina korostuneet oma jaksaminen ja toimeentulo. Identiteettipolitiikka tunkeutuu ”kaikkialle” ja erilaiset moraalikysymykset sytyttävät kulttuurisotia. Meillä on pääsy koko maailmaan, mutta näemme vain itsemme. Olisi aika, että ehtisimme ajattelemaan myös muita”, Siltamäki kirjoittaa.
Tuija Siltamäki: Nuoriso, pilalla -EVA Pamfletti torstaina 27.2. kello 6.00 osoitteessa www.eva.fi
Lisätiedot: toimittaja Tuija Siltamäki, tuija.siltamaki@gmail.com tai +358 40 831 6641
Julkaisun ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 9728
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heini LarrosViestintäpäällikkö
Puh:+358 40 526 9728heini.larros@eva.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä.EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Niukasti toimeentulevat pitävät verotusta muita useammin liian ankarana27.3.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaisten enemmistö pitää verotusta kaiken kaikkiaan liian ankarana, mutta kriittisimmin verotuksen tasoon suhtautuvat ne, jotka pärjäävät vain käyttämällä tulojaan harkiten tai joilla on vaikeuksia tulla toimeen, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomen työllisyysongelma uhkaa kehittyä syrjäytymisongelmaksi17.3.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomen työmarkkinoilla vain 23 prosentilla työttömistä on edellytykset työllistyä nopeasti. Ongelma kasautuu erityisesti nuoriin ja lähiöihin. Samalla myös valkokaulustyöttömyys on kasvussa, käy ilmi EVAn tuoreesta työttömyyttä koskevasta tilastoanalyysistä.
EVA: Etätyö lisää työn sujuvuutta, mutta sillä on kielteisiä vaikutuksia yhteistyöhön10.3.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Etätyö koetaan selvästi myönteiseksi työn sujuvuuden, autonomian, keskittymisen ja työn ja muun elämän yhteensovittamisen kannalta, mutta samalla sillä on kielteisiä vaikutuksia työyhteisön yhteishenkeen, sosiaalisiin suhteisiin ja tiimityöhön. Valtaosa suomalaisista työssäkäyvistä voi tehdä ainakin jonkin verran etätöitä, ja 44 prosenttia tekee etätöitä vähintään kerran viikossa, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaisten luottamus Yhdysvaltoihin on romahtanut28.2.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaisten käsitys Yhdysvalloista on kääntynyt lyhyessä ajassa selvästi aiempaa kielteisemmäksi. Enemmistö pitää Yhdysvaltoja nyt epävakaana ja arvaamattomana, ja aiempaa useampi näkee maan laajentumishaluisena suurvaltana sekä epäluotettavana kumppanina, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Venäjän luoma epävarmuus ja riskien välttely jarruttavat suomalaisten mielestä talouskasvua7.2.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaisten mielestä Suomen viime vuosien heikko talouskasvu johtuu ennen kaikkea Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamasta epävarmuudesta ja yhteiskunnassa vallitsevasta riskejä välttelevästä ilmapiiristä, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
